Ståhlbergin yhtiö lunasti tontin vuonna 1908 hintaan 285 000 markkaa. Tontilla sijainnut kaksikerroksinen puurakennus 1870-luvulta purettiin, ja arkkitehti Onni Tarjanne sai suunnitella uuden edustavan rakennuksen. Talosta tuli viisikerroksinen, ja sen julkisivu verhoiltiin harmaagraniitilla. Pohjakerrokseen tuli ravintola ja kaksiosainen teatterisali, joihin oli omat sisäänkäyntinsä. Teatteri- ja ravintolatilat tulivat ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen, Ståhlbergin perheen asuintilat talon 4. kerrokseen ja Karl Emil Ståhlbergin valokuvausateljee viidenteen.
Elokuvista operettiin
Keväällä 1910 avatussa teatterissa esitettiin talon kauneuden ja tyylikkyyden arvoisia laatuelokuvia, ei siveettömyyksiä eikä kännitappelua. Apollo houkutteli maksukykyistä porvarillista yleisöä, ei alempia yhteiskuntaluokkia, kuten elokuvateatteri Wärlden Rundt – Maailman Ympäri. Mutta kilpailu elokuvayleisöstä oli kiristynyt, ja Apollon elokuvateatteritoiminta kesti vain vuoden. Elävät kuvat eivät olleet vuonna 1911 pääkaupunkilaisille enää uutta ja erityistä, Apolloon tarvittiin siis uusia huveja. Varieteeta oli Helsingissä esitetty Fenniassa, Kämpissä ja Seurahuoneella sekä kesäisin Kappelissa ja Kaivohuoneella, se oli elokuvien ohessa hyvin suosittua. Niinpä K. E. Ståhlberg järjesti vuoden 1911 alussa teatteriinsa elävää ohjelmaa. Keväällä 1911 ohjelmisto keskittyi operetteihin. Silloin avattiin myös ravintola, jossa oli naisväellekin kabinetti, sekä mukavuuksiltaan ensiluokkainen hotelli talon toisessa kerroksessa. K. E. Ståhlberg vastasi teatteritoiminnasta ja kävi usein ulkomailla hankkimassa esiintyjiä, kun taas hänen vaimonsa Sonja vastasi hotellista ja ravintolasta sekä istui usein konttorissa tilikirjojen ääressä.
Anton Salmsonin operettiseurue Tukholmasta oli ensimmäinen ryhmä, joka kiinnitettiin Apollo-teatteriin 1.9.1911. Salmson oli taitava operettiartisti ja värikäs teatterinjohtaja, mutta hänen seurueensa muiden esiintyjien sanottiin olevan keskinkertaisia. Kun yleisö oli äänestänyt jaloillaan, sopimus irtisanottiin jo marraskuun alussa.
Apollossa vieraili monia ruotsalaisia tähtiä. Myös Anna Hofman-Uddgren (1868–1947), kokenut ohjaaja, teatteripedagogi näyttelijä ja laulaja sekä kuningas Oskar II:n avioton tytär, vieraili Apollon operetissa Den förgyllda lergöken tammikuussa 1912. Hän oli esiintynyt Suomessa laulusolistina vuonna 1895 ja oman teatteriseurueensa kanssa vuosina 1901 ja 1902.
Keväällä 1912 esitettiin parodia oopperasta Faust, jonka tähti oli Hulda Malmström (1874–1928). Revyyn esinäytöksenä toimi ”Jakten efter Margareta” -niminen farssielokuva, joka kuvattiin Helsingin keskustassa 12.3.1912. Ståhlberg tuotti ja ohjasi elokuvan, joka ei valitettavasti ole säilynyt. Kuvaukset olivat ilmaista mainontaa Nikolajeffin autokaupalle, ravintola Alppilalle ja Apollo-teatterille. Elokuvan kuvaukset herättivät runsaasti huomiota kaduilla, ja takaa-ajoelokuva ilahdutti kovasti yleisöä, joka yritti löytää tuttuja elokuvaan päätyneiden sivullisten joukosta. Ståhlberg oli kekseliäs ja taitava markkinoimaan. Hän tuotti itse esityksiä mutta vuokrasi myös teatteria kiertäville operettiseurueille. Kaikki esitettävät teokset piti hyväksyttää painoylihallituksella, ja teatterin yllä häilyi ainainen sensuurin uhka. Teoksista saatettiin vaatia poistettavaksi yksittäisiä sivuja tai henkilöitä syistä, jotka jäivät arvailujen varaan.
