Kivennäisvedet ja pysyvien kioskien synty 1800-luvun Helsingissä liittyvät kiinteästi yhteen. Erilaiset terveysvedet, keinotekoisesti valmistetut ja luonnonlähteiden vedet olivat 1800-luvun alussa saavuttaneet vakiintuneen maineen monien sairauksien parannuskeinona. Keinotekoisia kivennäisvesiä oli tuotettu ulkomailta Suomeen jo aiemminkin, mutta niiden valmistuksen Helsingissä aloittivat Victor Hartwall ja hänen liikekumppaninsa P. A. von Bonsdorf vuonna 1831. Hartwall ja Bonsdorf harjoittivat kivennäisvesien valmistusta Sederholmin talossa Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmassa. Aluksi liikekumppanit myivät vesiään jälleenmyyjien välityksellä, mutta toiminta laajeni vähitellen. Vuonna 1836 he avasivat vesien tarjoiluhuoneen hiljattain valmistuneeseen kasvitieteelliseen puutarhaan, ja 1838 he myivät vesiään vastavalmistuneessa terveysvesihoitolassa, joka sijaitsi nykyisessä Kaivopuistossa. Von Bonsdorf kuoli 1839, mutta Hartwall jatkoi ja laajensi toimintaa. Tehdas muutti 1841 omaan taloon Fabianinkatu 5:een, ja vuodesta 1876 lähtien se toimi Aleksanterinkatu 26:ssa.
Virvoitusjuomatehtaita ja niiden tuotteita myyviä kiinteitä kioskeja perustettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella aina vain enemmän. Puurakenteiset kioskit sijoitettiin enimmäkseen puistoihin ja aukioiden reunoille ja niiden ulkoasuun panostettiin. Kioskirakennukset olivat usein symmetrisiä monikulmaisia paviljonkimaisia yksilöllisiä rakennuksia, joissa oli runsaasti yksityiskohtia, ja niiden suunnittelijoiden joukossa oli aikansa tunnetuimpia arkkitehtejä. Helsingin kioskit saivat usein vaikutteita ympäröivien rakennusten arkkitehtuurista.
Yksi alan yrittäjistä oli merikapteeni Karl Maria Björklund, joka 1890 sai Helsingin maistraatilta luvan valmistaa virvoitusjuomia omistamallaan Kinnekulle-nimisellä huvilalla Töölössä. Virvoitusjuomatehdas sai nimekseen Helsingfors Nya Läskdrycksfabrik. Björklund rakennutti 1893 Runebergin Esplanadille kioskin, joka on vanhin edelleen toimiva kioski siellä.
Katualueilla tapahtuva kauppa oli vielä 1800-luvun loppupuolella suurelta osin liikkuvaa ja myynti tapahtui kannettavista laukuista, tarjottimilta, kevyistä kärryistä tai vaunuista. Erityisesti venäläiset jäätelökauppiaat jäivät helsinkiläisten muistoihin. Jäätelön lisäksi saatavilla oli virvoitusjuomia, hedelmiä, makeisia ja tupakkatuotteita. Kaupungin tiukentuneet määräykset toimilupien ehdoiksi kasvattivat myyntikärryjen kokoa, katumyynti keskittyi kaupungin määräämille paikoille ja kiinteiden kioskien määrä kasvoi 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Helsingin ensimmäinen kiinteä kioski rakennettiin nykyisen ravintola Kappelin paikalle vuonna 1840. Kioskissa myytiin kesäaikaan ainakin leivonnaisia ja limonadeja.
Kaivojen veden likaisuus ja ajoittainen vedenpuute olivat 1800-luvun jälkimmäisellä puolella yleisiä ongelmia, jotka siivittivät kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kauppaa ja vauhdittivat myös vesijohdon saamista Helsinkiin. Myös huvi- ja seuraelämä alkoivat kukoistaa, mikä osaltaan loi markkinoita virvoitusjuomille ja niiden tarjoilupaikoille. Kasvaville markkinoille oli muitakin pyrkijöitä, ensimmäisten joukossa Apteekkarien Kivennäisvesitehdas Oy. Apteekkari Edward Forsberg perusti vuonna 1854 Erottajankatu 4:ssa sijainneen apteekkinsa yhteyteen kivennäisvesitehtaan, josta vuonna 1865 muodostui Apteekkarien Kivennäisvesitehdas Oy. Apteekkarien virvokkeita myytiin ainakin apteekkien yhteydessä olleissa kivennäisvesikaupoista, tarjoiluvaunuista ja 1866 Kauppatorille perustetusta kivennäisvesihallista. Vastauksena kilpailuun ja kasvaviin markkinoihin August Ludwig Hartwall laajensi isänsä yrityksen toimintaa ja rakennutti vuosina 1865 ja 1866 Helsingin keskustaan kiinteitä virvoitusjuomakioskeja.
Ensimmäiset tyyppikioskit ilmestyivät katukuvaan 1928. Kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin suunnittelemia betonirakenteisia kioskeja ryhdyttiin kutsumaan lankarullakioskeiksi niiden muodon tähden. Lankarullakioskit korvasivat huonoon kuntoon päässeitä ja purettavaksi määrättyjä puukioskeja muun muassa Esplanadin puistossa. Seuraavan kioskityypin ensimmäiset edustajat pystytettiin 1937. Nämä puurakenteiset kioskit tunnetaan nimellä lippakioski niiden lippamaisen katon vuoksi. Molempien kioskityyppien edustajia on säilynyt nykypäivään.
Kirjallisuus ja lähteet
Appel Erik: Hartwall 1836–1986. Espoo 1985.
Helsingfors Tidningar 18.5.1836, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Junttila Ulla-Kirsti: Muuttuvat kadunkalusteet. Jyväskylä 1986.
Koskela, Marja ja Leppo, Kirta: Kioskit Helsingissä. Kioskien historiaa ja kioskisuunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Taideteollinen korkeakoulu 1994.
Mäkinen, Anne: Kioski – kipari – kiska – snagari: Helsingin kioskeja 1800- ja 1900- luvulla. Helsingin kaupunginmuseo 2003.
Mäkinen, Anne: Puistojen koristus ja katutilan kaunistus: Helsingin kioskien historiaa. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Julkaistu myös Tieteessä Tapahtuu-lehdessä, 21(2).
Veckobladet 19.6.1895, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Urbans Runar: Oy Hartwall Ab 1836–1961, Kivennäisvesi- ja virvoitusjuoma-alan uranuurtaja Suomessa: Historiallisia kuvia yhtiön 125-vuotistaipaleelta. Helsinki 1961.
