Kulttuuritaloa alettiin suunnitella vuonna 1944 työväenliikkeen musiikki-, teatteri- ja juhlataloksi, koska kasvava kulttuuritoiminta tarvitsi sodan jälkeen lisää tiloja. Vasemmistolainen kulttuurijärjestö Kulttuurityö ry päätti talon rakentamisesta virallisesti elokuussa 1951. Perusteluissaan yhdistys mainitsi tarpeen työväenjärjestöjen kokous- ja juhlahuoneistoille, mutta talon rakentamista pidettiin ratkaisuna myös tiettyihin Helsingin rakennuskannan puutteisiin. Kaupungissa ei ollut 1950-luvun alussa yhtään nuorisotaloa eikä ajanmukaista suurta konserttisalia.
Kun Kulttuuritalolle löytyi sopiva tontti Sturenkatu 4:stä, arkkitehti Alvar Aalto sai toimeksiannon talon suunnittelusta. Luonnokset valmistuivat tammikuussa 1953, mutta talon rakentamista jouduttiin odottamaan parin vuoden ajan, koska rahoitus ei ollut vielä koossa.
Talon rakennuttajat Suomen Kommunistinen Puolue ja useat vasemmistolaiset järjestöt aloittivat rakennustyöt alkuvuodesta 1955. Palkatun työvoiman lisäksi työmaalla työskenteli eri vaiheissa yli 5 000 talkoolaista, jotka tekivät yhteensä 130 000 työtuntia talon rakentamisen eteen. Tukea rakentamiseen saatiin myös useista sosialistisista maista. Alkukesästä 1957 Kulttuuritalossa saatettiin pitää ensimmäiset kutsuvierastapahtumat. Talo valmistui kuitenkin vasta seuraavana vuonna, jolloin se myös avattiin yleisölle.
Kulttuuritalo käsitti kolme erilaista osaa. Viuhkanmuotoisen punatiilisen saliosan sydän oli konserttisali, joka rakennettiin sekä talon omaa käyttöä että ulosvuokrausta silmällä pitäen. Pääsalin akustiikkaan panostettiin paljon, jotta siitä tulisi riittävän hyvä tila sinfoniaorkesterien konserteille. Ensimmäisessä koekonsertissa toukokuussa 1957 soitti Radion sinfoniaorkesteri, ja paikalla olleet asiantuntijat totesivat akustiikan Helsingin parhaaksi. Salin yleisökapasiteetti oli 1650 henkeä. Klassisen musiikin konserttien ohella sali suunniteltiin puhetilaisuuksia varten.
Saliosasta löytyivät myös ravintola sekä katutason alapuolella oleva pienempi teatterisali, joka palveli aluksi Bio Alppi -elokuvateatterina. Sinne oli oma sisäänkäynti Sturenkadulta talon pääovien vierestä. Talon keskimmäisessä osassa olivat luentosali, kirjasto ja tilava aulatila. Kolmannessa osassa salin koillispuolella oli viisi toimistokerrosta ja neuvotteluhuoneita. Siihen muutti muun muassa SKP:n keskustoimisto.
Kulttuuritalon tapahtumakäyttö alkoi heti rakennuksen valmistuttua. Työntekijät järjestivät tapahtumia itse, mutta vuokrasivat salia myös muille. Vuonna 1958 salissa esiintyivät Suomessa suosittu virolaislaulaja Georg Ots, Kansallisoopperan ja Leningradin baletit sekä 110-henkinen Bukarestin filharmoninen orkesteri. Harmonikansoiton SM-kilpailut vakiintuivat juhlasalin vuosittaiseen ohjelmaan. Talossa alkoi myös kokoontua yli kymmenen nuorten ja aikuisten kerhoa. Niissä harrastettiin muun muassa shakkia, kuvataidetta, valokuvausta, tanssia, voimistelua ja laulua.
Toiminta haki muotoaan alkuvuosina, koska etenkään talon juhlasalin vuokraaminen ulkopuolisille käyttäjille ei toteutunut siinä määrin kuin odotettiin. Salia tarjottiin 1950–60-lukujen vaihteessa vuosittain helsinkiläisten klassisen musiikin tahojen käyttöön. Ne kuitenkin kieltäytyvät tai eivät vastanneet tarjouksiin. Kulttuuritalolla pohdittiin tämän johtuvan ennakkoluuloista talon omistuspohjaa kohtaan, mutta se aiheutti ongelmia taloudelle.
