Rannikkonavigointi ja saarten puusto
Keskiajalta 1800-luvulle navigointi oli maisemanavigointia, jossa sijainti määritetiin rannikon kohteiden mukaan luotia apuna käyttäen. Kompassia tarvittiin, kun ylitettiin laajoja merialueita, mutta kovin pitkää matkaa Itämerellä ei tarvinnut tehdä ilman näköhavaintoja jostain suuresta saaresta tai rannikosta. Jos saarta tai rannikkoa ei näkynyt, voitiin sen olemassaolo päätellä maan yläpuolelle kohoavista pilvistä.
Rannikon kiintopisteistä tärkeimpiä olivat saaret, joiden tunnistus perustui niiden ulkonäköön. Saaret nimettiinkin yleensä juuri tunnistamisen helpottamiseksi. Näkökulma oli mereltä. Tärkein ja usein ainoa peruste saaren nimeämiseksi oli sen puusto. Helsingin edustalla on edelleen Katajaluoto, Mäntykari, jonka lähellä oleva Tammakari on ollut nimeltään myös Skogskär, Koivusaari, Mustasaari, Lehtisaari, Kuusisaari ja Pihlajasaari. Ennen siltojen tuloa purjealukset mastoineen liikkuivat Helsingin sisäsaaristossa, ja siksi Lehtisaaren kaltaisella sisäsaarella oli merkitystä navigoinnissa: 1700-luvulla se opasti reitin Laajalahteen ja sen tiiliruukkiin ja Albergan kartanoon. Lauttasaaren (ruots. Drumsö) Koivusaarella oli sama merkitys. Se ohjasi Drummensön kylälahteen, joka oli saaren pohjoisosassa. Puusto kertoi myös siitä, että saaresta sai puuta. Valtiovalta yleensä kuitenkin kielsi tai yritti kieltää navigoinnin kannalta tärkeiden saarten puuston hakkaamisen.
Rantakallioiden väritys
Saaria nimettiin myös niiden ulkonäön mukaan. Mustikkamaa on saanut nimensä kallioidensa tummasta väristä. Muu tulkinta on epätodennäköinen, sillä marjan nimi esiintyy mansikkaa lukuun ottamatta erittäin harvoin Uudenmaan saarten nimissä. Mustikkamaa oli tärkeä etappi ja risteyskohta mentäessä Vanhankaupunginlahdelle sekä Tammisalon ja Laajasalon suuntaan itään. Mainittua tulkintaa tukee sekin, että Mustikkamaan nimi on esiintynyt myös muodossa Blåbergslandet.
Korkeasaari eli Högholmen on sekin nimetty ulkonäkönsä mukaan. Drummensö on saanut erään tulkinnan mukaan nimensä moreeniharjua tarkoittavasta viikinkiaikaisesta kelttiläisestä drum-sanasta. Tässäkin tapauksessa on kyseessä mereltä selvästi erottuva harju kiintopisteenä. On myös esitetty, että saari olisi saanut nimensä Drumber-sanasta, joka on liikanimi ja tarkoittaa lihavaa miestä. Saaren nimeäminen liikanimen perusteella on erittäin poikkeuksellista ja hyödytöntä saaren tunnistamisen kannalta. (ks. Drummensön eli Lauttasaaren varhaishistoriaa).
Myös Isosaari Miölö (Mjölö) on saanut nimensä ulkonäön eli jauhomaisten vaaleiden rantakallioidensa mukaan. Miölö mainitaan jo vuonna 1530 tässä nimimuodossa. Tulkintaa tukee myös ensimmäisen ruotsalaisen merikartoittajan ja purjehdusoppaan tekijän Johan Månssonin kuvaus (1644) saaresta: een Öö som kallas Miölöö, hon är öfwerwäxt medh jämpn skogh och omkring medh en hwijt Steenstrand (saari on tasaisen metsän ja valkoisen kivirannan peittämä). Saaren nimi sopii hyvin siihen, mitä edellä on sanottu navigoinnista. Nimen perusteella kapteeni pystyi lähestyessään Helsinkiä tunnistamaan saaren styyrpuurin puolella. Saaren pohjoispuolella oli tärkeä ulkoredi eli ankkuripaikka, jossa laivat odottivat sopivaa tuulta kaupunkiin. Isosaaren vieressä oleva Kuivasaari on nimeltään Skarp Mjölö, mikä nimitys varmistaa, ettei Miölö-nimellä tai saarella ole itsellään mitään tekemistä viljajauhojen tai jauhannan kanssa.
