Urheilukenttä ja kansakoulu
Brahenkentän paikalle piti tulla Esplanadien tyyppiset puistokadut ja ”Helsingin tori”, joiden ympärille oli tarkoitus rakentaa julkisia rakennuksia. Alueella oli niin paljon lapsia, että asemakaavaa muutettiin ja paikalle rakennettiin leikkipuisto ja urheilukenttä. Jälkimmäinen oli aluksi kesäisin juoksuradan ympäröimä yleisurheilukenttä ja talvisin jääkenttä, sittemmin kesäisin jalkapallokenttä.
Kentän länsipuolelle valmistui Helsingin Urheilutalo vuonna 1961. Sitä haluttiin 1970-luvulla laajentaa Josafatin kallioiden paikalle, ja asiasta syntyi pitkällinen vääntö. Hanketta vastustamaan syntyi kansanliike, Josafatin puistoliike, joka sai M. A. Nummisen säveltämästä jenkasta arvokasta vetoapua. Sitkeä työ tuotti tulosta, ja kalliot säilytettiin osana Josafatinpuistoa, joka avattiin virallisesti vuonna 1991.
Aleksis Kiven kansakoulu valmistui vuonna 1934, sata vuotta kansalliskirjailijamme syntymän jälkeen. Arkkitehti Gunnar Taucherin suunnittelemassa funktionalistisessa jättiläiskoulussa oli enimmillään jopa 2300 oppilasta. Koulun oppilaita ovat olleet monet menestyneet urheilijat, kuten Elis Ask ja Simo Salminen, joka tunnetaan myös viihdealalta. Kirjailijat Pirkko Saisio, Anja Snellman ja Alpo Ruuth ovat koulun kasvatteja, samoin näyttelijä Pentti Siimes ja viestinnän professori Osmo A. Wiio.
M. A. Numminen: Jenkka Josafatin kallioille(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Puutaloja ja parakkeja
Kuten muillakin työväenluokan asuinalueilla, Alppiharjussa oli pitkään enimmäkseen puutaloja, joissa asuttiin ahtaasti vailla mukavuuksia. Kylpemässä käytiin yleisissä saunoissa, joita oli tiheässä. Helsingin kaupunki rakennutti 1910-luvun alussa työläistensä asuinolojen kohentamiseksi puutaloja, joista monilapsiset pitkäaikaiset työntekijät saattoivat vuokrata pienen asunnon. Talot olivat sikäli edistyksellisiä, että niiden käymälät ja halkoliiteri sijoitettiin kellariin, jolloin pihalle jäi enemmän viljelytilaa ja pihan viihtyisyys parani. Lisäksi jokaiseen keittiöön tuli vesihana eikä vettä tarvinnut hakea pihalta asti. Yksi näistä taloista on nykyisin Työväenasuntomuseo. Siirry Työväenmuseoon virtuaalivierailulle.
Rakennusmestari Emmanuel Ikäläisen suunnittelema ja vuonna 1917 valmistunut soma puutalo osoitteessa Vesilinnankatu 21 oli päätetty suojella esimerkkinä entisajan rakentamisesta, mutta se paloi pahasti keväällä 1985. Taloyhtiöllä ei ollut varaa korjauttaa rakennusta, vaan se anoi purkulupaa.
Viipurinkadun ja nykyisen Linnanmäen parkkipaikan välissä oli vielä 1980-luvulla parakkeja, joissa Koulumatkailutoimisto ylläpiti asunnottomien naisten tilapäistä majoitusta sadalle kerrallaan. Parakit oli alun perin rakennettu vuodeksi 1940 kaavailtuja olympialaisia varten. Sota-aikana ne tarjosivat suojaa pommituksissa kotinsa menettäneille, ja sotien jälkeen niissä oli täisaunoja, joissa ihmisistä häädettiin täitä.
Kaupunkikuva säpäleiksi päivässä – 9.7.1941 pommitukset Kalliossa ja Harjussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Varhaiskasvatusta ja sosiaalihuoltoa
Alppiharjuun keskittyi jo alusta alkaen yksityisten aatteellisten yhdistysten toimintaa. Varhaiskasvatuksen uranuurtajat Hanna Rothman ja Elisabeth Alander perustivat Sörnäisiin kansanlastentarhan jo vuonna 1890. Heidän perustamansa Ebeneser-säätiö rakennutti kasvatustoiminnalleen Harjuun Helsinginkadun alkupäähän komean talon, jonka suunnitteli arkkitehti Wivi Lönn. Myöhäisjugendia edustava talo valmistui 1908 ja on nykyisin suojeltu.
Hanna ja Betty, suomalaisen lastentarhatoiminnan uranuurtajakaksikko(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Osoitteeseen Sturenkatu 12 kohosi vuonna 1914 ruotsinkielinen Sedmigradskyn pientenlastenkoulu. Koulun muutettua pois rakennuksesta siihen tuli Hanna Rothmanin lastentarha. Taloa uhkasi yhteen aikaan purkaminen, mutta onneksi Hanna-taloksi nimetty rakennus on nykyään suojeltu.