Koska Ståhlbergin perhe itse asui talossa, huvilaitoksen aikataulut ja rutiinit vaikuttivat sen elämään. Perheen lapsilla oli jännittävä ja eksoottinen kotitalo, täynnä värikkäitä taiteilijapersoonia, seikkailumahdollisuuksia ja virikkeitä sekä tietysti ravintolaan tarkoitettuja herkkuja.
Apollo-teatterissa esitettiin monia ruotsalaisia revyyfarsseja Helsingin oloihin sopeutettuna, sillä operettiseurueet tulivat tavallisesti Ruotsista. Suurin osa ohjelmistosta on vaipunut unholaan, sillä hupailut olivat omaan aikaansa sidottuja päiväperhoja. Näistä saa tietoa 1910-luvulla ilmestyneistä lehdistä, sillä huvien järjestäjät ilmoittivat niistä ja etenkin pilalehti Tuulispää käsitteli lyhyesti teatteritarjontaa, varsinkin koomista.
Joulukuun 28. päivänä 1912 Apollo-teatterissa järjestettiin naamiaishuvit Lepakko-operetin tapaan.
1910-luku oli kevyen viihteen kulta-aikaa, jonka taustalla oli sensuurin ja sodan uhan aiheuttama painostava ilmapiiri. Mitään syvällisiä yhteiskuntakriittisiä teoksia ei voinut esittää, joten mahdollinen kritiikki oli tiedostamatonta tai hyvin hienovaraista. Koska musiikkipitoinen huumoriohjelma oli suosittua, saman tapaista ohjelmaa ja jopa samoja esiintyjiä oli myös Seurahuoneella ja Helikon-teatterissa Kämpin yläkerran juhlasalissa. Ulkomaalaisia esiintyjiä oli paljon, etenkin ruotsalaisia ja tanskalaisia. Jopa marokkolainen tanssijatar Sulamith Rahu Pariisin Moulin Rougesta vieraili Apollossa. Helsingissä viivyttiin kuukausia, ja täältä saatettiin jatkaa Pietariin.
Apollossa esitettiin myös musiikkihupailuja, joissa oli muodikkaita tansseja ja ajankohtaisia aiheita, sikäli kuin sensuuri sen mahdollisti. Bror Bergerin kaksinäytöksinen operetti Bobbeli Bobb toi kaivattua vaihtelua tukholmalaisiin tuontirevyihin. Pilalehti Tuulispään Taiteen temppeli -palstalla todettiin kotimaisen ensi-illan jälkeen Bror Bergeristä, joka itse näytteli nimiosan:
Siinä on sitten kyky, jolla ei ole peukalo keskellä kämmentä, sillä ’Bobbeli’ Bobb ei ole mitään tusinataidetta, vaikka ei nyt juuri itse operettikuningas Lehar’in laudalta potkijakaan. Bror Bergerin musiikki on viehättävää, operetissa on toimintaa vallan tarpeeksi, eikä tanssejakaan puutu, joista varsinkin ’tangon’-niminen näkyi yleisöä miellyttävän. Täysilukuinen ensi-iltayleisö osoitti operetille suurta suosiota.
Operetti kertoi kullankaivajien elämästä Boliviassa, ja se toi ensimmäistä kertaa Suomessa yleisön eteen tangon.
Tanssin ja etenkin tangon huumaa
Samana keväänä Apollossa vieraili venäläinen operetti- ja balettiseurue, joka esitti kolme operettia ja kaksi balettia, joista toinen oli Jean Sibeliuksen säveltämä Valse triste.
Apollo-teatterissa oli edelleen elokuvanäytäntöjä mutta myös imitaattoreita, taikureita ja balettia. Koska viereisessä Ruotsalaisessa teatterissakin esitettiin operettia, kilpailu oli ajoittain kovaa. Apolloon keksittiin myydä sarjalippuja, ja ohjelmisto vaihtui parin viikon välein. Operettiin saattoi päästä halvemmalla kuin elokuviin. Esityksiä oli kahdessa eri salissa päivällä ja illalla.