Talossa alettiin pian pyörittää tanssi-iltoja, ja niiden suosio auttoi talouskriisin selättämisessä. Kolmesti viikossa järjestetyissä tansseissa kävi kerrallaan jopa neljä tuhatta henkeä, koska niihin voitiin avata useat talon tilat. Juhlasalissa oli kiinteän katsomon lisäksi permanto, jonka istuimet sai tarvittaessa kerättyä pois, joten tuolit siirtämällä se muuttui tanssilattiaksi. Eri salien lisäksi myös talon tilava keskusaula soveltui tansseihin. Ne pyörivät pitkälti talkoilla, sillä ainoastaan orkesterit saivat palkkaa. Tanssien myötä Kulttuuritalo tuli tutuksi helsinkiläisille nuorille, ja monet löysivät sieltä elämänkumppaninsa. Juhlasalissa järjestettiin myös iskelmäkonsertteja ja iskelmälaulun SM-kisoja, joista löytyi toisinaan uusia levylaulajia.
Ensimmäinen Kulttuuritalon juhlasalin vakituinen vuokralainen oli Hilkka Kinnusen Operettiteatteri, joka alkoi vuokrata juhlasalia näytöksiinsä vuonna 1959. Seuraavina vuosina talo sai lisää vuokralaisia. Monet Suomen suurimmista iskelmätähdistä levyttivät Scandia-yhtiölle, joka alkoi käyttää juhlasalia levyjensä äänityspaikkana. Kiinteitä äänitysstudioita oli Helsingissä erittäin vähän, ja useat muutkin levy-yhtiöt tekivät tuolloin äänityksensä juhlasaleissa. Fazer äänitti levyjä Savoy-teatterissa, Levytukku Kirjan talon juhlasalissa ja Scandia Konservatorion salissa ennen Kulttuuritaloa.
Vuonna 1963 Scandia siirsi äänityksensä Kulttuuritalon alakerran elokuvateatteriin, joka remontoitiin samalla 200-paikkaiseksi Alppi-saliksi. Teatterin penkeistä puolet jätettiin paikalleen, mutta poistettujen penkkien tilalle rakennettiin kahdessa tasossa oleva lava. Scandian tilalle juhlasaliin tuli Yleisradio, joka alkoi samana vuonna vuokrata salia omiin äänityksiinsä ja Radion sinfoniaorkesterin harjoitustilaksi. Taloa hallinnoinut Kulttuurityö ry toi vierailevia esiintyjiä Itä-Euroopasta, ja Suomi-Neuvostoliitto-Seura järjesti neuvostoliittolaisten taiteilijoiden konsertteja. Musiikin lisäksi talo tarjosi tilat niin paneelikeskusteluille, lastenjuhlille kuin painillekin.
Nousukautta läpi 1960-luvun
Kulttuuritalosta tuli 1960-luvulla populaarimusiikin keskuspaikkoja Helsingissä. Kehityksen taustalla olivat pitkälti Paavo ja Antti Einiö, jotka järjestivät kaupungissa jazzkonsertteja ja toimivat samaan aikaan Scandia-levy-yhtiössä. He toivat ulkomaisia tähtiä konsertoimaan Kulttuuritalon juhlasaliin ja käyttivät talon alakertaa yhtiönsä levyjen äänitykseen. Einiöt löysivät Kulttuuritalolle Scandian äänitystoiminnan kautta, ja juhlasali osoittautui sopivan kokoiseksi moniin jazzkonsertteihin, sillä veljesten aikaisemmin käyttämät salit olivat pienempiä. Esimerkiksi Kauppakorkeakoulun saliin mahtui 700 henkeä, mikä oli alle puolet Kulttuuritalon kapasiteetista.
Ensimmäinen Kulttuuritalossa konsertoinut kansainvälinen jazztähti oli Quincy Jones elokuussa 1960. Seuraavina vuosina talossa esiintyivät Duke Ellington, Dizzy Gillespie, John Coltrane, Art Blakeyn Jazz Messengers, Miles Davis, Louis Armstrong, Ella Fitzgerald ja Oscar Peterson. Jotkut ulkomaiset tähdet pitivät Kulttuuritalossa kaksi konserttia, koska kaikki halukkaat eivät olisi mahtuneet kerralla juhlasaliin.
Scandian levyt myivät niin hyvin, että yhtiön studion äänittäjä Jouko Ahera teki Alppi-salissa säännöllisesti ympäripyöreitä työpäiviä. Toisaalta hän sai äänittää musiikkiesityksiä, joista tuli suomalaisen musiikin klassikoita. Kulttuuritalolla äänitettiin 1960-luvun aikana muun muassa Reijo Taipaleen Satumaa, Olavi Virran Hopeinen kuu, Laila Kinnusen Pojat, Kirkan Hetki lyö sekä Dannyn Kauan ja Kesäkatu.
