Hyppää pääsisältöön

Perhe-elämää 1920–1940-lukujen Helsingissä

Ingrid (Inga) Josefina Sundgren (o.s. Lönnblad) (1898–1985) taltioi ahkerasti omaa ja perheensä elämää, ja hän oli kiinnostunut historiasta ja sukututkimuksesta. Hänen miehensä Gunnar Alexander (1899–1977) harrasti valokuvausta. Helluntaina 1928 Ingrid oli raskaana ja otti käyttöön muistikirjan, jolle antoi nimeksi Mitt barns bok. Ensimmäinen muistikirja kattaa hänen lapsensa neljä ensimmäistä elinvuotta, toisessa kerrotaan tämän kouluvuosista ja aikuistumisesta.

Ingrid siteeraa runoa ja kirjoittaa syntymättömälle lapselleen, jonka sukupuolta hän ei tiedä. Hän suhtautuu pelonsekaisella ihmetyksellä tulevaan, jota hän myöhemmin luonnehtii elämänsä vaikeimmaksi mutta suurimmaksi kokemukseksi, jota ei voi ymmärtää kokematta sitä itse. Kesäkuussa ja elokuussa hän kertoo tehneensä valmisteluja ja laittaneensa lapselleen sängyn valmiiksi äitinsä avustuksella.

Tärkeitä kehitysvaiheita

Inga kirjaa tarkasti ylös lapsensa ensimmäisen hymyn ja vierailun isoäidin luona. Hän raportoi lapsensa kasvusta ja kehityksestä sekä merkkipäivistä. Hän kertoo painosta, pituudesta, hampaiden puhkeamisesta, uusien asioiden oppimisesta, uusista kokemuksista, kuten ensimmäisestä merimatkasta, ensimmäisistä kengistä, ensimmäisestä lelusta, ensimmäisistä metsämansikoista ja ensimmäisestä moottoripyöräajelusta sekä liikkumisen ja puheen kehittymisestä. Pojan täyttäessä 5 kk isä ostaa sen kunniaksi hieman viinirypäleitä ja poika saa viinirypälemehua ensimmäisen kerran. Isä yrittää salaa opettaa pojan sanomaan pappa ennen kuin tämä oppii sanomaan mamma.

Kun poika täyttää vuoden, Inga palaa synnytykseen ja kertoo muistavansa niin selkeästi jokaisen tunnin siitä kivun täyttämästä päivästä, että hän tulee fyysisesti pahoinvoivaksi sitä muistellessaan. Gunnar oli hänen mukanaan sairaalassa ”lähes koko ajan”, ja synnytyssalissa hän sai olla valkoiseen lääkärintakkiin pukeutuneena siihen asti, kunnes lääkäri tuli. Silloin hänet häädettiin käytävälle jännittämään. Inga oli liikuttunut miehensä huolenpidosta ja tunsi sympatiaa häntä kohtaan, koska hänelläkin oli mahtanut aika tulla pitkäksi.

Kiireistä arkea

Ingrid kirjoittaa silloin, kun ehtii ja muistaa, ja silloin, kun on jotain kertomisen arvoista. Toisinaan hän kirjoittaa kaksi kertaa kuukaudessa, toisinaan muutaman kuukauden välein. Toisinaan hänen kirjoituksellaan on päivämäärä, toisinaan hän kirjoittaa takautuvasti ja niputtaa tapahtumia.  Tällöin hän kirjoittaa ylimalkaisemmin kuin kirjoittaessaan tapahtumista ja tunnelmista sillä hetkellä.

Jotkin seikat, jotka nykylukija haluaisi tietää, kirjoittaja ohittaa, koska ne ovat hänelle arkipäiväisiä ja itsestään selviä. Esimerkiksi hän kirjoittaa, että neiti Mary Hellén, joka oli ollut heillä siitä lähtien, kun poika oli kaksiviikkoinen, hoiti poikaa viimeisen kerran 31.1. Neiti oli pitänyt pojasta kovin ja hoitanut tätä hyvin. Hän oli vienyt pojan kerran kuukaudessa Töölön neuvola-asemalle tohtori Ole Enkvistin vastaanotolle, ja joulukuusta lähtien poika on saanut joka päivä lusikallisen lihalientä.