Tangosta tuli todella muodikasta, ja sen avulla myytiin lähes kaikkea. Fazer lanseerasi Tango-karamellin, jota imeskellen tango kuulemma sujui tuosta vain, ja Oy Osk. Durchman toi markkinoille Tango-hajuveden. Apollossakin järjestettiin tangomatineoita, joihin oli tulijoita enemmän kuin sisään mahtui. Tanssijana ja tanssinumeroiden ohjaajana toimi ”eksoottinen Dorita Lazaro”, joka olikin Dorothea Knudsen, syntyjään Larsen, tanskalaisen kulissitaiteilijan vaimo. Hän asui Apollo-hotellissa, kuten moni muukin vieraileva esiintyjä. Matinean (matiné) rinnalle keksittiin nattiné, joka alkoi hieman ennen keskiyötä. Siellä saattoi olla tangokilpailu, jossa paras pari palkittiin.
Sota-aika ei vähennä viihteen kysyntää
Apollo-teatterissa oli järjestetty ohjelmaa myös kesällä, koska kysyntä oli suurta. Kesällä 1914 teatteri oli kiinni ja sen esiintyjät uudella kesänäyttämöllä Lauttasaaressa. Euroopassa 28.7.1914 puhjennut sota aiheutti epätietoisuutta ja sai jotkut ulkomaiset esiintyjät, varsinkin muusikot, poistumaan Suomen suuriruhtinaskunnasta. Sota tietysti hankaloitti matkustamista. Kun varsinaisia sotatoimia ei Helsingissä esiintynyt, elämä palasi pian entiselleen.
Lilly Kajanus (1885–1963) palkattiin harpunsoittajaksi Apollo-teatterin 12-henkiseen orkesteriin, ja hän esiintyi myös tauoilla ja talon ravintolassa. Emmerich Kálmánin operettiin En höstmanöver oli panostettu, mutta kahden näytöksen jälkeen sensuuri poisti sen ohjelmistosta, koska siinä esitettiin venäläinen sotilas naurettavassa valossa. Tämä oli paha taloudellinen takaisku teatterille.
Vuoden 1915 alusta huvitilaisuuksille määrättiin sotavero, jota perittiin 10 % kunkin lipun hinnasta. Maksetuista huveista voidaan aihetta tutkineen Sven Hirnin mukaan päätellä, että huveista parhaiten menestyivät sirkus ja operetti.
Suomenkielinen operetti
K. E. Ståhlberg kannatti kielten tasa-arvoa. Hänen huvikeskuksensa sijaitsi suomenkielisten ylioppilaiden suosimalla kävelyreitillä, kun taas ruotsinkieliset ylioppilaat suosivat Pohjoisesplanadia. Apollo-teatterissa oli esityksiä sekä suomeksi että ruotsiksi, ja keskiluokkainen helsinkiläisyleisö oli tuohon aikaan laajasti kaksikielistä.
Apollossa aloitti suomenkielinen operettiosasto Pasi Jääskeläisen (1869–1920) johdolla. Se aloitti Franz Lehárin Iloisella leskellä, josta tuli suuri menestys. Ståhlberg järjesti 25. näytännön jälkeen kaikille esiintyjille juhlaillallisen. Iloista leskeä esitettiin vielä tuonkin jälkeen.
Ruotsinkieliseen ohjelmistoon palasi Den förgyllda lergöken, joka sai 125. esityksensä 11.4.1915. Mutta suomenkielinen operettiosasto lopetti jo ennen vappua. Osastojen välinen yhteistyö ei toiminut, joku primadonnista oikutteli, ja kaiken lisäksi suomenkielinen lehdistö suhtautui nuivasti operettiin, toisin kuin ruotsinkielinen.
Heinäkuussa 1915 hotellia laajennettiin 4. kerrokseen, johon tuli 17 uutta huonetta. Helsingin Kaiku kehui, että uudet huoneet on varustettu pelkästään kotimaisilla tuotteilla, jotka on valmistettu varta vasten arkkitehti Nils Wasastjernan piirustusten ja ohjeiden mukaan. Lisäksi huoneissa oli mukavat kylpyhuoneet ja komea näköala Runebergin Esplanadille. Ravintolakin uusittiin – asiakaspaikkoja oli nyt 250 ja yläkerrassa itämainen kabinetti.
