Hyppää pääsisältöön

Helsinki sotilaskaupunkina 1914–1917

Helsinki oli tärkeä lenkki Venäjän pääkaupungin Pietarin puolustusketjussa ensimmäisen maailmansodan aikana. Taisteluita Helsingissä käytiin vasta Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan myötä, mutta sotaväki oli erottamaton osa kaupunkikuvaa sodan alusta asti. Venäjän armeija ja laivasto olivat helsinkiläisille tärkeitä työllistäjiä, mutta yhteiselo ei aina ollut ongelmatonta.

Sotilaat kaupungin kaduilla

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Venäjän armeijan läsnäolo Helsingissä ei ollut poikkeustilanteita lukuun ottamatta erityisen huomattavaa tavalliselle kaupunkilaiselle. Kaupunkiin oli sijoitettu useampi rykmentti jalkaväkeä, mutta sotilaat pysyttelivät yleensä omilla kasarmeillaan. Suomen omat joukko-osastot oli lakkautettu ja suomalaiset hoitivat puolustusvelvollisuutensa veroilla.

Sodan syttyminen teki yhtäkkiä armeijasta näkyvän osan kaupunkikuvaa. Liikekannallepanon myötä Helsingistä tuli ensin armeijan kokoontumispaikka ja myöhemmin tärkeä täydennys- ja huoltokeskus. Kaupunkiin sijoitetut sotilasyksiköt nousivat juniin ja laivoihin lähtiessään rintamalle ja kaupunki täyttyi sodan aikana palvelukseen kutsutuista miehistä eli nostoväestä. Vanhat kasarmit eivät lähimainkaan riittäneet joukkojen majoitukseen, joten tilaa oli etsittävä muualta. Erityisesti kouluja otettiin armeijan haltuun joukkojen majoittamista varten. Tästä seuranneen tilan puutteen vuoksi helsinkiläiset lapset saivat totutella käymään koulua vuoroissa kuten tehdastyöläiset. Monet koululuokat siirtyivät opiskelemaan väistötiloihin, muun muassa kirjastoihin.

Sotilaiden entistä näkyvämpi läsnäolo ja poikkeustilan mukanaan tuomat käskyt ja toimenpiteet myös kiristivät kaupunkilaisten ja sotilaiden välejä. Venäjällä suomalaisiin suhtauduttiin muutenkin epäluuloisesti vuoden 1905 yleislakon jäljiltä, ja armeijalla oli valmiit suunnitelmat mahdollisten uusien kapinoiden tukahduttamiseksi. Suomalaisten ja venäläisten viranomaisten välillä oli ajoittain ristiriitoja, jotka purkautuivat esimerkiksi tappeluun helsinkiläisen palokunnan ja venäläisten matruusien välillä, kun tuleen syttyneen matkustaja-aluksen sammutuksesta syntyi riitaa.

Kaupungin yleisen järjestyksen ylläpidosta sotavuosina vastasivat kuitenkin sekä poliisi, puolisotilaalliset santarmit että sotilaat yhdessä, alkuun myös ilmeisen onnistuneesti. Sodan ensimmäisinä vuosina kaupunki olikin pelokkaasta ilmapiiristä huolimatta jopa tavallista turvallisempi rikosten määrässä mitattuna.

Helsingin sotaponnistukset

Sodan inhimillinen hinta näkyi kaupungissa, kun haavoittuneita alkoi saapua kaupunkiin. Vaikka Helsinki oli melko kaukana taisteluista, haavoittuneiden määrä oli niin valtava, että myös Helsingin sairaalat täyttyivät nopeasti runnelluista sotilaista. Tavallisia potilaita ryhdyttiin kotiuttamaan sairaaloista, ja kaikki mahdollinen sairaanhoidon kapasiteetti piti ottaa käyttöön. Kun junat ja laivat toivat yhä enemmän haavoittuneita, ei sairaaloiden tilakaan enää riittänyt. Esimerkiksi vasta valmistunut uusi rautatieasema muuttui sotasairaalaksi, samoin keisarillinen palatsi (nykyinen Presidentinlinna) sekä Seurahuone, siis nykyinen kaupungintalo.

Myös Helsingin teollisuuslaitokset valjastettiin nopeasti sotatalouden tarpeisiin. Vuosien 1914–16 aikana kaupungin talous oli hyvin riippuvainen Venäjän armeijan tilauksista. Sodan sytyttyä välittömän talousromahduksen ehkäisikin se, että kaupungin tärkeimmät teollisuuden alat olivat helposti sovellettavissa sotatarvikkeiden tuotantoon. Sotatalouden kiihkeiden vuosien jälkeen romahdus oli kuitenkin kova, kun vuoden 1916 jälkeen armeijan tilaukset loppuivat vähitellen Venäjän talouden horjuessa.

Laivastotukikohta

Helsinki oli Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta. Helsinkiä ja sinne sijoitettua laivastoa suojasi Viaporin linnoitus, kaupungin lukko merelle. Välittömästi suursodan syttymisen jälkeen linnoituksen komendantti Bauer julkaisikin kuulutuksen, jossa hän muistutti, että jokaisen kaupunkilaisen velvollisuus oli tarvittaessa avustaa linnoituksen toiminnassa.

Laivasto levittäytyi Helsingin rannoille. Esimerkiksi Eteläsatamassa aluksia oli aivan kylki kyljessä. Laivasto näyttikin kaupunkilaisista sodan aikana suorastaan kiinteältä osalta maisemaa: alukset eivät nimittäin partioineet erityisen aktiivisesti sen jälkeen, kun Suomenlahden miinoitus oli saatu valmiiksi. Meritaisteluita ei Helsingin edustalla nähty. Maailmansodan liittolaissuhteet toivat Helsingin laivastotukikohtaan myös kaukaisempia vieraita: Helsinkiin oli sodan aikana sijoitettuna brittiläinen sukellusvenelaivue.

Laivaston miehistö pysytteli pitkälti aluksillaan ja tukikohdassaan ennen vuotta 1917. Venäjän laivastolla oli aiempaa historiaa kapinoinnista ja upseeristo piti joukkoja varmasti tavallista tarkemman syynin alla. Keväällä 1917 Venäjällä leimahtanut vallankumous ehti kuitenkin levitä Helsinkiin rajuin seurauksin. Maaliskuun 16. päivän iltana Pohjoissatamassa kaikuivat laukaukset ja laivaston alusten salkoihin alkoi ilmestyä punaisia lippuja. Laivasto oli noussut kapinaan, merisotilaat surmasivat upseereitaan ja jalkautuvat kaupungin kaduille julistamaan vallankumouksen alkamista. Viikonlopun ajan kestäneissä levottomuuksissa kuoli 50-90 laivaston upseeria ja sotilasta, omiensa surmaamana. Kaupunkilaisten keskuuteen tämä kapina ei kuitenkaan juuri levinnyt pysäytettyä rautiovaunuliikennettä, paraateja ja Senaatintorilla järjestettyä joukkokokousta lukuun ottamatta.

Kirjallisuutta:

Nieminen, Jarmo et al. Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Sotasurmat 1917–1918. Helsinki: Gummerus 2015.

Nyström, Samu. Poikkeusajan kaupunkielämäkerta – Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918. Helsinki: Helsingin yliopisto 2013.