Historialliset kerrostumat vaikuttavat siihen, miten seksityöntekijät, seksityö ja siihen liittyvät ilmiöt nähdään tänä päivänä. Myös käsitteet ja seksiin liittyvät asenteet muuttuvat ajan kuluessa. Esimerkiksi ”salavuoteus” tarkoitti naimattoman miehen ja naisen välistä sukupuoliyhteyttä, joka oli sakolla rangaistava rikos Suomessa vuoteen 1926 asti. Jos jompikumpi oli naimisissa, rikosnimike muuttui ”huoruudeksi”.
Kontrollista ja tarkkailusta muodostuu lähdeaineisto, joka vaikuttaa siihen, mitä prostituutiosta nykyisin tiedetään. Kontrolli keskittyi ennen kaikkea seksipalveluita myyneisiin tai tästä epäiltyihin naisiin, ei niinkään asiakkaisiin.
Virallisesti prostituutiota on tarkasteltu kolmesta näkökulmasta: Sukupuolitautilaeilla on säädelty seksipalveluita myyneiden naisten elämää, irtolaislakien avulla heitä on seurattu ja rangaistu, ja rikoslain parituspykälien perusteella on tuomittu prostituutiota organisoineita ihmisiä.
Prostituutio nähtiin pitkään lähinnä kansanterveydellisenä ongelmana ja sukupuolitautien levittäjänä. Vuonna 1847 Helsingin poliisilaitoksen yhteyteen avattiin sukupuolitauteihin keskittynyt tarkastustoimisto. Seksipalvelujen kauppaamisesta epäiltyjä naisia tarkastettiin tietyin väliajoin ja tarkastuksen tulos merkittiin mukana kannettavaan vihkoon, tarkastuskirjaan. Puhuttiin ”tarkastusnaisista”. Nämä jaettiin eri ryhmiin, muun muassa vakinaisesti ja satunnaisesti tarkastettaviin.
1800-luvun Helsingissä seksipalveluiden myynti keskittyi bordelleihin. 1800-luvun alussa nämä sijaitsivat kaupungin keskustassa Kruununhaassa ja Katajanokalla, myöhemmin Punavuoressa ja Hietalahdessa. Kaupungin kasvaessa ilmiötä esiintyi yhä uusilla alueilla. 1880-luvulla bordellit lakkautettiin ja ainoastaan kahden seksityöntekijän sallittiin asua samassa osoitteessa. Seksipalveluiden myynti siirtyi yhä enemmän kadulle ja piiloon.
1800-luvun lopulla prostituutio nousi laajemman yhteiskunnallisen ja sukupuolimoraalisen keskustelun aiheeksi. Kaupunkikuvassa liian näkyvää toimintaa pyrittiin aika ajoin rajoittamaan. Yhteiskunnallinen liikehdintä yhdisti naisliikkeen, työväenliikkeen ja kirkon vastustamaan niin sanottua ohjesääntöistä prostituutiota ja sukupuolten välillä vallitsevaa kaksinaismoraalia. Prostituutio oli laitonta, mutta siitä tehtiin tarkastustoiminnan kautta laillisen kaltaista.
Alkoholijuomien kieltolakiaika 1919–1932 lisäsi väkivallan lisäksi myös prostituutiota ja yhdistyi yhä tiiviimmin laittomaan viinakauppaan. Prostituutio poistui rikoslaista 1936. Seuraavina vuosikymmeninä seksinmyynnistä epäiltyjä naisia kontrolloitiin irtolaisasetuksen perusteella. Irtolaiseksi määriteltiin henkilö, ”joka elää työttömänä ja tarkoituksetta kuljeskelee ja näiden lisäksi viettää siveetöntä ja pahatapaista elämää”. Irtolaislaki oli voimassa vuoteen 1986 saakka.
