Kansainvälinen muuttoliike ennen Suomen itsenäistymistä
Helsinki oli pitkään pieni kaupunki, jossa asui enimmilläänkin alle 2 000 ihmistä. Kasvua alkoi tulla enemmän vasta Viaporin linnoituksen rakentamisen yhteydessä 1700-luvun puolivälissä, kun Suomi oli vielä osa Ruotsia. Kasvu vahvistui edelleen Helsingin tultua Venäjän keisarikunnan autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812.
Helsinki ei kuitenkaan ole merenrantakaupunkina koskaan ollut täysin syrjässä kansainväliseltä muuttoliikkeeltä. Ulkomaisia kauppiaita on käynyt kaupungissa, ja osa heistä on jäänyt pidemmäksikin aikaa. Satamassa vieraili ulkomaisia purjelaivoja niin rauhanomaisissa kuin sotilaallisissa tarkoituksissa. Viaporin vuonna 1748 aloitettu rakentaminen toi kaupunkiin runsaasti väkeä ympäri silloista Ruotsi valtakuntaa. Viaporin suurtyömaa ja sen rakentajat | Helsingin kaupunki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Suomen taloutta vapautettiin ja hallintoa kehitettiin voimakkaasti 1800-luvun lopulla, ja tämä tuotti uuden kasvusysäyksen. Mahdollisuudet houkuttelivat kaupunkiin monenlaisia yrittäjiä paitsi Suomen sisältä myös muualta keisarikunnasta ja sen ulkopuoleltakin. Kaupungin – ja koko Suomen – elinkeinoelämä sekä tiede ja taide saavat kiittää monesta tänne ulkomailta muuttaneita henkilöitä.
Venäläisten määrä Helsingissä kasvoi ymmärrettävästi autonomian aikana. Viaporin, myöhemmän Suomenlinnan varuskunnan, myötä kaupunkiin tuli paitsi sotilaita myös varuskuntaan kytkeytyneitä kauppiaita. Heistä osa sai myöhemmin perustaa yleisen kauppaliikkeen. Kauppiaiden lisäksi kaupunkiin sijoittui virkamiehiä sekä pappeja ja opettajia. Pietarilaisten suosittuna lomailukohteena venäläisiä tuli Helsinkiin myös lomailemaan, mikä synnytti myös matkailualan yrittäjyyttä.
1800-luvulla syntyivät Suomen perinteisistä vähemmistöistä tataarit ja juutalaiset, joista monet sijoittuivat pääkaupunkiin. Tataarisotilaita ja sotilasimaameja saapui jo autonomian ajan alussa, mutta pysyvämpää tataariväestöä alkoi syntyä vasta vuoden 1870 jälkeen, kun Helsingin ja Pietarin välinen rata avattiin. Junan mukana tuli myös tataarikauppiaita, joista ajan mittaan osa jäi pysyvästi Helsinkiin ja perusti sinne perheensä.
Juutalaisten tulemista ja jäämistä Suomeen vaikeutti suuriruhtinaskunnassa vallinnut Ruotsin vallan aikainen laki, joka kielsi juutalaisten asettumisen maahan. Heitäkin saapui kuitenkin Suomeen sotilaina, jotka 1800-luvun puolivälissä tehdyn lainsäädäntöuudistuksen jälkeen saivat jäädä kaupunkeihin, joissa he olivat palvelleet. Moni oli tässä vaiheessa asunut Helsingissä jo vuosikausia. Tataarien tavoin tämä johti niin hengellisen elämän järjestäytymiseen kuin muidenkin yhdistysten syntyyn.
Elinkeinonvapaus toteutettiin Suomessa vuonna 1879. Tataarien ja juutalaisten tapauksessa sitä rajoitti kuitenkin asetus, jonka mukaan entiset sotilaat perheineen saivat myydä vain omatekoista pientavaraa, tupakkaa ja käytettyjä vaatteita. Kampin keskuksen edustan tori kantaa yhä venäjän kieleen ja juutalaisten vaatekauppaan palautuvaa nimeä narinkka (na rynke, ”torilla”). Uskonnonvapaus Suomessa toteutui täysin pian itsenäistymisen jälkeen, samoin juutalaisten mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus avautui vuonna 1917.
