Keskiluokkaiset helsinkiläiset lähtivät 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä juhannuksena sankoin joukoin maaseudulle mutta eivät nykyisenlaisille mökeille vaan huviloille. Jos itse ei omistanut huvilaa, saattoi vierailla sukulaisten tai ystävien luona tai vuokrata huvilan. Tavallista oli myös mennä täysihoitolaan, sen ajan all inclusive -lomalle. Huviloilla ei oleiltu metsäläisen näköisinä vaan aterioille pukeuduttiin etiketin mukaan. Helsingin kauneussalongeissa ja kampaamoissa oli juhannuksen edellä kova vilske vuonna 1937, jolloin elettiin nousukautta. Urheilullinen ulkoilmaelämä, veneily ja telttailu oli myös suosittua, mistä kertovat omalta osaltaan artikkelit, joiden mukaan telttoja ja uimapukuja oli myyty ennätysmäärä.
Työväki vietti juhannusta kansanpuistossa, siirtolapuutarhassa tai jonkin yhdistyksen omistamassa paikassa kuten Lammassaaressa. Telttailu oli hyvin suosittua, ja juhannuksena pystytettiin sadoittain telttoja muiden muassa Kivinokkaan, Pihlajasaareen ja Varsasaareen. Päiväretkiä tehtiin niihin kansanpuistoihin, joissa ei voinut yöpyä, kuten Korkeasaareen.
Juhannus on vanha pakanallinen juhla, josta on myöhemmin tehty kirkollinen juhlapyhä. Juhannukseen liittyy edelleen myös kaupungissa agraarisia perinteitä, kuten juhannuskoivut ja -kokko. Kansantanssit ja kansallispuvut edustavat agraariyhteiskuntaa mutta myös isänmaallisuutta, joka on olennainen osa juhannusta, sillä juhannuksesta tuli virallisesti Suomen lipun päivä vuonna 1934.
Ilta-Sanomat kirjoittaa 23.6.1934, että Suomen lippuja on myyty ennätysmäärä ja että Itsenäisyyden Liitto järjestää lippujuhlia ympäri maata. Lehti kertoo myös liiton antamista ohjeista lippujuhlan viettoon: "Juhlahetki on mahdollisimman lyhyt. Puhe esim. ei saa kestää enempää kuin 10 minuuttia, ettei yleisö väsy. Tasan kello 12 yleisö paljastaa päänsä ja nuori, mieluimmin kansallispukuinen nainen ojentaa lipun nuorelle miehelle, joka kiinnittää sen lippunuoraan ja vetää sen salkoon, ilman että lippu koskettaa maata." Edelleen ohjeistettiin, että lipun ollessa salossa soittokunnan tulee soittaa Porilaisten marssi, mutta mikäli paikalla ei ole soittokuntaa, kuoro laulakoon Valan, ohjeistaa artikkeli. Sen jälkeen kuuluu lausua Lauri Viljasen runo Suomen nimi ja esittää Yrjö Kilpisen Siniristilippu, minkä jälkeen pidetään puhe. Sitten huudetaan kolminkertainen eläköön isänmaalle ja lopuksi lauletaan Maamme.
Perinteisten juhannusjuhlien lisäksi Helsingissä oli jo 1930-luvulla tarjolla urbaanimpaa ohjelmaa kuten elegantteja illallistanssiaisia ravintoloissa. Juhannuksena pääkaupungissa pääsi 1930-luvulla elokuviin, ja ravintoloissa järjestettiin erityisiä juhannustapahtumia, kuten alla olevista lehti-ilmoituksista näkyy. Vaikka aikalaismedia toistelee tarinaa tyhjentyneestä kaupungista, ihan kuten nykyäänkin, enemmistö asukkaista jää juhannukseksi kotikaupunkiinsa. Esimerkiksi vuoden 1964 juhannusta käsittelevän dokumentin mukaan joka neljäs helsinkiläinen lähti maalle.
Maaseudun juhannukseen kuuluu ilman muuta saunominen, mutta kaupungissa se ei ole yhtä tärkeää.