Nykylukija haluaisi tietää enemmän neiti Hellénistä, tämän arjesta ja työoloista. Vuonna 1928 ei ollut äitiyslomaa eikä hoitovapaata, vaan naiset hoitivat itse lapsensa, veivät heidät sukulaisten hoitoon tai palkkasivat ulkopuolisen. Olisi myös kiinnostavaa tietää, mikä oli työnantajan ja työntekijän vastuu tuohon aikaan ja mitä kirjoittaja ajattelee vaikkapa sukupuolten välisistä suhteista. Sundgrenien suhde vaikuttaa tasa-arvoiselta: Kumpikin käy työssä, kotityöt hoitaa kotiapulainen, ja kumpikin huolehtii lapsesta. Isä tuntuu olevan lapsestaan hyvin ylpeä ja puuhailee usein hänen kanssaan.

Muitakin tiedollisia aukkoja tekstissä on kautta linjan, kuten usein tekstissä, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi. Ingrid esimerkiksi kirjoittaa, että he tulivat kotiin maalta 21.6. Hän ei kerro, keitä merkintä koskee, milloin maalle lähdettiin ja mistä paikasta oli kysymys. Joistakin ihmisistä hän käyttää vain etu- tai lempinimiä. Toisinaan olen muiden lähteiden avulla saanut selville, keitä hän on tarkoittanut, mutta aina se ei ole onnistunut.

Toisinaan kirjoittaja tarjoilee nykylukijaa kiinnostavia yksityiskohtia sivuhuomautuksissa tai jonkin lapseen liittyvän sattumuksen yhteydessä. Hän haluaa poikansa aikuisena tietävän, että tämä oli toivottu ja kaivattu lapsi, ei ahdistusta aiheuttava välttämätön seuraus:

Lille barn, när Du blir en stor gosse, en vuxen man och läser detta, vet Du, att Du varit önskad och efterlängtad redan före din tillblivelse. Du är inte en oundviklig följd, som med ängslan emotsetts, nej, Du var målet. Det var Dig vi båda hade i tankarna.

 

Vastentahtoista kuritusta

Inga kirjoittaa 30.8.1929, että aamulla poika sai näpeilleen, koska veti alas pöydältä isänäidin valokuvan, vaikka monta kertaa oli kielletty. Poika istui lattialle ja itki kovasti. Ingrid kirjoittaa, ettei haluaisi kurittaa niin pientä lasta ja ettei moinen olisi tullut mieleenkään, ellei Gunnarin veljen vaimo Gerda, joka on koulutettu lastentarhanopettaja ja pikkulastenhoitaja, olisi kysynyt, joko he ovat aloittaneet lapsensa kurittamisen. Gerdan mielestä kurittaminen on hyväksi, ja Ingridin mukaan hän luultavasti on oikeassa, vaikka Ingridin ja Gunnarin mielestä lapsi on liian pieni. Tämä havainnollistaa, miten suuri auktoriteetti koulutetuilla asiantuntijoilla oli ennen. Myös Ingridin myöhemmistä koulua koskevista merkinnöistä näkyy entisajan suuri kunnioitus opettajia ja koulua kohtaan.

Lapsen tottelevaisuus oli ennen tärkeä arvo. Ingrid kirjoittaa tyytyväisenä, että lapsi on hämmästyttävän hyvin oppinut tottelemaan, kun käsketään olemaan hiljaa tai koskematta tavaroihin, kenties näpeille lyömisen uhalla. Hänen käy silti sääliksi poikaansa, joka urheasti yrittää niellä itkuaan. Hän on liikuttunut pojan söpöydestä ja vanhemmilleen osoittamasta hellyydestä. Vanhempia myös naurattaa hassu ilme, jonka poika ottaa kasvoilleen saadessaan moitteita.

