Ehrensvärd ja hänen kollegansa tekivät monivuotisia opintomatkoja Ranskaan, Hollantiin, Englantiin ja Välimerelle. Matkoiltaan piirustustaitoiset linnoitusupseerit toivat Viaporiin paitsi uusia ideoita myös salaisia raportteja ja piirustuksia. Innovaatiot otettiin käyttöön ensiksi Viaporissa, myöhemmin muualla.
Viaporin merkitys Suomen karttakuvan tarkentumisen kannalta oli käänteentekevä. Viapori ja sen pienempi sisarlinnoitus Svartholma Loviisan edustalla olivat osa Ehrensvärdin laatimaa laajaa Venäjän vastaista puolustussuunnitelmaa. Sotilaskartografiaan perehtynyt Ehrensvärd käynnisti puolustuksen syventämiseksi laajat ja tarkat (1:20 000) kartoitukset Suomen itärajan tuntumassa.
Osana laajaa Viapori-keskeistä puolustussuunnitelmaa käynnistyivät myös Helsingin kaupungin asemakaavoitus ja Suomenlahden merikartoitus. Viaporin kaleerilaivaston toimintakyky edellytti rannikkovesien kartoittamista. Myös ns. runkomittaukset, astronomisesti mitatut kiintopisteketjut, modernin kartografian edellytys, ulotettiin Ahvenanmaalta Viaporiin.
Viapori, oman aikansa suurin ja kallein rakennushanke Pohjoismaissa, käynnisti Helsingin lähialueilla yhden 1700-luvun suurimmista rakennemuutoksista, isojaon nimellä tunnetun maanjakoreformin. Työmaan logistiset tarpeet ja tavarantoimitusten sujuvuuden parantaminen edellyttivät maatalouden rationalisointia, jossa keskiaikaisesta kollektiivisesta ja sirpaleisesta maanhallinnasta, sarkajaosta, vähitellen luovuttiin ja siirryttiin suurempiin viljelylohkoihin ja yksityisomistukseen, isojakoon. Isojakoa alkoi johtaa Viaporissa linnoitusupseerina toiminut E. O. Runeberg.
Helsinkiläisporvareille linnoitustyömaa tarjosi uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Helsinkiin ja sen pitäjään syntyi tiilitehtaita, kapakoita, kalkinpolttimoita, tupakkaplantaaseja ja panimoita. Käsityötoiminta vilkastui. Helsingin sahoille Viapori merkitsi pääsääntöisesti toimitusten kasvua, mutta ne joutuivat valtakunnallisen suurhankkeen takia myös tinkimään aiemmista paikallisista etuoikeuksistaan. Ongelmaksi helsinkiläisporvareille, suurtyömaan alihankkijoille, muodostui liiketoimien riippuvuus Viaporista: rakennustöiden taukoaminen Pommerin sodan aikana (1757–62) johti vararikkoihin.
Seteliraha otettiin ensi kertaa Ruotsissa käyttöön osittain Viaporin vaikutuksesta. Linnoitustyömaa nieli varoja ja aiheutti samaan aikaan käydyn Pommerin sodan kanssa kustannusinflaation, jonka hillitsemiseksi Ruotsissa alettiin painaa setelirahaa Hollannista saadun teknisen tuen avulla.
Uusinta teknologiaa Viaporissa edusti kaleeritelakka sulkulaitteineen. Sen rakentamisesta vastasi Ruotsin johtava insinööri Daniel Thunberg, maineikkaan Christopher Polhemin, Ruotsin mekaniikan isän, oppilas. Telakka sai käyttövoimansa alle kymmenen hevosvoimaa kehittäneestä tuulimyllystä (Thunbergin mylly), joka edusti uusinta hollantilaista hienoterätekniikkaan. Sen puiset voimansiirtojärjestelmät perustuivat kaivosteknologiaan, jonka alalla Ruotsi oli Euroopan huippuja. Thunbergin myllyn vaikutuksesta tuulivoima yleistyi myllyjen voimanlähteenä Helsingin kaupungissa ja myöhemmin pitäjässä.
