Keskiajan Suomi – kyliä ja kauppapaikkoja
Keskiajan Suomesta puhuttaessa tarkoitetaan ajanjaksoa, joka alkaa 1100-luvun puolivälistä ja päättyy 1500-luvulle. Keskiaika kesti Suomessa lyhyemmän aikaa kuin monessa muussa Euroopan maassa, sillä keskiajan voidaan katsoa alkavan samaan aikaan kuin katolisen kirkon valtakausi alueella. Historiallinen aika, eli aika, jolta on olemassa kirjoitettuja lähteitä, alkoi Suomessa samaan aikaan.
Kun Keski-Euroopassa on eletty sydänkeskiajan alkua, Suomessa on ollut vielä rautakausi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomessa olisi eletty täysin eristyksissä muusta maailmasta. Kulttuurivaikutteet ovat levinneet myös Suomeen etenkin kaupankäynnin kautta. Suomesta on viety muualle varsinkin kuivattua kalaa ja turkiksia, Suomeen taas on tuotu muun muassa suolaa, hienoja kankaita ja erilaisia ylellisyysesineitä. Kaupan painopisteet säilyivät samoina myös keskiajalla. Helsingin alueen asukkaille lähin kaupunki oli Tallinna eli Rääveli (Reval). Kaupungit olivat nimensä mukaisesti kaupan keskuksia, minkä vuoksi lähimmän kaupungin sijainti oli tärkeä seikka.
Keskiajalle tultaessa ihmiset elivät pääosin maaseudulla pienissä kylissä. Myös Uudenmaan alue oli pienten kylien täplittämä, eikä Helsingistä kaupunkina ollut vielä tietoakaan. Kylämäinen asutus syntyi Suomeen Ruotsista tulleen väestön mukana. Tämän muuttoliikkeen seurauksena Helsingin alue oli keskiajalla lähes täysin ruotsinkielistä. Helsingin alueelle saapui samaan aikaan myös hämäläisiä, joiden kulttuuri sulautui ruotsinkieliseen kulttuuriin.
Helsingin alue
Ensimmäiset maininnat Helsingan eli Helsingin kirkko- ja hallintopitäjästä ovat 1400-luvun alusta. Alue koostui osista nykyistä Helsinkiä, Vantaata, Tuusulaa ja Nurmijärveä. Kyse oli pienten kylien muodostamasta tilkkutäkistä, josta voi tunnistaa nykyaikaisiakin paikannimiä: Gumtäkt (Kumpula), Hertonäs (Herttoniemi), Malm (Malmi). Useat nykyiset kaupunginosat sijaitsevat vanhojen keskiaikaisten kylien paikalla.
Nykyisen Vantaan alueella kulki keskiajalla Suuri Rantatie eli Kuninkaantie, Turusta Viipuriin kulkenut merkittävä tie, joka muodostui viimeistään 1300-luvulla. Tien läheisyys on ollut merkittävä seikka aina rautateiden tuloon asti, sillä sitä kulkevat matkalaiset paitsi tarvitsivat yösijan ja ruokaa myös levittivät uutisia, huhuja sekä rahoja ja muita esineitä.
Helsingin alueella liikenne on ollut vilkasta myös Tallinnaan purjehtimisen ansiosta. Lähin kaupunki Tallinna oli paitsi kauppapaikka myös muun asiainhoidon keskus. Esimerkiksi perinnönjakoon liittyviä dokumentteja, jotka ovat matkanneet Helsingin alueelta Tallinnaan, on säilynyt Tallinnan kaupunginarkistossa. Usein ajatellaan, että keskiajan ihmisten elämä rajoittui hyvin pienelle alueelle, mutta näyttääkin siltä, että matkustaminen oli luultua yleisempää. Kaupankäynnin ja matkustamisen ansiosta ihmiset saattoivat puhua ainakin auttavasti useita kieliä. Tilanteen mukaan Helsingin alueella saattoi kuulla muun muassa suomea, ruotsia, latinaa tai alasaksia.