Radion sinfoniaorkesteri aloitti säännölliset konsertit juhlasalissa vuonna 1965. Orkesterin ulkomaisina solistivieraina kävivät muun muassa viulistit David Oistrah ja Isaac Stern. Yleisradio teki edelleen myös äänityksiä, joten se oli merkittävä käyttäjä salille. Esimerkiksi vuonna 1966 Yle vuokrasi salia keskimäärin 16 tuntia viikossa. Talon tanssi-illoiksi vakiintuivat keskiviikko, lauantai ja sunnuntai. Niissä soitti usein kolme orkesteria, joista yksi oli juhlasalissa, toinen aulassa ja kolmas alasalissa. Usein tanssit jatkuivat muiden salien sulkeuduttua aulassa tai pienemmissä saleissa aamukolmeen tai jopa viiteen. Kesäisin käytössä oli myös etupihan terassi.
Suuremmista festivaaleista Helsinki Jazz Festival järjestettiin Kulttuuritalolla vuosina 1965–68, ja juhlasali toimi vuonna 1968 ensimmäisten Helsingin Juhlaviikkojen pääasiallisena esitystilana. 1960-luvun puolivälin jälkeen Kulttuuritalon juhlasalissa alkoivat soittaa myös ulkomaiset rockyhtyeet. Ensimmäinen merkittävä keikkavuosi oli 1967, jolloin Kulttuuritalolla soittivat helmikuussa Spencer Davis Group, toukokuussa The Jimi Hendrix Experience ja marraskuussa kitaristi Eric Claptonin tähdittämä Cream.
Kulttuuritalon konsertit olivat ikärajattomia, joten niiden merkitys rockin kehittymiselle Suomessa oli merkittävä. Monet aloittelevat muusikot pääsivät seuraamaan esikuviensa esiintymistä ja kuuntelemaan heidän soittoaan, ja tämä vaikutti muusikoiden omaan kehittymiseen. Live in Finland -kirjan mukaan useat Creamin konserttiin tulleet suomalaiskitaristit ottivat mukaansa kiikarit, jotta he pääsisivät näkemään paremmin Claptonin soittotekniikan. Seuraavina vuosina Kulttuuritalolla soittivat myös Traffic ja Eric Claptonin seuraava bändi Blind Faith. Brittiyhtye The Hollies esiintyi Kulttuuritalolla kolme kertaa 1960-luvun loppuvuosina, Fleetwood Mac ja John Mayall’s Bluesbreakers kahdesti.
1960-luvun lopussa Kulttuuritalolla pidettiin myös uuden sukupolven underground-liikkeen kokeellisempia taidetapahtumia. M.A. Numminen hyödynsi juhlasalia omien levyjensä äänityksissä, ja hänen tuottamansa suomalaisen rockin merkkiteos, Suomen talvisota 1939–40 -yhtyeen levy Underground-rock äänitettiin suurimmaksi osaksi yöaikaan juhlasalissa.
Tähtiä Freddie Mercurysta Frank Zappaan
Rockkonserttien järjestäminen Kulttuuritalolla jatkui vilkkaana 1970-luvulla. Talossa esiintyivät muun muassa Led Zeppelin, Jethro Tull, Status Quo, Queen, AC/DC, Iggy Pop, Patti Smith, Ramones ja Frank Zappa, joka konsertoi talossa kahdesti. Zappan keikka syyskuussa 1974 äänitettiin talon alakerran studion laitteilla ja julkaistiin myöhemmin levyllä. Nimekkäät ulkomaalaisbändit eivät läheskään aina saaneet salia täyteen, mutta esimerkiksi Queen ja AC/DC olivat vasta matkalla maineeseen Kulttuuritalolla soittaessaan. Queenin konsertin yleisömäärä oli Live in Finland -kirjan mukaan 670, mikä tarkoitti vain runsasta kolmasosaa juhlasalin kapasiteetista. Ramones keräsi katsomoon 600 henkeä ja AC/DC 550.
Vuonna 1971 valmistunut Finlandia-talo vei osan Kultturitalon tapahtumista ja Radion sinfoniaorkesterin konserteista. Toimintaa riitti talossa siitä huolimatta, ja esimerkiksi vuosi 1973 oli erittäin vilkas. Juhlasalissa ja aulassa järjestettiin vuoden aikana 345 eri tilaisuutta. Niihin mahtui konsertteja, juhlia, kokouksia, teatteria, näyttelyitä, tansseja ja bingoa.
