Helsingin kaupunkia ei vielä keskiajalla ollut mutta pitäjän kylissä asuttiin ja Vantaan lohenkalastamo oli täydessä toiminnassa. Sen suistossa oli talonpoikaissatama ja Santahaminaan pääsi laivallakin. Suomenlahden tärkeitä keskuksia olivat Raaseporin ja Viipurin linnat sekä varsinkin hansakaupunki Tallinna ja idempänä Narva. Merirosvous on ollut osa Itämeren, Suomenlahden ja Uudenmaan rannikon merenkulkua siitä asti, kun kauppalaivat näillä vesillä ovat liikkuneet. Espoon edustalla on saaret Kaparen ja Rövaren, jotka viittaavat merirosvouteen, mutta epäselvää on miltä ajalta nuo nimet ovat. Samoin Helsingin edustan Susisaari saattaa siihen viitata, kuten myös sitä vastapäätä oleva Wolfsund Viron puolella. Liikenteessä olevien laivojen lisäksi myös haaksirikkoutuneita aluksia tai hylkytavaraa ryöstettiin ja kerättiin. Se oli eräänlainen jokaisen oikeus.
Vitaaliveljistä juuttisotaan
Vitaaliveljet olivat keskiajan Itämeren tunnetuin merirosvojoukko, joka kaappasi laivoja 1390-luvulla. Hansakaupungit keräsivät heitä vastaan yhteislaivaston. Vitaliaanit olivat aikansa järjestäytynyt rikollisryhmä, jonka jäsenistö koostui aatelismiehistä ja porvareista. Järjestö oli alun perin Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen palveluksessa ja toimi kuninkaallisen kaapparikirjan valtuuttamana. Vitaaliveljet tekivät tuhojaan myös Suomenlahdella. Tilanne merellä oli uhkaava, mistä kertoo Tallinnan raadin ja Suomen linnapäälliköiden asiaa koskeva kirjeenvaihto.
Enemmän tai vähemmän satunnaisen merirosvouden sijaan tilanne pohjoisella Itämerellä muuttui sotatilaksi ns. juuttisodan aikana 1502–1512. Siinä Tanska yritti palauttaa voimaan johtamansa mutta hajoamassa olevan Pohjoismaisen unionin (1397–1523). Tanskan vihollinen merellä oli hansa. Tanskan palveluksessa olevat merirosvot tekivät hävitysretkiä syvälle Suomen saaristoon. Turku ryöstettiin ja Naissaaren luona kaapattiin Tallinnan-liikenteen kauppalaivoja. Tallinna oli hansakaupunki ja siten myös Tanskan vihollinen. Tanska pyrki heikentämään Tallinnaa kauppasaarrolla. Maasodassa tätä vastasi linnan piiritys. Varsinkin suolan tuonnin estyminen oli vakava uhka.
Kauppalaivoja muunnettiin sotalaivoiksi
Näihin aikoihin Pohjois-Euroopassa ei ollut vakinaisia sotalaivastoja. Sotalaivat olivat kauppalaivoja, joihin otettiin sotilaita mukaan, jolloin kauppalaivasta tuli sotalaiva. Laivoja muunnettiin myös rakenteellisesti merisotaan sopivaksi. Niihin asennettiin ampumakorokkeita keulaan ja perään. Eräät tutkijat arvelevat, että korokkeet otettiin käyttöön tehokkaiden jousiaseiden – pitkäjousen ja varsijousen – yleistyttyä merisodassa. Pitkäjousi läpäisi haarniskan. Koggin rakenteellinen kehitys heijasti siten aikansa aseteknologiaa. Varsijousi (tukki ja jousi -yhdistelmä) on esimerkki potentiaalisesta innovaatiosta, joka otettiin käyttöön, kun tuli tarve. Ase keksittiin tiettävästi Kiinassa 340 eaa. mutta ajankohtaistui varhaiskeskiajalla, kun tarvittiin ase haarniskoituja ratsumiehiä vastaan. Se havaittiin hyväksi myös merellä. Tykkejä ei merisodassa vielä ollut. Niiden aika tuli vasta 1500-luvun jälkipuoliskolla.
Keskiajan merisodassa vihollisalus yritettiin vallata entraamalla eli rynnäköllä. Aseina olivat miekat ja keihäät. Jousimiehet olivat aluksen kastelleissa kuin linnan torneissa. Märssykorista heitettiin keihäitä. Korkeus oli ratkaiseva etu samoin kuin miehistön määrä. Vihollisalusta yritettiin vaurioittaa törmäämällä ja käyttämällä koggin korkeaa etukastellia rynnäköintiin. Hansalla oli käytössään myös ballistoja. Se oli suuri jalustalla oleva varsijousen tapainen antiikkinen ase, jolla ammuttiin tylppiä nuolia, kiviä ja palavia ammuksia. Ballistoja käytettiin jo Liivinmaan sodassa 1200-luvulla paavin ja pakanoiden välillä ja ainakin 1300-luvulla vitaliaanien vastaisessa taistelussa merellä. Raudan harvinaisuuden takia merisodassa ammuttiin kiviä.
