Ensimmäinen suunnitelma veden puhdistamiseksi ja johtamiseksi kaupunkiin valmistui vuonna 1866. Suunnitelman valmisti insinööri Endre Lekve, joka toimi tuolloin Helsingin teknillisen reaalikoulun rakennustaidon opettajana. Erinäisten vaiheiden jälkeen vuonna 1872 berliiniläinen yhtiö Neptun Continentale Wasserwerks-AG teki kaupungin kanssa toimilupasopimuksen vesijohdon rakentamisesta. Tiivistetysti sopimus antoi Neptun-yhtiölle yksinoikeuden toimittaa kaupungin alueelle vettä 75 vuoden ajan. Vastavuoroisesti yhtiön tuli sitoutua puhtaan veden jakeluun rakentamalla kaupungin kattava vesijohtoverkko ja varmistaa kaupungissa riittävän tiheä palopostien sijoittelu.
Rakennustöiden johtajaksi Neptun asetti sveitsiläisen insinöörin Robert Huberin (1844–1905), ja työt alkoivat 1.11.1872. Neptun-yhtiö joutui kuitenkin vuonna 1875 taloudellisiin vaikeuksiin Saksassa vaikuttaneen laman seurauksena, minkä takia kaupunki lunasti keskeneräisen vesilaitoksen ja varmisti siten yhtiölle varat töiden loppuun saattamiseksi.
Valmisteilla oleva vesijohto osoitti tärkeytensä kesällä 1875, kun vakava tulipalo pääsi leviämään Eerikinkatu 10:stä kohti etelää pohjoistuulen yllyttämänä ja tuhosi tai vaurioitti yli kymmentä taloa, joista suuri osa oli puutaloja. Paloa seuranneena päivänä 1.7.1875 Suomalainen Wirallinen lehti kirjoitti muun muassa: ”Wedenpuute oli suuri nyt niin kuin ennenkin ja kaikki lienewät toiwoneet, että wedenjohto olisi ollut walmiina, niin tämmöistä onnettomuutta ei olis tapahtunut.”
Vesijohto avattiin yleiseen vedenjakeluun 1.12.1876. Tätä päivämäärää pidetään vesilaitoksen perustamispäivänä, vaikka jo aiemmin laitosta oli koekäytetty ja vettä johdettu kaupunkiin kaasulaitoksen luona (kutakuinkin Kiasman kohdalla) olevaan vesipostiin.
Veden suodatus eli varsinainen puhdistus aloitettiin kuitenkin vasta seuraavan vuoden heinäkuussa, ja lopullisesti johtoverkko siirtyi Neptun-yhtiöltä kaupungin omistukseen ja hallintaan vuonna 1880. Vesilaitos sai nimekseen Helsingin kaupungin vesijohtokonttori – Helsingfors stads vattenledningskontor. Vesijohtokonttorin kautta kiinteistöistä vastaavat kaupunkilaiset ja talonomistajat saattoivat tilata käyttövesiputken kaupungin torviverkosta oman tontin sulkuhanaan.
Kuinka vesi puhdistettiin?
Käyttövesi oli peräisin Vantaanjoesta, josta se nostettiin vesivoimalla puhdistettavaksi Vanhankaupungin kohdalla kahden jokihaaran välissä olevaan vedenpuhdistamoon silloisella Siltasaarella, nykyisellä Kuninkaankartanonsaarella. Kolme suodatinallasta muodosti yhdessä yli 50 m halkaisijaltaan olevan ympyränmuotoisen säiliön, jonka sisällä altaat oli rakennettu säteittäin keskustan ympärille. Suodatinaltaat olivat kattamattomat, ja vedenpuhdistus perustui mekaaniseen suodatukseen. Altaissa oli kussakin noin 1,7 metrin paksuudelta eri karkeusastetta olevia kiviaineksia aina pohjan päänkokoisista murikoista pinnan hienoon hiekkaan. Tämä pyöreä suodatinrakennus on edelleen saarella Tekniikan museona.