Viaporin mylly ei ollut kuitenkaan Suomen ensimmäinen tuulisaha. Linnoitusupseerit M. O ja C. F. Nordenberg olivat jo 1720-luvulla perustaneet Sipoon Kaunissaareen tuulisahan, Thunbergin myllyn esikuvan. Nordenbergit olivat linnoitusupseereina tietoisia siitä, että Helsingin edustalle tulee syntymään heidän sahansa kysynnän turvaava suurtyömaa. Viaporilla oli siis jo pelkkänä suunnitelmana yritystoimintaa vilkastuttava vaikutus.
Viaporia rakennettiin räjäyttämällä ja louhimalla kalliota. Ruutia tarvittiin enemmän kuin missään muualla valtakunnassa. Turvatakseen räjäytysaineen saannin Ehrensvärd perusti Helsinkiin ruudin tärkeintä ainesosaa salpietaria valmistavan laitoksen sekä kemiallisen laboratorion sen laadun parantamiseksi.
Viaporin laivatelakalla alettiin rakentaa kaleereja F. H. af Chapmanin johdolla. Hän teki merkittäviä laivanrakennusinnovaatioita: aloitti kaleerien sarjatuotannon, alkoi tammen sijasta käyttää mäntyä alusten pääasiallisena rakennusaineena ja sovelsi matematiikkaa suunnitteluun. Varsinkin männyn käyttöönotto oli tarpeellinen uudistus, sillä tammesta, joka edelleen oli laivanrakennuksen pääraaka-aine Ruotsissa, alkoi laajojen hakkuiden takia olla pulaa. Sen saanti oli yhä enemmän tuonnin varassa. Halu hallita Saksan tammimetsiä lisäsi Ruotsin motiiveja osallistua Pommerin sotaan.
Viaporissa tehtiin myös sosiaalisia uudistuksia. Ehrensvärd perusti sotilaspoikakoulun, joka oli sosiaalipoliittisesti edistyksellinen mutta joka pohjimmiltaan perustui laskelmiin varuskunnan täydennystarpeesta. Hän teki aloitteita myös hygienian tason parantamiseksi. Ensimmäiset yleiset käymälät otettiin Helsingissä käyttöön.
Viapori vaikutti monin tavoin Helsingin kasvuun Suomen keskusalueeksi ja pääkaupungiksi. Vastaavanlaisia 1700-luvulla kukoistaneita innovatiivisia linnoituskaupunkeja – Karlskrona, Göteborg, Stralsund, Kronstadt, Paldiski – on eri puolilla Itämerta. Yhteistyön lisääminen näiden kanssa esimerkiksi matkailun, tutkimuksen ja Itämeren suojelun aloilla olisi luontevaa. Ymmärtämällä linnoituskaupunkien historiallinen merkitys muutostekijöinä voidaan koko Itämerenalueen historiaa tarkastella uudessa valossa. Viapori on Helsingin tärkein nähtävyys, jota tulisi esitellä muunakin kuin reliikkinä ja viehättävänä valistusajan miljöönä.
Kirjallisuutta
Davids, C. A.: The Transfer of Windmill Technology from the Netherlands to the Nort—Eastern Europe from the 16th Century to the Early 19th Century. Baltic Affairs. Nijmengen 1990.
Huhtamies, Mikko: Nordenbergien manufaktuuriutopia Sipoossa hyödyn ajan toiveajattelun ilmentäjänä. Historiallinen Aikakauskirja 3/2014
Granqvist, Juha-Matti, Gustafsson, Sofia, Hatakka, Sampsa ja Huhtamies, Mikko: Tuntematon Viapori – innovaatiokeskus ja talouselämän vilkastuttaja. Tieteessä tapahtuu 3/2011.