Muu Kulttuuritalon vakituinen käyttö alkoi kuitenkin vähentyä. Musiikki-Fazerin omistukseen siirtynyt alakerran äänitysstudio lopetti vuonna 1976, kun yhtiö rakennutti oman studion Pitäjänmäelle. Sen jälkeen tila muutettiin jälleen elokuvateatteriksi, joka alkoi toimia Pikku Capitol -nimellä. Talon tanssi-iltojen suosio hiipui vuosi vuodelta, ja kesästä 1978 eteenpäin juhlasalissa kokeiltiin myös diskoiltoja. Lauantain tanssi-illoissa oli ensin kahdessa tilassa orkesteri ja yhdessä disko, 1980-luvun puolella usein kolme eri diskoa.
1980-luvulla Kulttuuritalolla järjestettiin tapahtumia enää pari kertaa viikossa. Juhlasali oli kuitenkin edelleen omassa kokoluokassaan ainutlaatuinen näyttämö Helsingissä, joten siellä konsertoivat kaupunkiin tulleista ulkomaalaisista nimistä muun muassa Duran Duran, José Feliciano, Tina Turner, Bon Jovi, Dio ja Metallica. Suomen suosituimpiin kuuluneet bändit Dingo ja Hanoi Rocks saivat runsaasti yleisöä Kulttuuritalolle. Sali toimi paikkana myös kehonrakennuksen SM-kisoille sekä viihdemusiikin konserteille Toivo Kärjen juhlakonsertista Eino Grönin esiintymisiin.
Kulttuuritalossa toimi oma big band, ja vakituisina vuokralaisina olivat tanssikoulu Arcus ja pitkäaikainen Operettiteatteri, joka vuokrasi edelleen juhlasalia vuoteen 1992 asti. Pelkän pääsalin vuokratulot eivät kuitenkaan riittäneet talon kustannusten kattamiseen, joten muiden tilaisuuksien ja etenkin tanssien suosion hiipuminen vei talouden ongelmiin. Lauantain ikärajattomat diskoillat jatkuivat läpi vuosikymmenen, mutta 1980-luvun puolivälistä eteenpäin käytössä oli vain yksi sali. Diskoissa kävi lähinnä 12–16-vuotiaita nuoria. Kulttuuritalon ravintola toimi 1980-luvun lopussa Kultti-nimisenä pienempänä keikkapaikkana, ja lokakuussa 1989 talon alakertaan avattiin musiikkibaari ja keikkapaikka Back to the USSR, jota isännöivät irlantilaiset Harry Bent ja Mark Flynn.
Suojelupäätös, peruskorjaus ja konkurssi
Vuonna 1989 Kulttuuritalo suojeltiin rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Siitä tuli tuolloin Suomen nuorin lailla suojeltu rakennus. Päätös suojelusta tapahtui yksimielisesti, ja sama konsensus koski sitä, ettei suojelu tarkoittanut talon museointia. Kulttuuritalo pysyi tiiviisti yleisön käytössä.
Huhtikuussa 1990 talossa pidettiin SKDL:n liittokokous, joka jäi historiaan, koska sen yhteydessä perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto. Seuraavina vuosina koettiin monenlaisia muutoksia. Kesällä 1990 alkanut talon peruskorjaus sulki juhlasalia lukuun ottamatta kaikki muut salit sekä ravintolan ja keittiön. Kun uusittu Kulttuuritalo aukesi elokuun alussa 1991, entisestä Alppi-studiosta oli tehty 220 hengen kokoustila ja Back To The USSR:n tilasta monitoimisali. Katutason ravintolan sisustus oli palautettu lähemmäs alkuperäistä 1950-luvun lopun asua.
Kulttuuritalo oli saatu lähes velattomaksi 1980-luvun lopussa, mutta peruskorjaus toi uutta velkataakkaa. SKP käytti taloa myös kiinnityksenä muualla Suomessa sijaitsevien työväentalojen remonttien lainoihin, jotka laman tultua jäivät maksamatta. SKP meni konkurssiin loppuvuodesta 1992, ja se tarkoitti myös Kulttuuritalon taustayhtiön konkurssia. Samalla siteet talon poliittiseen historiaan katkesivat. SKP ja muut poliittiset järjestöt olivat muuttaneet talosta pois jo vuonna 1990, kun peruskorjaus alkoi.