Vuonna 1870 Helsingissä oli yhä vain noin 30 000 asukasta. Seuraavan puolen vuosisadan aikana kasvu oli hurjaa, koska vuonna 1920 kaupungin väliluku oli jo noin 160 000. Helsinkiin muutettiin niin Suomen sisältä kuin ulkomailta, ja tämä muutti suuresti kaupungin väestörakennetta. Enemmistöltään selvästi ruotsinkielisestä kaupungista tuli paikka, jossa yli puolet väestöstä puhui äidinkielenään suomea. Vuonna 1920 ruotsinkielisten osuus oli enää kolmannes, vaikka heidänkin määränsä oli kasvanut.
Vuonna 1870 muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä oli puolestaan lähes viidennes väestöstä. Todellisuudessa näitä ”vieraskielisiä” oli enemmänkin, koska monet sotilaspalveluksessa olleet eivät olleet kaupungissa kirjoilla. Selvästi suurin ryhmä olivat venäjänkieliset, joiden osuus kuitenkin laski voimakkaasti seuraavina vuosikymmeninä. Lähialueen kielten lisäksi Helsingissä on puhuttu eteläeurooppalaisia kieliä, ja onpa tilastoihin merkitty jopa pieniä määriä persian-, japanin- ja koreankielisiäkin.
Maahanmuutto vähäistä itsenäisyyden ensimmäiset 70 vuotta
Itsenäistyminen sulki Suomen itärajan, ja maahanmuutto jäi noin 70 vuodeksi hyvin vähäiseksi. Venäjän vallankumousta paenneista suuri osa jatkoi matkaansa muihin maihin. Vuosien 1939–1944 sotien aikana Suomeen tulleista inkeriläisistä ja muista suuri osa jouduttiin palauttamaan. Karjalaisevakkojen asuttamista ei voi pitää maahanmuuttona, koska siirtoväen asuttaminen tapahtui silloisten valtiorajojen sisällä. Luovutetuilla alueilla asui myös suuri osa Suomen romaneista, ja ajan mittaan myös Helsingin romaniväestö alkoi siten kasvaa.
Helsinki kasvoi sodan jälkeen voimakkaasti ennen muuta Suomen sisäisen muuton seurauksena. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja pienemmistä kaupungeista suurempiin. Monet muuttivat Suomesta Ruotsiin, huippuvuosina 1969–1970 noin 80 000 suomalaista lähti työn perässä Pohjanlahden toiselle puolelle. Arvioiden mukaan noin puolet lähteneistä on palannut takaisin, mutta monet siis myös jäivät länsinaapuriin. Paluumuuttajat siirtyivät puolestaan usein työn perässä Helsinkiin ja muihin suurimpiin kaupunkeihin.
Täysin sulkeutunut Suomi ei toki ollut, ja tiettyä väestön moninaistumista näkyi myös Helsingissä. Avioitumisen seurauksena maahamme tuli tai jäi jonkin verran niin naisia kuin miehiä, pääsääntöisesti toisista länsimaista. Jotkut tulivat tänne opiskelemaan ja asettuivat valmistumisensa jälkeen Suomeen, usein Helsinkiin. Pakolaisia Suomi vastaanotti jonkin verran ensin Chilestä ja sitten Vietnamista, ja heistä osa sijoittui heti tai myöhemmin Helsinkiin.
Vuonna 1990 Helsingissä asui väestörekisteritietojen mukaan vain noin 12 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä, pari prosenttia kaupungin väestöstä. Heistä useampi kuin joka kolmas oli syntynyt silloisen Neuvostoliiton alueella tai Ruotsissa, ja länsimaiden ulkopuolisista maista tulleita oli vähän. Vietnamissa syntyneitä oli noin 260, Chilessä syntyneitä 57. Turkissa, Intiassa, Japanissa ja Marokossa syntyneitä oli noin 150–200 henkilöä.
Neuostoliitossa syntyneitä oli noin 2 700, Ruotsissa noin 1 600, Yhdysvalloissa ja Saksassa noin 600, Britanniassa noin 500, Vietnamissa ja Puolassa noin 250, Ranskassa noin 200 ja Turkissa, Intiassa, Italiassa ja Espanjassa kussakin alle 200.
Laajamittaista maahanmuuttoa kylmän sodan päättymisen jälkeen
Neuvostoliiton vapautuminen ja lopulta hajoaminen muuttivat tilanteen täysin. Itärajan yli Venäjältä ja Suomenlahden yli uudelleen itsenäistyneestä Virosta tultiin työn ja opiskelun perusteella sekä perhesyistä. Tämän seurauksena myös Helsingin virolais- ja venäläisväestöt kasvoivat merkittävästi. Jonkin aikaa puhuttiin erikseen jo pitkään Suomessa asuneista vanhavenäläisistä erotuksena kylmän sodan päättymisen jälkeen tulleista.