Katolilaisuus ja kansanusko
Keskiajan määrittäviä tekijöitä Euroopassa oli katolisen kirkon laajalle ulottuva valta. Suomen kristillistämisen yhteydessä puhutaan yleensä tarunhohtoisista ristiretkistä, joista mystisin on “ensimmäinen ristiretki” 1150-luvulta. Vaikka tarina on kuvitteellinen, se ei vähennä sen arvoa suomalaisena kansanperinteenä.
Aiempi suomalainen kansanusko säilyi kuitenkin pitkään katolisen uskonnon rinnalla. Erilaisista loitsuista ja uskomuksista löytyy tietoja vielä 1900-luvulle asti, ja vielä nykyäänkin tehdään vaikkapa juhannustaikoja. Keskiaikaisessa Suomessa uskomusten sekoittuminen oli arkipäivää: karjataikoja saatettiin höystää pyhimysten rukoilulla. Helsingin pitäjän Vantaan Pyhän Laurin kirkon kaivauksissa on löydetty muun muassa jäniksenkäpälä ja sammakon reisiluu – selviä merkkejä taioista, joita tehtiin kirkon alueella.
Keskiaikaisen Helsingan kirkkopitäjän Vantaan Pyhän Laurin kirkko on rakennettu 1400-luvun puolivälissä. Kirkko edustaa aikansa kivikirkkorakentamista, vaikkakin sen nykyinen ulkoasu on pitkälti 1800-luvun lopun restauroinnin tuotosta, jolloin kirkkoon lisättiin uusgoottilaisia elementtejä keskieurooppalaisten esikuvien mukaisesti.
Kirkko oli keskiajan ihmisille tärkeä paikka, jota pidettiin erityisen merkityksellisenä ja voimallisena. Keskiajalla ihmisiä haudattiinkin nimenomaan kirkkomaan sisäpuolelle, sillä siunattuun maahan haudattujen sielut pääsivät taivaaseen. Pyhän Laurin kirkon kaivauksista on löydetty useita vastasyntyneiden lasten salahautoja, jotka kertovat vanhempien yrityksistä suoda kastamattomille lapsilleen pääsy taivaaseen. Vaikka lapsikuolleisuus oli suurta, lapsia selvästi surtiin ja heidän sielujensa kohtalosta oltiin huolissaan.
Vallan kerrokset – säädyt ja sukupuoli
Keskiajalla ajateltiin, että ihmisellä oli jokin rooli, johon hän syntyi ja joka hänen tuli täyttää. Tähän ajatukseen perustui säätyjako. Talonpojat, papisto ja aatelisto muodostivat yhteiskunnan perustavanlaatuiset eri kerrokset. Kyseessä on kuitenkin jako, joka ei toteutunut aina täydellisesti, vaan kerrosten väleissä ja ympärillä eli ihmisiä, jotka eivät olleet yksinkertaisesti sijoitettavissa mihinkään luokkaan. Porvaristosta puhutaan usein vasta myöhempänä ilmiönä, mutta keskiajan kaupungeissa oli toisaalta varsin omanarvontuntoisia kauppiaita, jotka voitaisiin lukea porvareiksi.
Myös sukupuoli oli määräävä tekijä keskiajan yhteiskunnassa, mutta ei aina siten, kuin joskus luullaan. Naisen asema oli suomalaisella keskiajalla ehdottomasti erilainen miehen asemaan verrattuna, mutta naisilla oli myös toisinaan mahdollisuus hoitaa talousasioita, allekirjoittaa dokumentteja ja päättää tärkeistäkin asioista. Esimerkiksi Tallinnan kaupunginarkistosta löytyy naisten vahvistamia asiakirjoja, jotka ovat peräisin Helsingin seudulta. Naisen mahdollisuus vaikuttaa asioihinsa määräytyi pitkälti sen mukaan, oliko hän naimaton, naimisissa vai leski. Vaikka naiset saattoivat käytännössä olla hyvinkin vaikutusvaltaisia, on totta, että lain ja kirkon edessä nainen nähtiin kuitenkin vähempiarvoisena.