Sairauksia ja onnettomuuksia

Sairaudet olivat lähes sata vuotta sitten pelottavampia kuin nykyään, sillä monia nykyajan lääkkeitä ei ollut. Lars-pojan otsassa ollut paise parani itsestään, mutta korvakipu vaati lääkärikäynnin. Korva oli tulehtunut, ja siihen määrättiin alumiinietikkaa, jolla kostutettu tamponi piti laittaa korvaan aamuin illoin. Myöhemmin pojalla todettiin riisitauti eli D-vitamiininpuutostauti, johon määrättiin D-vitamiinivalmiste Vigantolia. Joka kerta, kun pojalla on kuumetta ja kurkkukipua tai tämä on oksennellut, Ingrid on hyvin huolissaan. Kerran hän itkee työpöytänsä ääressä, jossa hän purkaa mieltään kirjoittamalla. Kotiapulainen Olga on ollut viime aikoina huonolla tuulella, ja siksi häntä arveluttaa jättää sairas poika tämän kanssa kahden. Kerran pojalla on hinkuyskää, joka onneksi osoittautuu lieväksi.

Jouluna 1934 Lars piti viedä Punaisen Ristin sairaalaan, joka onneksi sijaitsi lähes nurkan takana ja jossa oli ensiapupoliklinikka Radiosta oli juuri saatu esiin ”Dans kring julgranen” Tukholmasta ja kuusen ympäri tanssittu muutama kierros, kun Ingridin piti juosta keittiöön katsomaan lipeäkalakastiketta. Poika juoksi äitinsä perään mutta kaatui eteisessä ja löi päänsä kynnykseen. Verta tuli kauheasti ja poika itki. Päähän ommeltiin tikkejä, ja poika oli koko illan kalpea, vaisu ja syömätön. Joululahjat kuitenkin piristivät: työkalusarja, Three Little Pigs, Fortuna-peli, tohvelit, kaksi paria sukkia, kaksi paria alushousuja, Mylly-peli, Hullunkuriset perheet, lakritsiauto, jonka katolla oli 19 mk, sekä kukkaro, jossa oli markka.

Pojan isä joutui olemaan Marian sairaalassa lokakuun alusta marraskuun loppuun vuonna 1930 kaaduttuaan moottoripyöräkilpailuissa ja loukattuaan selkänikaman ja oikean lapaluun. Poika vieraili muutaman kerran sairaalassa ja juoksee riemuissaan eteiseen isäänsä vastaan, kun tämä vihdoin pääsee kotiin.

Helsinkiläisiä huvituksia

Ingrid kirjoittaa 7.3.1930, että Gunnar on alkanut tehdä pojalleen filmiä ja kuvannut hevosia, puluja, koiria sekä poikaansa Laivurinrinteellä. Jouluisin he kuuntelevat radiosta musiikkiohjelmaa Tukholmasta ja tanssivat. Uudenvuodenaattona he valavat tinaa ja kuuntelevat Nikolainkirkon kellonlyöntejä ja poikakin saa valvoa myöhään. Joka loppiainen Lars pitää kutsut serkuilleen. Loppiaisena 1935 Gunnar laittaa lapsille Chaplin-elokuvan pyörimään. Pojan kanssa käydään myös elävissä kuvissa, ja siitä poika innostuu kovasti.

Kesäisin perhe viettää aikaa maaseudulla, esimerkiksi Kirkkonummella ja Oitissa, vuokrahuvilassa tai täysihoidossa ja tekee veneretkiä, usein sukulais- tai ystäväperheen kanssa. Moottoripyöräilyä harrastava isä vie poikansa joskus ajelulle tai uimaan Storträskiin. He käyvät myös uudella Hietaniemen uimarannalla. Sukulaiset vierailevat usein toistensa luona ja pitävät kutsuja. Serkukset saavat pitää toisilleen syntymäpäiväjuhlia ja teekutsuja, joissa myös aikuiset vierailevat. Keskeinen henkilö on Berith, Larsin saman ikäinen serkku isän puolelta. 