Vuonna 1990 antamassaan haastattelussa presidentti Mauno Koivisto arveli, että inkeriläisiin Neuvostoliiton alueella soveltuisivat paluumuuttajien kriteerit. Hänen mukaansa kyse oli luterilaisista suomalaisista, jotka oli Ruotsin vallan aikana siirretty sittemmin Venäjään ja Neuvostoliittoon kuuluneelle alueelle. Tämän tulkinnan seurauksena suomensukuisia paluumuuttajia perheineen on tullut Suomeen arviolta noin 30 000. Tuoreen MoniSuomi-tutkimuksen mukaan Helsingin maahanmuuttajista jopa noin joka kymmenes kuuluisi tähän ryhmään, neuvostoliittolaistaustaisista huomattava osa.
Neuvostoliiton suunnasta saapuivat myös ensimmäiset somalialaiset, jotka Neuvostoliiton natistessa liitoksissaan ja Somalian luisuessa sisällissotaan päättivät hakea Suomesta turvapaikkaa. Turvapaikanhakijoina Suomeen tuli myös Jugoslavian hajoamissotia ja maailman muita konflikteja paenneita. Moni pakolainen on muuttanut Helsinkiin asuttuaan ensin muualla Suomessa. Oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija tai pakolaiskiintiössä Suomeen päässyt on monissa tapauksissa saanut yhdistettyä Suomeen ja Helsinkiin perheensäkin.
Vuonna 2000 ulkomailla syntyneiden osuus kaupungin väestöstä oli noussut kuuteen prosenttiin, ja heitä oli kaikkiaan noin 34 000. Neuvostoliitossa syntyneet olivat selvästi suurin ryhmä, ja seuraavaksi suurimpia olivat Virossa, Ruotsissa ja Somaliassa syntyneet. Kaupungissa asui kuitenkin jo yli sadassa maailman maassa syntyneitä henkilöitä, ja väestötilastoihin rekisteröityjä äidinkieliä oli jo yli sata, monet toki puhujamääriltään hyvin pieniä.
Kuviossa kuvataan entisen Neuvostoliiton, Viron, Ruotsin ja Somalian alueella syntyneiden helsinkiläisten lukumäärän kasvua kahden vuoden välein vuosina 1990-2000. Kaikissa maissa syntyneiden lukumäärä kasvoi vuosi vuodelta, eniten entisen Neuvostoliiton alueella syntyneiden henkilöiden.
Monella tapaa moninainen Helsinki
Maahanmuuton seurauksena Helsingin kielellinen ja kulttuurinen maisema on siten muuttunut suuresti. Pitkään suomen- ja ruotsinkielisellä paikkakunnalla oli virallisen kielitilaston mukaan äidinkieliä noin 160. Tosiasiallisesti Helsingissä puhutaan vielä monia muita kieliä, koska kaikki kielet eivät sisälly tähän tilastointiin. Helsinki on monikielinen sekä niin, että täällä puhutaan useita kieliä, että siten, että monet ovat kaksi- tai jopa monikielisiä.
Kaikkien maailman suurien uskontojen voi myös sanoa olevan Helsingissä läsnä, ja monien pienempienkin. Esimerkiksi islamiin ja kristinuskoon sisältyy myös paljon sisäistä variaatiota, ja erilaisia tapoja uskoa ja harjoittaa uskontoa. Uskonnollisista yhteisöistä osa on järjestäytynyt Suomessa perinteiseen tapaan uskonnollisiksi yhdyskunniksi virallisine jäsenineen. Moni uskontokunta toimii kuitenkin järjestäytymättömältä ja siten epävirallisemmalta pohjalta.
Naapurimaiden lisäksi muuton painopisteeksi on muodostunut varsin vahvasti Aasia. Kyseisestä maanosasta on tultu useista eri maista ja monista eri syistä. Intiasta on muuttanut esimerkiksi paljon korkeasti koulutettuja osaajia, Nepalista ravintolatyöntekijöitä, Thaimaasta suomalaisten kanssa avioituneita ja Filippiineiltä terveydenhoitoalan ammattilaisia. Afrikasta suurempia määriä on tullut Helsinkiin ainoastaan Somaliasta. Muutto Euroopan unionin alueelta on Viroa lukuun ottamatta ollut vähäistä.