Avioliitto ja perhe-elämä
Avioliitto oli ja on katolisessa kirkossa sakramentti, joka tekee siitä pyhän järjestelyn. Keskiaikaisessa maalaismaisessa Suomessa oli kuitenkin omat perinteensä, jotka olivat osin ristiriidassa katolisen kirkon instituution kanssa. Vanhastaan tärkeää oli ennen kaikkea kihlaus, jonka avulla pariskunta saattoi kokeilla yhteistä elämää. Edes aviottomat lapset eivät maaseudun kylissä olleet tavattomia. Tärkeintä oli, että miehen ja naisen tiedettiin olevan pariskunta – avioliittoseremonia ehdittiin kyllä järjestää myöhemminkin.
Avioliitto- ja seurustelukäytänteissä oli kuitenkin valtavia eroja eri säätyjen välillä. Rahvaan elämä oli tässä suhteessa paljon vapaampaa kuin aatelin, jolle avioliitot merkitsivät myös omaisuudensiirtoa, uusia titteleitä ja tärkeitä verkostoja. Säätyrajojen rikkominen avioliitossa oli erityisen harvinaista. Kaikkia avioliittoja yhdisti kuitenkin toive aviollisesta kiintymyksestä, joka nähtiin tärkeänä avioliiton onnistumiselle. Myös rakkautta toivottiin, mutta se ei näytellyt yhtä suurta osaa kumppanin valinnassa kuin myöhempinä aikoina.
Populaarikulttuurissa keskiaikaiset ihmiset menevät naimisiin varhain, mutta todellisuudessa lapsimorsiamia oli vähän. Lasten ja nuorten avioliitot liittyivät lähinnä ylimystön valtapyrkimyksiin. Tavalliset ihmiset, joista Helsingin pitäjän väestö koostui, menivät yleensä naimisiin hieman yli 20-vuotiaina.
Keskiaikaisia perheitä voidaan kuvata monenkirjaviksi. Perheet olivat keskiajalla yleensä monilapsisia, mutta lapsia myös kuoli paljon. Myös naisten kuolemat synnytyksessä olivat yleisiä. Kun tähän vielä lisätään rankat elinolot, joita saattoivat höystää ajoittaiset nälänhädät ja kulkutaudit, voidaan ymmärtää, että uusperheet olivat keskiajalla yleinen näky. Lisäksi maaseudulla samalla tilalla asui usein ydinperheen lisäksi palvelusväkeä ja sukulaisia.
Leipää ja lääkettä
Keskiaikaisen talonpojan elämä pyöri kiinteästi ruoantuotannon ympärillä. Tuotetun ja ostetun ruoan syömiseen liittyi paljon sääntöjä. Katoliseen uskonnonharjoitukseen kuului keskiajalla kiinteästi paasto. Mitä hurskaampaa elämää ihminen eli, sitä tärkeämpää paastoaminen oli – toisin sanoen luostareissa paastoa noudatettiin vielä tiukemmin kuin talonpoikien tiloilla. Paastopäivät olivat maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai, tosin paaston sisältö vaihteli hieman keskiajan kuluessa. Myös pidemmät paastot kuuluivat vuodenkiertoon. Selkein paaston vaikutus oli lihan puuttuminen ruokapöydästä, sillä paaston aikana ei saanut syödä lihaa, tai välttämättä edes eläinkunnan tuotteita. Esimerkiksi nykyajan trendituote mantelimaito on itse asiassa keskiaikainen, ellei jopa vanhempi keksintö, jota käytettiin lähinnä eteläisemmässä Euroopassa paaston aikana maidon sijasta. Vedessä elävien eläinten syöminen oli kuitenkin myös paastopäivinä sallittua, ja koska Suomessa on kalaa riittämiin, saivat ihmiset pöytäänsä halutessaan myös viljan ja kasvisten ohella muunlaista syötävää. Paastopäivät osuivat sikäli kätevästi talonpoikien ja vähävaraisten kulttuuriin, että lihaa ei muutenkaan pystytty syömään päivittäin, sillä se oli kallista ja toisinaan vaikeaa hankkia.