Vaikka merellä sodittiin kuten maalla, liittyi merisotaankin jo oma taktinen elementtinsä. Tuuli ja vastustajaa häikäisevä aurinko otettiin huomioon. Tuulen yläpuolella oleva laiva oli etulyöntiasemassa samoin kuin auringon suunnasta lähestyvä. Koggin korkeat laidat olivat etu. Koggi oli hidas mutta raskas ja kestävä. Koggin perämies oli suojassa takakajuutan sisällä ja miehistökin avonaiseen alukseen verrattuna paremmassa asemassa. Merirosvojen taktiikkana oli kaapata aluksia kaupunkien läheisyydessä olevissa kapeikoissa. Tällaisia salmia oli mm. Naissaaren ja Wolfsundin (nyk. Aegna) kapeikot Tallinnan lahden suulla. Tunnettuja merireittejä oli vähän, ja alusten oli pakko ajaa kapeikoista läpi. Niissä oli usein pyörteinen tai olematon tuuli, mikä teki niihin juuttuneesta laivasta helpon saaliin.
Saaristossa liikkuessaan vihollinen oli riippuvainen luotseista eikä omakaan laivasto pystynyt pääsemään edes Suomenlahden kaupunkeihin ilman luotseja, kuten Viipurin linnanherra Erik Turesonin 1507 valitti. Santahaminan luotsi oli kadonnut, eikä luotsausapua ollut enää saatavilla. Merisodassa tarvittiin apua paikalliselta väestöltä. Sitä saatiin joko pakolla tai rahalla.
Ensimmäiset varsinaiset sotalaivat 1400-luvulla
Varhaisten kansallisvaltioiden – Englannin, Tanskan, Ranskan ja Ruotsin – meristrategiana oli rakentaa ainakin yksi mahdollisimman suuri alus. Tavoite johti usein katastrofiin. Englannin Henrik V rakennutti vuonna 1418 aikansa suurimman sotalaivan Grace Dieun. Se oli ensimmäinen lajiaan maailmassa. Alustyypiltään se oli karakki ja poikkeuksellisesti limikylkinen (kylkilaudat osittain toistensa päällä kuten puusoutuveneessä). Se oli tarkoitettu taistelemaan satavuotisessa sodassa Englannin Kanaalissa Ranskan liittolaisen Genovan karakkeja vastaan. Koska alus oli ylisuuri limikylkialus, oli se todennäköisesti niin heikko, ettei se tehnyt kuin yhden matkan. Ei auttanut, että aluksessa oli kolminkertainen kylkilaudoitus. Lopulta se paloi salaman iskettyä siihen.
Suurten sotalaivojen rakentaminen levisi 1400-luvun lopulla Englannista Eteläiselle Itämerelle. Tanskan kuningas Hans (eli Hannu, hallitsi 1481–1513) rakennutti suuren Gribshundenin vuonna 1486. Alus oli tasakylkinen eli kravelli (kylkilaudat sivuistaan kiinni toisissaan). Gribshunden räjähti 1495 varomattoman ruudin käsittelyn seurauksena ollessaan Etelä-Ruotsin Blekingen edustalla ankkurissa. Ruuti oli näihin aikoihin vielä suhteellisen uusi asia varsinkin laivoissa. Nykyään Gribshunden on ainutlaatuinen keskiaikainen meriarkeologinen kohde, jota tutkitaan parhaillaan.
Hansin aluksia liikkui juuttisodan aikana Suomenlahdellakin. Niitä vastaan lähetettiin Suomen suurimmat alukset. Ne olivat keskiajalla piispoilla, esimerkiksi Arvid Kurjella ja Olavi Maununpojalla oli suuret holkkialukset. Myrskyssä tälläkään suurella laivalla ei pärjätty. Kurki menehtyi vuonna 1522 haaksirikossa Öregrundin luona.
Tykkien tulo sotalaivoihin muutti merisodan 1500-luvun puolivälissä. Tykkejä voitiin ottaa vain riittävän tukevaan ja suureen alukseen. Kravellitekniikka syrjäytti tämän takia limitekniikan. Uudella tekniikalla voitiin rakentaa aluksia, joihin voitiin ottaa tykkejä moneen kerrokseen. Laivanrakennukseen liittyi kuitenkin vielä paljon yrityksiä ja erehdyksiä. Tunnetuin esimerkki on museoituna Tukholmassa.
Lähteet ja kirjallisuus
Diplomatarium Fennicum
Frankot, Edda: ”Of Laws of Ships and Shipmen”. Medieval Maritime Law and its Practice in Urban Northern Europe. Scottish Historical Review Monograph No. 20. Edinburgh University Press 2013.
Gardiner, Robert (ed.), Richard W. Unger (consultant ed.): Cogs, Caravels and Galleons. The Sailing Ship 1000–1650. Convays History of the Ship 1994.
Henrikin Liivinmaan kronikka. Helsinki: SKS 2003.
Huhtamies, Mikko: Kapeat meret, rahakkaat rannat. Tapio Bergholm (toim.): Suomi saarena. Nautica Fennica 2018. Helsinki.
Hutchinson, Gillian: Medieval ships and shipping. London: Leicester University Press 1994.
Konstam, Angus: Sovereigns of the Sea. The Quest to Build the Perfect Renaissance Battleship. John Wiley & Sons, Inc. New Jersey 2008
Konstam, Angus 2008: Piracy The Complete History. Oxford: Osprey 2008.
Lane, Fredric: Ships and shipbuilders of the Renaissance, Baltimore and London: The Johns Hopkins University Press 1992.
Rose, Susan: Medieval Naval Warfare 1000–1500. Warfare and History. Routledge 2002.
Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki 2013.
Salminen, Tapio: Jumalan ystävät ja koko maailman viholliset. Merirosvot, kaapparitoiminta ja vitaliaanit keskiajan Itämerellä. Teoksessa Jarmo Peltola ja Pirjo Markkola (eds.) Kuokkavieraiden pidot. Tampere: Vastapaino 1996.
