Hyppää pääsisältöön

1550 – Helsingin perustaminen

Vuonna 1550 Ruotsin kruunu perusti Itämaansa rannikolle uuden kaupungin – Helsingin. Kaupungin oli tarkoitus voittaa taloudellinen kilpailu Tallinnaa vastaan. Siinä se epäonnistui, mutta toisaalta kaupunki selvisi monesta alkuvaiheensa haasteesta ja osoitti tarpeellisuutensa.

Kuninkaallinen kaupunkihanke

Helsingin synty vuonna 1550 oli osa Ruotsin kauppapoliittisia pyrkimyksiä Itämerellä. Uusi kaupunki perustettiin kuningas Kustaa Vaasan mahtikäskyllä Suomenlahden pohjoisrannikolle, vastapäätä hansakaupunki Tallinnaa, jonka kanssa sen oli tarkoitus kilpailla tuottoisasta idänkaupasta. Suuret suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet ja ensimmäiset 200 vuotta perustamisestaan Helsingin rooli jäi suunniteltua pienemmäksi.

Noustuaan Ruotsin valtaistuimelle vuonna 1523 Kustaa Vaasa alkoi nopeasti omaksua manner-Euroopassa muodostuneita itsevaltaisen hallinnon oppeja. Kuningas loi Ruotsiin tehokkaan byrokraattisen hallintojärjestelmän, jossa kuninkaan valta ja lain koura ylsivät valtakunnan kaikkiin osiin. Tämä hallinnon mullistus antoi myös uusia työkaluja Ruotsin kauppapolitiikan kehittämiseen. Yksi näistä työkaluista oli pieni kylä valtakunnan Itämaan etelärannalla Vantaanjoen suulla.

Keskiajalla kaupungit kasvoivat tyypillisesti hitaasti vuosikymmenten tai -satojen aikana jo aiemmin vakiintuneiden kauppapaikkojen ympärille. Helsingin synty oli poikkeuksellinen: se oli käytännössä keinotekoinen kaupunki, näyte kuninkaan vallasta. Helsinki perustettiin kauppapoliittisista ja strategisista syistä keskusjohtoisen suunnittelun perusteella.

Ruotsi halusi vahvistaa asemiaan Itämerellä ja käydä kauppaa suoraan Euroopan suurien mahtien kanssa. Lyypekki ja Hansaliitto kuitenkin hallitsivat Itämerta ja hansakaupunki Tallinnan asema oli vahva. Ruotsin valtakunnan itäosissa ei ollut yhtä kehittynyttä kaupunkilaitosta kuin lännessä ja valvomaton talonpoikien kauppa rehotti. Kustaa Vaasa halusi järjestää alueen kaupankäynnin uudelleen ja murtaa Tallinnan monopolin venäläistuotteiden kaupassa.

Vanhakaupunki

Uuden kaupungin tarkempaa sijaintia rannikolla pohdittiin pitkään. Aluksi vahva ehdokas oli Santahaminan saari, jonne laivojen olisi ollut helpompaa saapua. Tämä olisi kuitenkin tehnyt kaupankäynnistä vaivalloista, sillä Santahaminasta ei ollut maayhteyttä mantereelle. Kuninkaan luottomiehen Erik Flemingin neuvosta kaupunki päädyttiin kuitenkin sijoittamaan Vanhankaupunginlahdelle Vantaanjoen suuhun. Vantaanjoen seutu sivuhaaroineen oli muodostanut Uudenmaan asutuksen perustan jo esihistoriallisella ajalla.

Helsingin rakentaminen aloitettiin vuonna 1550 Koskelan kylän talonpoikien maille. Paikalla sijaitsi myös pieni saari, joka varattiin kuninkaankartanon paikaksi – tällaiset linnasaaret olivat Euroopassa yleistä sotilastekniikan muotia 1500-luvulla. Kaupunki asutettiin Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvareilla, jotka taivuteltiin tai pakotettiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Uuteen kaupunkiin saapui pian myös saksalaisia ja hollantilaisia kauppiaita sekä Uudenmaan seudun käsityöläisiä ja talonpoikia.

Uudessa kaupungissa asuttiin tiiviisti. 1500-luvun Helsinki rakentui noin 800x200 metrin kokoiselle alueelle merenlahden rantaan. Alueen korkeimmalle kohdalle Kellomäelle nousi kirkko. Kaupungin asukkaiden vaurasta asemaa kuvaa, että heti perustamisestaan lähtien Helsingissä toimi myös koulu. Sataman vieressä sijaitsivat tori ja raatihuone. Muita julkisia rakennuksia ei ollut. Noin 800 asukkaan kaupunki oli kokonaan puurakenteinen ja muistutti nykykatsojan silmiin enemmänkin maalaiskylää turvekattoineen. Tämä paloherkkyys havaittiin Helsingin historiassa myöhemmin useita kertoja kantapään kautta.

Sotakaupunki

Helsinki oli perustamisestaan asti Ruotsin kruunulle tärkeä sotilaskohde. Kustaa Vaasan suunnitelmissa kaupungista tulisi laivastotukikohta ja Suomen etelärannikon puolustuksen kulmakivi. Sotilaita ryhdyttiin kasaamaan linnaleiriin ensimmäisen kerran jo vuonna 1554. Laivoja ja miehiä saapui kiihtyvällä tahdilla ja pian Helsinki muistuttikin enemmän sotilasleiriä kuin kaupunkia. Asukkaissa sotilaiden juopunut metelöinti aiheutti niin paljon närää, että kuninkaan itsensä oli ojennettava miehiään: ensin Helsinkiin saapui sotilaalle sopivaa käytöstä linjaava kirje ja myöhemmin kuningas itse, joka marssitti huonosti käyttäytyvän sotajoukon ulos kaupungista.

1570-luvulla Helsingin talouselämä oli vaipunut lamaan. Taloja seisoi tyhjänä ja Helsinki alkoi näyttää yhä enemmän kruunun sotatarvikevarastolta porvariston kauppakaupungin sijaan. Ruotsin sotakoneistolle kaupunki olikin elintärkeä: Ruotsi soti vuosia Viron Liivinmaalla Venäjää vastaan ja Helsingin edustalle koottiin Narvaa piirittämään lähtenyt valtava laivasto. Myös sotien ja laman vuoksi tyhjän panttina seisovia porvarien laivoja otettiin Ruotsin armeijan käyttöön.

Venäjää vastaan käytyjen sotien päätyttyä Helsingin saama hengähdystauko oli lyhyt. Kaarle IX jatkoi sotaa Puolaa vastaan 1600-luvun alkuvuosina ja vuonna 1621 Helsingin kautta koottiin Kustaa II Adolfin Euroopan suursotiin osallistunutta valtavaa armeijaa. Vanhan Helsingin historiassa ei lopulta ollutkaan kovin pitkiä ajanjaksoja, jolloin sotilaalliset tarpeet eivät olisi olleet kaupungin arkea eniten ohjaava voima.

Kirjallisuutta

  • Aalto, Seppo. Sotakaupunki. Helsingin Vanhankaupungin historia 1550–1639. Helsinki: Otava, 2012.