Erisuuruisina palloina kartalla kuvattuna Venäjän tai entisen Neuvostoliiton alueella syntyneitä on yli 10 000, Irakissa, Somaliassa ja Virossa syntyneitä 6 000-9 999, Kiinassa syntyneitä 4 000- 5 999 ja muissa maissa syntyneitä vähemmän.
Maailmanlaajuinen muuttoliike on viime vuosikymmeninä muuttanut monella tapaa muotoaan, ja se näkyy myös sekä Helsinkiin suuntautuvassa muutossa että kaupungin väestössä. Yhä useampi vaihtaa maata useamman kerran elämässään joko liikkuen edestakaisin kahden maan välillä tai kiertäen maailmaa. Tämän vuoksi Helsinginkin väestö niin sanotusti kelluu, moni tänne tullut myös täältä lähtee, suuremmin juurtumatta. Kaupungin täytyy tottua tähän todellisuuteen yhtä lailla kuin siihen, että helsinkiläisinä pitävät itseään mitä erilaisimmat ihmiset moninaisine taustoineen.
Väestön moninaistumisen kestäviin seurauksiin vaikuttavat suuresti maahanmuuttajien lapset eli maahanmuuton niin sanottu toinen sukupolvi. Helsingissä on jo alueita, joilla heidän osuutensa varsinkin nuorimmista ikäluokista on varsin suuri, yli puolet. Samalla kaupungin etninen ja kulttuurinen eriytymiskehitys on kiihtynyt. Vaikka kansainvälisessä vertailussa segregaatiosta ei juuri voi vielä puhua, asuinalueiden väliset väestörakenne-erot ovat kasvaneet selvästi.
Pylväskaavio kuvaa ulkomailla syntyneiden lukumäärän kasvun Helsingissä alle 10 000:sta vuonna 1990 lähes 110 000 henkilöön vuonna 2023 sekä ulkomaalaistaustaisten mutta Suomessa syntyneiden lukumäärän kasvun Helsingissä alle 1 200:sta vuonna 1990 lähes 25 000 henkilöön vuonna 2023
Vuoden 2023 lopussa ulkomaalaistaustaisten osuus oli jo viidesosa kaupungin väestöstä. Osuus on nykyään Helsingissä pienempi kuin Espoossa ja Vantaalla, mutta kaikkialla pääkaupunkiseudulla se on ollut vahvasti kasvava. Kasvun voi myös odottaa jatkuvan lähitulevaisuudessa. Uudenmaan maakunnan tuoreimman vieraskielisen väestön ennusteen mukaan vieraskielisen väestön määrän ennustetaan Helsingissä olevan noin 154 700 henkilöä vuonna 2030 ja 205 700 vuonna 2040.
Helsingin karttaan on viety kaupunginosajako, johon on merkitty eri värein ulkomaalaistaustaisten osuudet. Itäisin Helsinki ja Pohjois-Helsinki painottuvat ulkomaalaistaustaisten asuinpaikkoina.
Lähteitä ja lisälukemista
Attias, Miriam & Artemjeff, Panu (toim.) Historiat ja väestösuhteet. Bookea, 2024.
Daher, Okan, Lauri Hannikainen & Karoliina Heikinheimo: Suomen kansalliset vähemmistöt. Kulttuurien ja kielten rikkautta. Vähemmistöoikeuksien ryhmän Suomen jaosto, 2012.
Leitzinger, Antero: Ulkomaalaiset Suomessa 1812–1972. East-West Books, 2008.
Martikainen, Tuomas, Pasi Saukkonen & Minna Säävälä. Muuttajat. Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Gaudeamus 2013.
Saukkonen, Pasi: Kotoutuminen kaupungissa. Kokonaiskuva ulkomaalaistaustaisista Helsingissä vuonna 2020. Helsingin kaupunginkanslia, 2020. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_05_06_Tutkimuksia_1_Saukkonen.pdf
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2022–2040 Helsingin kaupunginkanslia, Kaupunkitietopalvelut, Espoon kaupunki, Tutkimus ja tilastot, Vantaan kaupunki, Strategia- ja tutkimusyksikkö, Uudenmaan liitto, 2023. https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_08_31_Tilastoja_5.pdf
YLEn radio-ohjelmasarja: Maahanmuuton historiaa. Yle Areena, 2012. https://areena.yle.fi/podcastit/1-3868217(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