Nykyinen luotsi- ja majakkasaari Harmaja, Gråharu eli Harmaaluoto, jossa oli pooki eli valaisematon tunnistemajakka jo 1640-luvulla, on saanut nimensä kallioiden väristä. Johan Månsson kuvailee sitä sanoin ”een rund gråå Bergklippa, som kallas Grååharun.” Samoin siitä länteen oleva Halliluoto, navigoinnin kannalta tärkeä ensimmäinen luoto tultaessa avomereltä Helsinkiin, on aiemmin ollut nimeltään Gråsiälsbådan (suom. Harmaahyljekari) mutta myös muoto Gråskärsbådan eli harmaakari esiintyy. Saari on nimetty tässäkin tapauksessa ulkonäön mutta myös hylkeenpyynnin perusteella. Nimet voivat johtaa myös harhaan. Lähistöllä oleva Rysäkarin nimen alkuperä on rys-sanassa (Rysskär 1739) ja muutettu myöhemmin Rysäkariksi.
Toiminnallinen nimenselitys
Saaria nimettiin myös niihin liittyvän toiminnan tai muun merenkulun kannalta tärkeän merkityksen mukaan, esim. hylkeenpyynti. Lauttasaaren pohjoispuolella on Kaskisaari. Nykyinen Vallisaari oli aiemmin nimeltään Träskholmen (träsk = järvi). Saari oli merenkulkijoiden vedenottopaikka, jonka yhteydessä oli myös suojainen satama saaren pohjoispuolella. Saman niminen saari on Porkkalan kärjessä ja siinäkin on järvi. Träskön nimi muuttui 1700-luvulla Båklandiksi saarelle rakennetun pookin (båk) mukaan. 1700-luvun lopulla nimi oli Skanslandet saarelle rakennettujen varustusten mukaan. 1800-nimi muuttui Vallisaareksi vallien mukaan. Pooki ja vallit autoivat toki tunnistuksessakin. Kruunuvuoren selän pohjoisosan Kalvön nimi muuttui 1750-luvulla Vraköksi. Saarta käytettiin hylkyjen loppusijoituspaikkana. Hylkysaarella toimi myöhemmin Suomen merimuseo.
Jätkäsaari (Busholmen) tulee nimestä bus tai buse, joka tarkoittaa keskiaikaista laivaa. Väännös Jätkäsaari on uudempaa perua ja tavallaan siis virhekäännös. Läheisen Hietalahden nimi viitaa ankkuroinnin kannalta tärkeään tietoon hiekkapohjasta. Bus-etuliitteisiä nimiä on harvassa mutta toinen bus-alkuinen saari on Tammisaaren ulkosaaristossa, Busö. Se on vanha luotsisaari ja satamapaikka.
Suomen saaristossa on lukusia saaria, joilla on skepp-, skut-, båt tai kogg- etuliite. Nimet kertovat, että ne ovat olleet vanhoja ankkuripaikkoja. Träskön eteläpuolella on Kuggö ja itäpuolella Kuggsund. Nimet viittaavat koggiin, keskiaikaiseen alukseen. Träskön alue on vanha satama.
Susisaari, Vargö on historiallinen nimi. Saarella itsellään ei ole ollut merkitystä tunnistuksessa. Varg, susi, merkitsee tässä yhteydessä merirosvoa. Susisaaren-Vallisaaren alue on tähän toimintaan hyvin sopiva, sillä reittien varrella olevat kapeikot soveltuivat ryöstelyyn hyvin: liikennettä oli paljon. Edellistä jossain määrin tukee se, että Susisaarta vastapäätä on Viron puolella Aegna, joka on aiemmalta nimeltään Wolff (ks. artikkeli Merirosvosaari Helsingin edustalla). Susisaari ja Wolff ovat muodostaneet Suomenlahden kapeaan kohtaan sopivan paikan kaappauksille.
Ryöstelyn ohella kaupankäynnin mukaan on nimetty paikkoja. Sipoon edustalla ulkomerellä on Kremaröarna. Kremare tarkoittaa kaupustelijaa. Saariryhmän kautta tuli merireitti Virosta. Saarilla on purettu tavaraa laivasta pienempiin aluksiin ja käyty kauppaa. Kremaröarna on kahden kaupungin Porvoon ja Helsingin välisellä merialueella, aikoinaan kummankin valvonnan ja välittömän taloudellisen intressipiirin ulkopuolella. 1730-luvulla Sipoon Kaunissaareen yritettiin perustaa jopa kauppakaupunkia (ks. artikkeli Sipoon Atlantis).