Yleisimmät viljelykasvit keskiajan Suomessa olivat ruis ja ohra. Lisäksi viljeltiin muun muassa runsaasti erilaisia kaaleja, naurista ja härkäpapua. Suomalaisten nykyinen suosikkiruoka peruna on yleistynyt viljeltävänä vasta 1800-luvulla. Vaihtelua ruokavalioon toivat vuodenajan suomat antimet, kuten kesällä luonnonvaraiset marjat. Suomen karujen ilmasto-olojen vuoksi täällä on syöty erityisen paljon säilöttyä ruokaa, joka on valmistettu etenkin kuivaamalla, kylmäsavustuksella ja suolaamalla. Suolaaminen on näistä keinoista todennäköisesti tuorein, sillä se on muihin metodeihin verrattuna kalliimpaa ja vaatii tuontituotteena suolaa.
Ruokajuomana oli olut. Sitä juotiin paljon ja pantiin yleensä omalla tilalla. Olut ei kuitenkaan ollut kovinkaan vahvaa, vain noin nykyisen kotikaljan vahvuista. Juhlia varten pantiin vahvempaa olutta, jonka sisältämä alkoholimäärä vastasi yleensä nykyisen keskioluen alkoholiprosentteja. Sima oli harvinainen juhlajuoma, sillä hunaja oli vielä keskiajalla Suomessa tuontitavaraa.
Ruokaa syötiin paitsi nälkään myös lääkkeeksi. Antiikista periytyvä humoraalioppi oli osa myös suomalaista kulttuuria. Humoraaliopin mukaan ihmisen kehossa oli neljää nestettä: verta, keltaista sappea, mustaa sappea ja limaa, joiden väliset suhteet määräsivät ihmisen terveydentilan. Nesteiden tasapainoon pystyttiin keskiajan lääketieteen mukaan vaikuttamaan erilaisilla rohdoilla ja ruoka-aineilla. Esimerkiksi jos henkilön elimistössä oli liikaa limaa, tuli välttää “viilentäviä ja kosteita” ruokia, kuten kurkkua ja salaattia, ja suosia “lämpimiä” ruokia, kuten neilikkaa ja valkosipulia.
Noppapelejä ja tarinankerrontaa
Kuva keskiajasta on usein synkkä, ja on totta, että keskiajalla kuolema ja sairaus olivat ihmisten elämässä jatkuvasti läsnä. Kuitenkin ehkä juuri sen vuoksi ihmiset kaipasivat elämäänsä myös iloa ja kepeyttä. Keskiaikaisessa Helsingissä tieto ja samalla huvitukset kiersivät suullisen perinteen kautta laulujen ja tarinoiden välityksellä. Helsingin pitäjän kirkonkylän alueelta on löydetty keskiaikainen luinen noppa, jota käytettiin erilaisissa peleissä. Ihminen on aina halunnut pitää hauskaa, vaikka sitten vaikeuksien keskellä.
Lähteitä
Helsingin keskiaika
Haggren, Georg; Halinen, Petri; Lavento, Mika; Raninen, Sami ja Wessman, Anna. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus, 2016.
Salminen, Tapio. Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki, 2013. Täydellinen luettelo tunnetuista kylistä sivulla 42–43.
MyHelsinki: Pyhän Laurin kirkko(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Vantaan seurakunnat: Pyhän Laurin kirkon historiaa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Keskiajasta yleisemmin
Aalto, Ilari; Helkala, Elina: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus, 2015.
Aalto, Ilari; Helkala, Elina: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena kustannus, 2023.
Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. SKS, 2014.
Heikkilä, Tuomas; Lehmijoki-Gardner, Maiju: Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. SKS, 2004.
Lamberg, Marko; Lahtinen, Anu; Niiranen, Susanna: Keskiajan avain. SKS, 2009.
Setälä, Päivi: Keskiajan nainen. Otava, 2000.
Yle Areena: Keskiajan arkea Suomessa ja Euroopassa -podcast(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Toimittaja Jaana Sormunen.