Opintiellä

Lars aloittaa opintiensä 5.9.1932 Haagan lastentarhassa, jossa opettajana on Margareta Winter. Inga itkee harmista, kun hän ei pääsekään saattamaan poikaansa vaan hänet soitetaan toimistolle. Hänen äitinsä Selma Lönnblad saa mennä hänen puolestaan. Jälkikäteen häntä naurattaa kovasti, että poika oli heti tervehdittyään opettajaa mennyt möläyttämään, että heillä oli ollut kotona seinäluteita. Niiden savustaminen koko talosta oli tietysti poikkeuksellinen tapahtuma, mutta oli silti älytöntä, että pojan piti päästää suustaan moinen sammakko.

Poika on verbaalisesti lahjakas ja nokkela. Kaksikielisessä Helsingissä hän oppii jo pienenä suomea. Hän oppii varhain lukemaan ja on hyvin kiinnostunut kirjoista ja lehdistä. Sunnuntaisin hänet lähetetään ostamaan Helsingin Sanomat, josta hän voi lukea Kissalan Pojat. Inga on ruvennut ostamaan Oma koti -lehteä, josta poika voi lukea Kieku ja Kaiku -sarjakuvaa. Gunnar on nuorena ollut merillä ja oppinut englantia. Niinpä hänen poikansa laitetaan englanninkieliseen lastentarhaan, saksanhan tämä oppisi myöhemmin koulussa. Ennen toista maailmansotaa saksa oli Suomen kouluissa tärkein vieras kieli.

Vuokralta omaan asuntoon

Sundgrenit asuvat ensin vuokralla kolmessa eri osoitteessa kantakaupungissa, mutta 1.6.1931 he muuttavat Haagaan osoitteeseen 2 Kiertotie 6, koska pojan on hyvä varttua maaseudulla ja siellä asuu Gunnarin sisko Erna perheineen. Lisäksi sinne on avattu lastentarha. Naapurissa on Mattsonien huvila, jonne Lars menee usein omatoimisesti vierailulle. Hän etsii talon pojat tai menee kellariin heidän isänsä luokse tai kanalaan heidän äitinsä luokse. Mattsonit ovat hyvin mieltyneitä naapureidensa järkevään ja reippaaseen poikaan.

Kahden vuoden jälkeen eli 1.6.1933 Sundgrenit muuttavat Töölöön osoitteeseen Ruusulankatu 18 A 16. Ingrid kirjoittaa, että tämäkin on kaksio, kuten Haagassa, mutta tilavampi, ja siinä on sitä paitsi kylpyhuone. Myöhemmin kaksi Gunnarin sisarta käy siellä kylpemässä, koska heidän kodeissaan ei ole kylpyhuonetta.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Cogan, Ross & Christine Vesterinen 2011. The Orange Firm. The story of Roschier. Helsinki: Roschier.

Korpi, Helena: Lapsikuolleisuuden väheneminen ilmentää yhteiskunnan muutosta ja kehitystasoa. Tilastokeskus 2010.

Ingrid Sundgrenin työstä:

Korpiola, Mia 2017. Asianajotoimisto talvisodassa. Lakimiesuutiset 8. 58–60. 

SLSA917. Erna och Sigurd Kjällmans arkiv. (Erna oli Gunnar Sundgrenin sisar.)

Sundgren, Ingrid. Mitt barns bok 1 ja 2. Alkuperäiset ovat Helsingin kaupunginmuseossa. Artikkelin kirjoittajalla on digitoitu aineisto sekä puhtaaksikirjoitettu ja selityksin varustettu aineisto.

THL: Milloin eri rokotukset ovat alkaneet Suomessa?

Tilastokeskus: Huvilaomistuksesta koko kansan mökkeilyyn