Taantuva kaupunki
1600-luvun alkupuoliskolla Helsingin asema oli vaikea. Helsingin kauppa ei ollut lunastanut sille asetettuja tavoitteita, ja kaupungin porvaristo oli yhä verrattain köyhää. Helsinki oli perustettu haastamaan Tallinnan asemaa Suomenlahdella, mutta Ruotsin valloitettua Tallinnan ja Pohjois-Viron vuonna 1561 väheni Helsingin kauppapoliittinen merkitys entisestään. Takkuileva talouselämä häiritsi myös kaupungin tärkeää roolia sotasatamana, kun Saksaan laivattavien joukkojen varustaminen oli hankalaa.
Suurimpia haasteita Helsingin kehitykselle oli kuitenkin huonosti valittu paikka. Vantaanjoen suu linnasaarineen oli aikanaan sotilaallisesti perusteltu ratkaisu, mutta merenlahti osoittautui aivan liian matalaksi. Maankohoamisen takia suuremmat kauppa- ja sotalaivat eivät enää mahtuneet purjehtimaan kaupungin satamaan, vaan niiden lasti piti purkaa kauempana Töölön tai Santahaminan rannalla.
Vuonna 1638 Ruotsin aatelin johtomiehiin kuulunut Per Brahe saapui Suomeen kenraalikuvernööriksi. Brahe ryhtyi panemaan edeltäjiensä aikana taantunutta Suomen alueen taloutta ja hallintoa kuntoon – toimeliasta ajanjaksoa on myöhemmin kuvailtu “kreivin ajaksi”. Brahe selvitteli Suomenlahden rannikon huonoa tilaa ja totesi, että Uudellemaalle tarvitaan uusi elinvoimaisempi kaupunki sekä taloudellisista että sotilaallisista syistä.
Sörnäistenniemi
Aluksi kaupungin uudeksi paikaksi ehdotettiin jälleen kerran Santahaminaa. Kruunun edustajat ehtivät jo aloittaa Helsingin kauppiaiden suostuttelun muuttoa varten. Myöhemmin kuitenkin selvisi, ettei Santahaminalla olisi tulevaisuutta. Saaren satamaksi sopiva eteläpuoli oli liian vaikeaa maastoa laajemmalle rakentamiselle, eikä pohjoispuolelle taas olisi mahtunut kunnollista satamaa. Lisäksi porvarit vastustivat muuttoa kiivaasti kruunun tarjoamista vero- ja maksuvapauksista huolimatta.
Kruunuvuorenselälle aukeava Sörnäistenniemi vaikutti sen sijaan lupaavalta sijainnilta. Sitä ympäröivät pienet saaret, jotka antaisivat kaupungille suojaa niin säältä kuin ulkoisilta uhilta. Satamasta laivat pääsisivät heti avomerelle mutta olisivat suojassa myrskyiltä. Kenraalikuvernöörin mukaan sataman paikka olisi Itämeren paras. Toukokuussa 1639 annettiin kuningatar Kristiinan nimissä määräys kaupungin perustamisesta Helsingin niemelle.
Muuttosuunnitelmat etenivät jälleen vauhdikkaasti. Kruunun arkkitehti saapui paikalle ja piirsi uudelle kaupungille tarkan asemakaavan. Helsingin porvareille kenraalikuvernööri ilmoitti, että muuttaminen on vapaaehtoista mutta vanhassa Helsingissä ei enää ulkomaankauppaa käytäisi. Kehotus oli siis käytännössä pakko. Metsää kaadettiin kaupungin tieltä, tonttien paikat merkittiin ja paikalle tuotiin rakennustarvikkeita.
Suunnitelma kuitenkin kariutui jälleen. Asemakaavan laatinut Anders Torstensson neuvoi lopulta hylkäämään Sörnäistenniemen, koska kaupungin kasvulle ei olisi tarpeeksi tilaa. Rajoituksena olivat aatelin laajat maanomistukset alueella, jotka estivät kaupungin luonnollisen laajenemisen. Kenraalikuvernööri Brahella ei ollut intoa vaatia oman säätynsä edustajia luopumaan maistaan, joten porvareilla oli jälleen edessään muutto.
Helsinki löytää paikkansa
Lopulta Helsingin paikaksi valikoitui Vironniemi Töölön kylän lähellä. Paikkaa oli jo käytetty tilapäisenä satamana Vanhan Helsingin lahden madaltumisen takia. Ruotsin valtaneuvosto antoi määräyksen kaupungin perustamisesta 29. lokakuuta 1640. Kruunu omisti niemeä ympäröivät maat, joten laajenemiselle ei ollut esteitä. Lisäksi Vironniemi oli Sörnäistenniemen tapaan pienempien saarten suojaama.
Kaupungin porvarit saivat osakseen suostuttelua, uhkailua ja pelottelua, kun eivät osoittaneet muuttointoa. Vastahankaisuus oli ymmärrettävää, olihan kruunu jo kahdesti pyörtänyt puheensa vaadittuaan ensin porvareita muuttamaan. Maaherra Reinhold Metstake joutui rauhoittelemaan pormestari Anders Ehrendtin uhkailemia porvareita ja pitämään pormestaria aisoissa. Muutto sujui hitaasti, eikä Vironniemelle noussut vuonna 1641 yhtään rakennusta verohelpotuksista ja tapulioikeuksista huolimatta.
Muuttoliikkeen alkua vanhasta uuteen Helsinkiin avittivat useat kruunun toimet 1640-luvulla. Kruunu myönsi muuttaville virkamiehille huomattavia rahallisia avustuksia. Uuden kaupungin puolustukseen panostettiin, mikä oli tärkeää, sillä vuonna 1643 Ruotsi kävi sotaa Tanskan kanssa eikä Vironniemeä ollut vielä linnoitettu. Kaupungin asemakaavan valmistuminen vuonna 1645 laukaisi aktiivisemman muuttoliikkeen, kun ennen tätä Vironniemelle oli noussut vain satunnaisia rakennuksia.
Vanhakaupunki ei autioitunut täysin: kosken vesivoimaa hyödynsi esimerkiksi kaupungin mylly. Alueella toimivat myös majatalo ja sairaala. Hylkäämisensä jälkeen tämä vanha Helsinki on lopulta kuitenkin kadonnut muistomerkkejä lukuun ottamatta. Alkuperäisestä kaupungin paikasta on säilynyt lähinnä arkeologisissa kaivauksissa paljastuneita rakennusten jäänteitä.
Kirjallisuutta
Aalto, Seppo. Kruununkaupunki: Vironniemen Helsinki 1640–1721. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015.