Näin puhdistettu vesi jatkoi matkaansa pumppulaitoksen avulla kohti Eläintarhan Alppilassa sijaitsevaa vesisäiliötä. Nykypäivänä vesilinnanmäellä sijaitsee huvipuisto Linnanmäki. Aivan vanhan vuoristoradan kyljestä alueen ulkopuolelta voi hahmottaa 1876 valmistuneen, suorakaiteen muotoisen vesisäiliön, joka kuitenkin näyttäytyy neljä kertaa suurempana myöhempien laajennusten takia. Pyöreä vesilinna on vuodelta 1938.
Vesilinna oli sekä veden varastointipaikka että sai aikaan riittävän vedenpaineen veden jakelemiseksi kaupungin putkiverkkoon. Alppilasta vesiputki johdettiin Töölönlahden pohjoispuolelta Läntiselle Viertotielle (nyk. Mannerheimintie), jonka kohdalla se kääntyi kohti kaupunkia kulkien tien alla. Vesijohdot ulotettiin keskustan ruutukaava-alueelle ja vesiposteja tulensammutusta varten sijoitettiin kadunkulmiin sekä isojen korttelien kohdalla myös kadulle risteyksien väliin.
Vesilaitoksen ensivuosikymmeninä vesihuolto haki toimintavarmuutta. Putkia halkesi talvipakkasilla, koska putkia ei ollut laskettu tarpeeksi syvälle ja niitä ympäröivä maa-aines oli osittain kookasta louhittua kiveä, joka päästi pakkasen putkien luo. Myös veden jakeluverkon vedenpaineessa oli häviötä ja Eläintarhan vesisäiliössä ilmeni vuoto. Vesilinnaa laajennettiin vuosina 1902 ja 1914 ja vielä 1920-luvulla. Avoimet suodatinaltaat Vanhassakaupungissa olivat alttiita säälle ja työläitä huoltaa, ja niiden suodatuskapasiteetti oli riittämätön. Kuninkaankartanonsaarelle valmistuikin katettuja lisäsuodattimia vuonna 1895. Veden laatua alettiin tutkia säännöllisesti, ja seuraavan vuosisadan alussa siirryttiin kemialliseen vedenpuhdistukseen, jolloin vedenpuhdistamo sai myös oman laboratorion vuonna 1909. Veden kulutus lisääntyi merkittävästi johtoverkon laajentumisen myötä. Kun vuonna 1878 putkia oli laskettu Helsingin katujen alle yhteensä 25 km, oli niitä 1920-luvun alussa jo 150 km.
Nykypäivänä helsinkiläisten käyttövesi otetaan Päijänteestä 120 kilometriä pitkää Päijänne-tunnelia pitkin. Vesi puhdistetaan Pitkäkosken ja Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksissa. Nykyinen Vanhankaupungin vedenpuhdistamo sijaitsee Lahdentien länsipuolella. Se on rakennettu 1920-luvulla, ja sitä on laajennettu useaan otteeseen vedenpuhdistustekniikan päivittyessä. Näin vanha Kuninkaankartanonsaaren puhdistamo jäi pois käytöstä 1900-luvun kuluessa. Voit lukea lisää nykypäivän vedenpuhdistuksesta HSY:n verkkosivuilta.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kirjallisuutta ja lähteitä
Asola, Ismo: Vesitorni yhdyskunnan maamerkki. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 2003.
Adresskalender för Helsingfors stad, 01.01.1878, s. 106(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Adresskalender för Helsingfors stad, 01.01.1885, nro Annonser, s. 15(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Erävuori, Jukka: 100 vuotta vesilaitostoimintaa Helsingissä. Helsinki: Helsingin kaupunki 1976.
Hakkarainen, Helena & Putkonen, Lauri: Helsingin kantakaupungin teollisuusympäristöt. Teollisuusrakennusten inventointiraportti. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo 1995.
Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1875–1878(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Helsinki: Helsingin kaupungin tilastotoimisto 1933.
Lillja, John L. W.: Helsingin kaupungin vesijohtolaitos 1876–1936. Helsinki: 1938.
Suomalainen Wirallinen Lehti, 01.07.1875, nro 77, s. 2(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Uusi Suometar, 16.03.1882, nro 63, s. 4(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Uusi Suometar, 01.12.1876, nro 143, s. 4(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Waselius, Gunnar: Oy Vesijohtoliike-Huber Ab 1879–1954. Helsinki: 1954.
