Vuonna 1917 Helsinki aloitti maanhankintaohjelman, joka kasvatti kaupungin maaomistuksia 4200 hehtaarilla vuoteen 1940 mennessä. Syynä oli kaupungin tarve saada lisää maata, koska 1910-luvulta alkaen silloinen kaupunkialue oli jo kaavoitettu ja myös pääosin rakennettu. Katse kiinnittyi Helsingin pohjoispuoleisiin alueisiin, ja jo vuonna 1917 kaupungin haltuun siirtyivät Tuomarinkylän kartano sekä maata Pukinmäen alueelta. Seuraavien vuosien aikana Helsingin omistukseen siirtyi mm. alueita Kaarelan kylästä, Oulunkylästä, Herttoniemen kartanon maita sekä maatilakokonaisuus Pakilasta. Tulevina vuosina omistuksia tuli lisää. Merkittävää tässä oli se, että Helsingin kaupungista tuli suuri maanomistaja oman kaupunkialueensa ulkopuolella, vaikka monet näistä alueista liitettiin Helsinkiin vasta vuoden 1946 alueliitoksessa.
Maatalouden asema Helsingissä
Maatilarekisteristä voidaan tarkastella maatalouden asemaa Helsingissä, vaikka tilastot ovat tässäkin puutteellisia aina 1970-luvulle saakka. Vaikka Helsinki oli sotien jälkeen yksi suurimmista maataloudenharjoittajista koko maassa, suuret tilat katosivat, kun alueita luovutettiin asutustarkoitukseen. Varsinaisen maanhankintalain perusteella Helsinki luovutti alueita pääosin vain muissa lähikunnissa omistamiltaan tiloilta, mutta kaupunkialueella sijaitsevalle maalle kaavoitettiin uusia asuinalueita. Omakotirakentaminen alkoi ensin Vartiokylässä ja Herttoniemessä. Oulunkylään ja Pukinmäkeen rakennettiin sekä omakoti- että kerrostaloja, ja myös Maunula rakennettiin 1950-luvun vaihteessa entiselle maatalousmaalle.
Vuonna 1950 maatiloja oli rekisteröity yhteensä 3182, joista kuitenkin valtaosa oli omakotitalojen puutarhaviljelyspalstoja. Yli kahden hehtaarin varsinaisia maatiloja oli 145 ja vain 16 tilaa ylitti 25 hehtaarin alan. Eniten pieniä palstatiloja oli sodan aikana ja heti sen jälkeen elintarvikepulan helpottamiseksi. Edellä mainituista 145 tilasta kaupunki omisti 50, joista kuusi oli kaupungin omassa viljelyksessä ja loput oli vuokrattu sopimuksilla maatalouden harjoittajille. Perinteisesti maataloutta oli harjoitettu myös kaupungin alaisuudessa olleissa sosiaalialan laitoksissa, missä toiminta jatkui edelleen myös toisen maailmansodan jälkeen. Pieniä puutarhatiloja ei tilastoitu enää maatalouslaskennassa vuodesta 1959 alkaen, mikäli niillä ei ollut ammattimaista viljelystoimintaa.
Valtion maatiloja
Valtio omisti Helsingin alueella neljä tilaa, joista tärkeimpiä hoiti Helsingin yliopisto. Maataloustieteellisten laitosten opetustiloina toimivat Malminkartanon valtiontila sekä Viikin latokartano. Myös muutamat yhtiöt, osuuskunnat ja Helsingin seurakunta omistivat maatiloja. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita Ab Julius Tallbergin Lauttasaaren kartanon viljelysmaat, SOK:n Jollaksen tila Laajasalossa sekä Helsingin seurakunnan Lövön (Lehtisaaren) tila.
Arvokasta kulttuurimaisemaa
Esimerkiksi Vartiokylän-Mellunkylän ja Talin maatalousmaat siirtyivät muuhun käyttöön jo 1960-luvun alussa, mutta kaupungin maatalousmaina säilyivät aina 1980-luvulle saakka Tuomarinkylän, Pukinmäen, Haltialan ja Fallkullan alueita. Tosin viljelyala näilläkin pieneni.
Nykyään Helsingin kaupungin sisällä viljelyksessä olevia peltoja on noin 420 hehtaaria ja muissa kunnissa kaupungilla on omistuksia, jotka on vuokrattu ulkopuolisille maatalousyrittäjille. Viljelemättömiä peltoja ja laidunalueita hoidetaan niittyalueina. Esimerkiksi Haltialan tila ja sitä ympäröivät pellot ovat valtakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa, jossa edelleen harjoitetaan laidunnusta ja viljelyä kaupunkiympäristön monimuotoisuuden ja kaupunkilaisten viihtyvyyden takaamiseksi.
Viikin lehmät pääsivät laitumelle – mielenosoittaja juoksi lehmien joukkoon (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lähteitä ja lisätietoa
Hoffman, Kai: Elinkeinot. Teoksessa Helsingin historia vuodesta 1945. Osa 1. Väestö, kaupunkisuunnittelu ja asuminen, elinkeinot. Turpeinen, Oiva – Herranen, Timo – Hoffman, Kai. 246–500.
Malminkartano elää omassa rauhassaan. Helsingin Sanomat 19.10.2001.