Reittien ulkopuolisia kohteita nimettiin vapaammin, esimerkkeinä Länsi- ja Itä-Tonttu, kaksi saarta avomerellä Isosaaresta itään ovat saaneet omintakeiset nimet. Samantyyppiset nimet ovat myös itään päin Musta ja Kuiva Hevonen. Ne muodostavat selkeän portin ja ovat siksi helposti tunnistettavissa.
Salmien kuvailevat nimet
Kaupunkiin tulevat salmet nimettiin ulkonäön perusteella. Helsingin toinen pääväylä tuli Uunisaaren ja Harakan välistä ja tunnettiin nimellä Ungmundssundet eli Uuninsuunsalmi. Salmi on kapea, ja toisella puolella on Uunisaaren laakeat rantakalliot ja itäpuolella Harakan korkeat kalliot. Harakka on ollut aiemmin Båkholm (1775, myös Stora Räntan 1736). Kaupungin toinen pääsisääntuloväylä tuli nykyisen Kustaanmiekan salmen läpi. Johan Månssonilla ei salmelle ollut nimeä. Hän kuvailee tuloa Kruunuvuoren selälle seuraavasti: ”Här ifrå löper man Nord til wästan åth Sandhampn een halff mijl, emellan twenne höga Holmar in genom itt smalt Sund, och sätter ther innan före på Fiälen på 18. Eller 16. Fampner. Styrmansgärden ligger strax ther östan före”. Styrmansgärden tarkoittaa tässä mielestäni Vallisaaren luotsitupaa (gärden po. gården).
Merionnettomuudet nimeämisperusteena
Luotoja ja kareja on nimetty haaksirikkoalusten kapteenien, aluksen kotipaikan ja lastin mukaan. Näillä nimillä on myös historiallinen ja paikalliseen muistitietoon liittyvä merkitys. Ne ovat historiallisia paikkoja. Helsingin edustalla on Kustaa Adolfin matalikko samannimisen sotalaivan uppoamispaikan mukaan. Se oli merkitty jo 1780-luvulla tehtyyn Gustav af Klintin karttaan. Helsingin edustan Mathiesenbåda Gråskärsbådanin luona oli vielä 1800-luvun kartoissa. Mathiesen oli Johan Sederholmin 1759 karille ajaneen St Johannes -aluksen kapteeni (ks. artikkeli Sederholmin laiva St Johannes).
Porkkalassa on useampi merkittävän haaksirikon mukaan nimetty kari. Bergensgrund on karikko, jossa norjalainen Bergenistä kotoisin oleva Concordia ajoi syksyllä 1753 karille. Alus oli uusi suuri kolmimastoinen tammialus, jonka helsinkiläisporvarit ostivat itselleen ja kunnostivat. Alus sai uuden nimen Augustin Ehrensvärd. Läheinen Lybeckshällarna viittaa lyypekkiläisen aluksen haaksirikkopaikkaan. Juktenskobben taas on luoto, jonka luona upposi 1700-luvun lopulla tuntematon alus arvokkaassa juhtinahkalastissa (ks. artikkeli Juhtinahka, Eurooppa ja Helsinki).
Rakennettuja kiintopisteitä ei Uudenmaan rannikolla ollut kuin vasta 1700-luvulla ja silloinkin vähän eivätkä ne juuri nousseet saaristomaisen Helsingin silhuetin yläpuolelle. Viron puolella tilanne oli toinen. Olevisten kirkko ja Toompean mäki olivat kiintopisteinä kaupunkiin saavuttaessa ja suurena apuna helsinkiläislaivureille.
Lähteet
Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsingin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki 1981.
Hornborg, Eirik. Helsingin kaupungin historia II, ajanjakso 1721–1808. Helsingin kaupunki 1950.
Huhtamies, Mikko. Hylkytavaran huutokaupat 1700-luvun puolivälin Helsingissä – Mikä laivoissa maksoi ja mitä haaksirikkodokumentit kertovat epäsuorasti itse onnettomuudesta? Nautica Fennica 2020.
Huhtamies, Mikko. “Kolme mailia Helsingin pookista merelle”. Onnettomuus ja onni. Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600–1800-luvuilla. Historiallisia Tutkimuksia 279. SKS (2019).
Månsson, Johan. Een Siö-Book. Som innehåller Om Siöfarten i Östersiön aff Johan Månsson. Stockholm 1644. Med efterskrift, ortnamnsregister, ordlista och sjökort utgiven av Herman Richter. Namn och Bygd. Häfte 3.