Marraskuussa 1994 Kulttuuritalo myytiin pakkohuutokaupassa, josta se päätyi pankkien haltuun. Talon omistuksen epäselvyydet eivät juuri vaikuttaneet sen käyttöön, ja huutokaupan aikaan juhlasalissa oli varauksia kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Konkurssin jälkeen Kulttuuritalon toimintaperiaate muuttui siltä osin, ettei talo järjestänyt enää omia tilaisuuksia. Taloon jäivät töihin vain toimitusjohtaja ja myyntipäällikkö, jotka jatkoivat talon vuokraamista tapahtumiin, ja eri järjestäjät vuokrasivat tiloja entiseen tapaan.
Lama-aikana Kulttuuritalossa pidettiin muun muassa euroviisujen Suomen karsinta, moottoripyöriä ja trooppisia matelijoita esitelleet näyttelyt sekä jazz- ja rockkonsertteja. 1990-luvulla juhlasalissa esiintyivät chansonlaulaja Patricia Kaas, raskaan rockin yhtyeet Motörhead, Black Sabbath, Iron Maiden ja Faith No More sekä elektronisen musiikin tähdet Kraftwerk ja The Prodigy. Kulttuuritalon toimistosiipi sai uuden vuokralaisen Teatterikorkeakoulusta syyskuussa 1992, ja Alppi-salista tuli koulun pieni näyttämö. Teatterikorkeakoulu toimi Kulttuuritalossa vuoteen 2000, jolloin se muutti omaan taloon Sörnäisiin. Sen tilalle Kulttuuritalolle tuli Museoviraston Rakennushistorian osasto.
Asemansa vakiinnuttanut tapahtumatalo
Kulttuuritalon juhlasali on säilyttänyt suosionsa Helsingissä järjestettävien rockkonserttien pitopaikkana läpi vuosikymmenien, vaikka se suunniteltiin alun perin sinfoniaorkesterille ja puhetilaisuuksille. Sali on kokoluokaltaan sopiva artisteille, jotka ovat liian nimekkäitä Helsingin pienempiin saleihin kuten Tavastialle ja Savoy-teatteriin, mutta joille pääkaupunkiseudun jäähallit ovat liian isoja esiintymispaikkoja. Nimekkäimpiä Kulttuuritalossa 2000-luvulla esiintyneitä tähtiä on ollut Lady Gaga, joka konsertoi juhlasalissa kesällä 2009. Taloon ovat tällä vuosituhannella tulleet keikalle myös Nick Cave, Chris Isaak, Procol Harum ja monet muut. Siellä on edelleen järjestetty myös klassisen musiikin konsertteja ja balettia.
Konserttien lisäksi Kulttuuritalossa on nähty 2000-luvulla muun muassa showurheilua ja stand up -komiikkaa. Entinen elokuvateatteri ja äänitysstudio Alppi-sali remontoitiin vuonna 2023 Kult-klubiksi, jossa järjestetään pienempiä konsertteja ja muita tapahtumia. Suomalaisten kiinteistösijoittajien yhtiö Helsingin Kulttuurihub osti Kulttuuritalon vuonna 2022, ja seuraavana keväänä talon ohjelma- ja ravintolatoiminnasta alkoi vastata monikansallinen Legends Global -konserni.
Kulttuuritalon suojelupäätöksessä vuonna 1989 suojeltiin itse talon lisäksi myös sen toimintaperiaate kulttuuri- ja tapahtumatalona. Myöhemmät omistajanvaihdokset eivät sen vuoksi ole muuttaneet talon toiminnan perusajatusta. Kulttuuritalo on pysynyt kaikille avoimien yleisötilaisuuksien pitopaikkana lähes 70 vuotta, mikä on Helsingissä lähes ainutlaatuista. Se kuuluu kaupungin pitkäaikaisimpiin ja tärkeimpiin tapahtumataloihin.
Lähteitä
Elo, Aarre: Elon aika. WSOY, Helsinki 1996.
Huhtamäki, Mikael: Live in Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979. Gummerus, Helsinki 2013.
Huhtamäki, Mikael: Scream for me Finland! Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa. Bazar Kustannus, Helsinki 2020.
Kulttuuritalon historiaa.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kulttuuritalon saneeraus alkoi. Helsingin Sanomat 20.6.1990, sivu B 2.
Malmberg, Aleksi (toim): Kulttuuritalo – Puoli vuosisataa tarinoita ja tapahtumia. Koy Helsingin Kulttuuritalo, Helsinki 2008.
Peruskorjattu Kulttuuritalo avaa ovensa yleisölle tänään. Helsingin Sanomat 1.8.1991, sivu A 11.