Suomen vanhin setlementti, vuonna 1919 perustettu Kalliola, sijaitsee kivenheiton päässä Hanna-talosta, osoitteessa Sturenkatu 11. Sen nykyinen rakennus on vuodelta 1966, mutta tontilla sijaitsi aiemmin ”Bobrikovin koulu”, sortovuosien aikana osana Suomen venäläistämispyrkimyksiä rakennettu venäläinen kansakoulu. Tosin Venäjän vallankumous esti jo alkuunsa tienoon työläisperheiden lasten venäläistämisen kansakoulun voimin. Koulurakennuksen valmistumisesta on ristiriitaisia tietoja, mutta ainakin vuonna 1915 se oli pystyssä. Suomen itsenäistyttyä rakennus siirtyi valtion omistukseen. Kalliolan kansalaisopisto aloitti vuonna 1920, ja rehtorina siellä toimi Heikki Waris, josta myöhemmin tuli sosiaalipolitiikan professori. Hän asui pitkään osoitteessa Läntinen Brahenkatu 4b.
Alppilan kirkko valmistui Linnanmäen naapuriin vuonna 1957. Aluksi seurakuntakeskuksen moderni arkkitehtuuri hämmensi ohikulkijoita, jotka saattoivat luulla sitä elokuvateatteriksi tai niin ikään Kotkankadulla sijaitsevaksi J. Neumannin makkaratehtaaksi. Koko korttelin täyttävän rakennuksen vaatimaton ulkoasu johtuu sotien jälkeisestä materiaalipulasta. Rakennushankkeet viivästyivät, mutta kaupunki oli kasvanut räjähdysmäisesti. Alppilan seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin seudun hyvin tunteva Ensio Kuula. Hän otti asiakseen käydä kaikkien seurakuntalaisten luona kutsumassa heidät kirkon kortteli-iltaan. Seurakunnan alue oli vain noin neliökilometrin laajuinen, mutta sillä asui tuolloin noin 25000 henkeä, joista monet elivät suurperheessä ahtautuneita pieniin huonokuntoisiin ja halpoihin puutaloasuntoihin.
Ensio Kuulan seuraajaksi valittiin vuonna 1966 Otso Kianto, kirjailija Ilmari Kiannon poika. Hänkin tarttui tomerasti ja ennakkoluulottomasti työläiskaupunginosan sielunpaimenen tehtäviin ja nautti puistojen ryyppyporukoidenkin arvostusta, koska oli helposti lähestyttävä ja kulki siellä, missä häntä tarvittiin, esimerkiksi iltaisin Linnanmäellä.
Kirkkoherran tehokas työpari oli legendaarinen diakonissa Elli Mattila, joka asui seurakuntakodin yhteydessä. Hän tuli Alppilaan Diakonissalaitoksesta ja oli työlleen omistautunut sielunhoitaja, joka tuli kaikkien kanssa toimeen ja lähti vaikka keskellä yötä rauhoittamaan humalaisten perheriitaa.
Kulttuuria pienille ja isoille
Alppilaan saatiin 1950-luvulla kolme tärkeää kulttuurilaitosta: Linnanmäen huvipuisto (1950), Kulttuuritalo (1958) sekä Alppilan yhteislyseo (1959), joka perustettiin valtion kokeilukouluksi. Siellä kehitettiin uudenlaista pedagogiikkaa ja musisoitiin ahkerasti. Koulun kasvatteja ovat mm. oopperalaulaja Margareta Haverinen, kapellimestari Okko Kamu sekä viulisti ja kapellimestari Ari Angervo. Musisointi loppui, kun koulu siirtyi Helsingin kaupungille osana peruskoulu-uudistusta.
Siirry Kulttuuritalon sivuille lukemaan talon historiaa.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Linnanmäen vuoristoradan historiaa kuvin ja tekstein(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsinginkatu, ”Sörkan Bulevardi”
Helsinginkatu eli Hesari, itäisen kantakaupungin valtaväylä, joka toimii Kallion ja Alppiharjun rajana, alkaa Sörnäisten Kurvista ja päättyy Taka-Töölöön. Katua rakennettiin vaiheittain 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Kirjailija Alpo Ruuth kutsui katua Sörkan Bulevardiksi, vaikkei katu Sörnäisissä sijaitsekaan. Helsinginkadun ja Vaasankadun väliin valmistui vuonna 1930 funkkistyylinen Vaasanhalli. Se oli kauppahalli, jossa oli kahvilan ja ravintolan lisäksi elokuvateatteri. Kauppahalli suljettiin 1982, halli remontoitiin ja siihen tuli supermarketti. Viereen tuli Sörnäisten metroasema.
Helsinginkatu 15:ssä toimi vuosina 1928–1954 elokuvateatteri Tenho, jossa näyttelijä ja ohjaaja Åke Lindman sai ensi kosketuksen elokuvan ihmeelliseen maailmaan. Sen yhteydessä toimi myös ruoka- ja tanssiravintola Tenho, jota kutsuttiin Tenkaksi. Elokuvateatterin tiloihin tuli Alko, ravintolatoimintaa jatkavat Tenkka-pubi ja Tenho Restobar.
Lähteitä:
Alppilan legendaarinen sisar Elli. Helsingin Sanomat 18.11.1985, sivu 18.
Hackzell, Kaija: Viertotietä itään ja länteen. Helsingin vanhoja kortteleita 3. Helsingin Sanomat 1988.
Vuokrakasarmeista omaan kotiin. Helsingin Sanomat 17.6.1985, sivu 19.
