Hyppää pääsisältöön

Helsingistä tehdään linnoituskaupunki

Viaporin eli nykyisen Suomenlinnan rakentaminen oli kenties suurin rakennusprojekti mitä Ruotsin valtakunnassa oli siihen saakka tehty. Helsingin muuttaminen linnoituskaupungiksi oli myös Ruotsin epätoivoinen yritys palauttaa Suuressa Pohjan sodassa (1700 - 1721) menettämänsä suurvalta-asema, ja estää Venäjän jatkuva laajentuminen länteen. Viaporista muodostui merkittävä laivastotukikohta, se vauhditti Helsingin ja koko Uudenmaan taloutta, ja muodostui myös eräänlaiseksi kulttuurin kehdoksi. Traaginen antautuminen Suomen sodassa vuonna 1808 puhuttaa edelleen.

 

Suuren Pohjan sodan jälkeisessä Uudenkaupungin rauhassa (1721) Ruotsi menetti monia tärkeitä linnoituskaupunkeja, joihin kuuluivat muun muassa Tallinna, Narva, Tarto, Nevanlinna (jonka raunioille rakennettiin Pietari), Käkisalmi ja Viipuri. Venäjän tsaari Pietari Suuri nosti nyt maansa suurvaltojen joukkoon ja myös Itämeren rantavaltioksi. Uusi pääkaupunki Pietari perustettiin ruotsalaisen Nevanlinnan (Nyen) raunioille. Pietarin perustamisen jälkeen Venäjä pyrki jatkamaan laajentumistaan länteen ja valloittamaan lisää Ruotsin alueilta, sillä uusi pääkaupunki oli vielä vaarallisen lähellä Ruotsin rajaa.

Ruotsi puolestaan pyrki korjaamaan tilanteen rakennuttamalla uuden rajan turvaksi Haminan ja Lappeenrannan linnoitukset, sekä yrittämällä valloittaa menetetyt alueet takaisin vuosien 1741–1743 niin sanotussa hattujen sodassa, mutta epäonnistui. Tämän sodan päättäneessä Turun rauhassa (1743) puolestaan menetettiin vielä uudet linnoituskaupungit Lappeenranta ja Hamina. Ruotsin ja Venäjän väliseksi rajaksi tuli nyt Kymijoki. Hatut, joiksi hyökkäävää ulkopolitiikkaa harjoittavia tuolloin Ruotsissa kutsuttiin, olivat kärsineet merkittävän arvovaltatappion, ja viisaammaksi linjaksi näytti muodostuvat myssyiksi kutsuttujen politiikka: puolustuksellisuus ja hyvät suhteet Venäjään sekä liittoutuminen vahvojen valtioiden kanssa.

Ruotsi päätti yrittää puolustaa rajojaan yhä suuremmilla linnoituksilla. Uusi keskuslinnoitus päätettiin rakentaa Helsinkiin, mutta myös Hankoa ja Hämeenlinnaa pyöriteltiin vaihtoehtoina. Helsingin suhteellinen läheisyys rajaan, hyvä satama sekä kaupungin mahdollisuudet huoltaa linnoitusta nousivat kuitenkin ratkaiseviksi. Rakennustyön mahdollisti Ranskan kanssa tehty liittosopimus ja merkittävä taloudellinen tuki. Linnoitusprojektia johti ruotsalainen upseeri Augustin Ehrensvärd, ja hänestä tuli pitkäksi aikaa linnoituksen kantava voima.

Linnoitus rakennettiin Helsingin edustan saarille, jotka tunnettiin nimellä ”Susiluodot”. Linnoituksen sijoittelussa oli keskeistä ajatus siitä, että kyseiset saaret sulkevat tehokkaasti Helsingin kaupungin sataman. Tarkoitus oli myös ympäröidä itse Helsingin kaupunki suojamuurein, mutta rahat loppuivat nolosti kesken. Tällä oli myöhemmin kohtalokkaat seuraukset, sillä valloittamalla kaupungin vihollinen pystyisi paitsi huoltamaan itseään, myös ampumaan kohti linnoitusta. Lisäksi kuvassa oikeassa alalaidassa näkyvän Vallisaaren valloittamalla vihollinen saisi suoran ampumalinjan Viaporiin.

Saarten keskelle rakennettiin linnoituksen kenties tärkein asia: suuri kuivatelakka. Se on allas, joka voitiin pumpata tyhjäksi, ja korjata ja rakentaa laivoja linnoituksen suojissa. Ruotsin vallan aikana Viapori olikin ennen kaikkea merkittävä laivastotukikohta. Samalla se toimi varikkolinnoituksena, jonka oli erityisesti sodan aikana tarkoitus toimia joukkojen kerääntymispaikkana. 

Saaret ympäröitiin useita metrejä paksuilla ontoilla kivimuureilla, joiden päälle ja sisään voitiin sijoittaa tykistöä, sotilaiden majoitus- ja suojatiloja sekä varastoja. Muurit rakennettiin niin sanotun bastionijärjestelmän mukaan tähtilinnoitukseksi. Tämä muoto mahdollistaa ampumisen myös muurien suuntaisesti, ei pelkästään muureista ulospäin, kuten ympyrän tai neliön muotoisessa linnoituksessa. Linnoituksen sisään rakennettiin myös kasarmeja, joista monet ovat edelleen asuinkäytössä.

Linnoituslaitteita rakensivat paitsi ammattisotilaat, myös palkatut käsityöläiset, ruotuväki (eli maaseudulta kootut asevelvolliset) ja vangit. Olot olivat usein kehnot, ja on arvioitu, että linnoituksen rakennustöissä kuoli monin verroin enemmän sotilaita kuin kaikissa linnoituksessa käydyissä taisteluissa yhteensä! Tärkeimpänä kuolinsyynä olivat taudit, mutta myös onnettomuuksia sattui.

Rakentaessa kiinnitettiin huomiota myös linnoituksen ulkoiseen olemukseen: sen tuli näyttää hienolta. Kuuluisia esimerkkejä tästä ovat Linnanpiha Susisaarella sekä Kuninkaanportti Kustaanmiekalla. Rakennusprojekti oli myös huomattavan suuri, ja tuhansien rakentajien ja sotilaiden saapuminen Helsinkiin loi oikeastaan saarille uuden pikkukaupungin, jossa tarjottiin sotilaille monenlaisia palveluita. Myös Helsingin väkiluku nousi ja kaupungin talous kasvoi. Viidessäkymmenessä vuodessa kaupungin asukasluku lähes kolminkertaistui.