Toisen maailmansodan jälkeen prostituutiota esiintyi tietyissä ravintoloissa, sittemmin se keskittyi myös hotelleihin ja matkustajakoteihin. 1960-luvun lopun vapaamman ravintolakulttuurin myötä seksipalveluita myyvien naisten ja asiakkaiden kohtaaminen helpottui. Naiset eivät aikaisemmin olleet päässeet ravintolaan ilman miesseuraa. Itsekseen ravintolaan tulevan naisen pelättiin tarjoavan maksullista seuraa miehille. Yksin ravintolaan tulevan naisen nähtiin laskevan ravintolan tasoa. Kun maksullinen seksi hävisi lähes näkymättömiin muualla, suurten hotellien yökerhoissa siihen törmäsi. Kritiikki irtolaislakia ja sen mielivaltaista soveltamista kohtaan voimistui 1970-luvulla poliisin prostituutiokontrollin kohdistuessa pääosin alkoholisteihin ja työttömiin.
1980-luvulla maksullinen seksi oli Helsingissä pääosin keskittynyt tiettyihin ravintoloihin ja yksityisiin tiloihin. Seksipalveluista – päiväkahviseurasta – ilmoiteltiin sanomalehdissä. Käytännössä maksulliseen seksiin ei puututtu, ellei sen nähty erityisesti uhkaavan yleistä järjestystä. 1990-luku, lama ja Neuvostoliiton hajoaminen toivat maksullisen seksin taas näkyväksi ja vilkkaan julkisen keskustelun aiheeksi.
Helsingin katukuvassa lisääntynyt seksinmyynti toi keskusteluun myös siihen liittyvät lieveilmiöt, kuten naisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ja asiakkaiden yöllisen korttelirallin. Nämä keskittyivät erityisesti Kallion ja Harjun alueille. Suurimman huomion sai mediassa nimenomaan katu- ja ravintolaprostituutio, vaikka se ei koskaan ollut kovin laajaa. Aihe kuitenkin puhututti helsinkiläisiä aina kaupunginvaltuustoa myöten. Myös mediassa aihe sai paljon palstatilaa. Vuonna 1999 voimaan tullut kaupungin uusi järjestyssääntö kielsi seksipalveluiden myymisen julkisella paikalla.
Suurimmat sanomalehdet lakkasivat julkaisemasta ilmoituksia 2000-luvun alussa, minkä jälkeen ilmoittelu siirtyi pääosin verkkoon. Seksipalveluiden markkinoinnin kielto osana paritusta koskevan rikoslain uudistusta 2004 ajoi sivustot ulkomaisille palvelimille.
1990- ja 2000-lukujen vaihteessa keskusteltiin seksin oston kriminalisoinnista. Prosessi johti siihen, että seksipalveluiden ostaminen ihmiskaupan tai parituksen uhrilta kriminalisoitiin vuonna 2006. Alkuperäisessä lakiesityksessä ehdotettiin seksin oston täyskieltoa. Ehdotus sai paljon kritiikkiä osakseen, ja sen katsottiin entisestään huonontavan seksityöntekijöiden asemaa. Sittemmin seksin oston täyskielto on noussut poliittiseen keskusteluun monesti.
Viime vuosikymmeninä seksityöntekijät ovat pyrkineet vaikuttamaan omaan asemaansa. Suomessa seksityöntekijöiden aktivismi lähti liikkeelle 1990-luvulla yksittäisten aktiivien toiminnasta. Vuonna 2002 perustettu Seksialan Liitto SALLI ry vastusti seksipalveluiden oston kriminalisointia ja pyrki monipuolistamaan julkisuudessa käytyä keskustelua. Viime vuosina seksityöaktivistit ovat alkaneet tulla entistä useammin esille omilla kasvoillaan ja ottaneet kantaa seksityöntekijöiden oikeuksien puolesta. Myös monet ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestöt painottavat seksityöntekijöiden kuulemista heitä koskevassa päätöksenteossa ja julkisessa keskustelussa.
Kirjallisuutta ja lähteitä
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta: Prostituutio Helsingissä 1867–1939. Helsinki: Otava.
Tekstissä on hyödynnetty Helsingin kaupunginmuseon näyttelyä Horot – seksityöntekijöiden puheenvuoro varten kerättyä tausta-aineistoa.