Uudenvuodenrevyy 1916 menestyi hyvin. Se pohjautui Runar Schildtin syksyllä ilmestyneeseen novelliin Asmodeus och de tretton själarna, joka ei ollut saanut hyviä arvosteluja. Kalle Nyströmin hupailun nimi oli Asmodei irrfärder eller Flugans gång på Espen, ja siihen oli tietysti sijoitettu tunnettuja helsinkiläisiä, kuten Ville Vallgren. Uudenvuodenrevyytä esitettiin jopa 20 kertaa.
Sensaatio ja suuri tähti
”Kuuluisa paljasjalkatanssijatar” La Vivienne Pariisista vieraili Apollossa maaliskuussa1916 operetin erityisenä vetonaulana. Dagens Press kirjoitti, että kevyeen pukuun erikoistunut La Vivienne oli näöltään ihastuttava, tanssi hyvin ja sai suuret suosionosoitukset. Mutta rintakorut ja pieni valkoinen kangaskaistale eivät peitä mitään eivätkä käy puvusta. Parin esityksen jälkeen poliisi kielsikin esitykset, ja tilalle otettiin Dorita Lazaro.
Venäläiset upseerit olivat innokas ja tuhlaavainen yleisö niin Apollon teatterissa kuin ravintolassakin. Siellä he kestitsivät esiintyjiä samppanjalla ja kaviaarilla ja saattoivat tilata valtavan määrän ruusuja, joihin hukuttivat primadonnan.
K. E. Ståhlbergin yrityksen viimeinen ja loisteliain kausi oli 1916–1917. Balettinumeroista vastasi helsinkiläinen Bertha Corander (1864–1955) ja ohjaajana sekä operettitähtenä loisti ruotsalainen Elna Gistedt (1895–1982), joka oli tullut yleisölle tutuksi Kaivohuoneella. Erittäin suosittu oli ranskalainen operetti Lilla helgonet / Pikku pyhimys, joka sai Ruotsalaisessa teatterissa 100. esityksensä jo 12.3.1904. Apollossa Elna Gistedt ylitti kaikki odotukset. Taas remontoitiin hotellia ja yläkerran kahvilaa, jossa tietysti oli orkesteri ihan kuten alakerran ravintolassakin.
Operettia Mustalaisruhtinatar esitettiin Helsingissä samaan aikaan peräti kolmella eri näyttämöllä: Apollon lisäksi Ruosalaisessa teatterissa ja Kansan näyttämöllä. Mutta Gistedt oli suuri tähti, joka piti kaikki langat käsissään, kokenut ammattilainen, vaikka oli vasta 22-vuotias. Hänen tähdittämänsä Mustalaisruhtinatar sai peräti 68 esitystä.
Keväällä 1917 Ståhlberg suunnitteli teatterinsa laajentamista, tarkoitus oli perustaa operettiteatteri Metropol. Elna Gistedt siirtyi kesäksi Kaivohuoneelle ja sieltä Pietariin. Mutta lehtitietojen mukaan hän vieraili Helsingissä vielä syksyllä 1920 Operettiteatterissa (ent. Apollo) ja kesällä 1921 Kaivohuoneella.
Mutta kesällä Ståhlbergin suunnitelmat kariutuivat. Hänen toimistoonsa saapasteli neljä venäläistä matruusia, jotka halusivat ostaa koko talon. Kun Ståhlberg sanoi, ettei talo ole kaupan, matruusit uhkasivat ottaa sen haltuunsa. Onneksi Ståhlberg sentään sai talostaan hyvän hinnan. Loppukesästä talossa avattiin venäläinen matruusikerho. Siihen päättyi huvikeskus Apollon aika.
Lähteitä ja lisätietoa
Dagens Press 28.3.1916, 4.
Elna Gistedt-Kiltynowicz (1895–1982)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin Kaiku 14.8.1915, 8.
Hirn, Sven: Apolloteatteri. Katsaus 1900-luvun alun Helsingin näyttämötaiteeseen ja huvielämään. Yliopistopaino 2001.
Hufvudstadsbladet 17.10.1920, 3.
Pörssitieto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Veckans Krönika 18.6.1921, 23.
Sisäiset linkit: K. E. Ståhlbergin Helsinki, Fennia, Kämp, Näyttämöltä liike-elämään, 1910-luvun Helsinki-kuvauksia,
