Kauramoottori
Vuosisatojen ajan melkein kaikki liikkui Suomessa vahvojen suomenhevosten voimin: aurat ja äkeet pelloilla, kuormat ja matkustajat teillä, tykit ja soturit taistelukentillä. Hevonen oli siksi kotieläimistä arvokkain, ja sitä hoidettiin hyvin.
Helsingissä hevosia tarvittiin kaupungin kasvaessa 1800-luvulla yhä enemmän ja yhä raskaampiin töihin. Vuokra-ajurit eli vossikat veivät matkustajia paikasta toiseen, kuorma-ajurit kuljettivat niin rakennusmateriaaleja kuin elintarvikkeitakin. Hevonen kiidätti palokunnan palopaikalle, ja myös ensimmäisen raitiovaunun eteen valjastettiin vuonna 1891 hevonen. Työhevosia näki Helsingin kaduilla aina 1950-luvulle asti sähköratikan, auton, kuorma-auton ja bussin tulosta huolimatta.
Ratsastus on ollut suosittu lasten harrastus 1970-luvulta lähtien. Niinpä nykyhelsinkiläisille ponit ja lämminveriset ratsut ovat suomenhevosta tutumpia. Helsingin keskustan kupeessa Ruskeasuolla sijaitsee yhä ratsastuskoulu, jossa asuvat myös Helsingin poliisin partioinnissa ja joukkojenhallinnassa yhä käyttämät hevoset.
Lehmiä Pitkälläsillalla
Ruotsin vallan aikaan ja vielä 1800-luvullakin helsinkiläisillä oli paljon kotieläimiä, ja monien talojen pihalla oli lehmiä varten navetta. Lehmät kulkivat myös kaduilla. Kesäaamuisin eläimet tuotiin Pitkällesillalle, jolta kaupungin paimen vei ne laitumelle Vallilaan Sörnäisten järven rannalle. Illalla paimen toi karjan takaisin sillalle, ja kukin haki lehmänsä kotiin lypsylle. Talven lehmät elivät navetassa mutta eivät antaneet maitoa heikon ruokinnan takia.
Vuonna 1870 lehmien pito kiellettiin Helsingissä siisteyden vuoksi. Koska kasvava kaupunki tarvitsi valtavasti maitoa ja voita, Helsingin pitäjässä alettiin kehittää karjataloutta: ulkomailta tuotiin uusia lehmärotuja, rakennettiin suuria navettoja ja perustettiin meijereitä. Kun iso osa Helsingin pitäjästä liitettiin Helsinkiin vuonna 1946, kaupungissa eli taas paljon lehmiä. Pian niiden laitumet kuitenkin jäivät teiden, kerrostalojen ja ostoskeskusten alle. Helsingin yliopiston mailla Viikissä laiduntaa edelleen karjaa, jonka uloslasku kerää keväisin paljon yleisöä.
Possut pois kadulta, kuningas tulee!
Siat saivat 1600–1700-luvuilla juosta irrallaan Helsingin kaduilla. Kaikkiruokaiset nasut etsivät ruokansa itse ja tulivat siten halvoiksi ylläpitää. Vähitellen kaupunkien siistiytyessä vapaina kulkevia sikoja alettiin pitää häiriötekijänä, ja raati komensi moneen kertaan porvareita pitämään elikkonsa kurissa.
Helsingissä käsky annettiin erityisen tiukasti vuonna 1775, kun kuningas Kustaa III oli tulossa vierailulle kaupunkiin. Kuninkaan nimipäivä, kesäkuun kuudes, osui visiitin aikaan, ja hän sai ihailla kunniakseen juhlavalaistua kaupunkia. Taisipa hän raadin ponnistuksista huolimatta nähdä myös potria helsinkiläispossuja – karanneeseen sikaan saattoi näet törmätä Helsingin kaduilla vielä sata vuotta myöhemminkin.
Ennen siat olivat nykyisiä pienempiä, pitkäjalkaisia ja pitkäkarvaisia. Väriltään ne olivat mustia, valkoisia, vaaleanruskeita tai kirjavia. Karjuilla oli joskus isot torahampaat. Tämä vanha sikarotu, suomensika, kuoli sukupuuttoon 1800–1900-lukujen vaihteessa tuottavampien ulkomaisten sikarotujen vallattua sikalat.
Verkaa ja kerppuja
Lampaat olivat ennen tärkeitä Pohjolassa, jossa tarvittiin lämpimiä villavaatteita. Helsingissä oli alusta alkaen lampaita, jopa ulkomaista rotua jo 1550-luvulla. Kuningas Kustaa Vaasa näet halusi, että Suomessa voitaisiin tuottaa hienoa verkakangasta, ja hänen käskystään Helsingin kuninkaankartanoon tuotiin Englannista kaksitoista pässiä ja viisi uuhta.
Kesän lampaat olivat laitumella, mieluusti saaressa, jossa pedoista ei ollut paljon vaaraa. Parasta villaa saatiin talvella, ja siksi lampaita ruokittiin silloin hyvin kerpuilla eli lehtevistä oksista sidotuilla kimpuilla. Arkeologit löysivät yllättäen hyvin säilyneitä, lampaiden osittain järsimiä kerppuja tutkiessaan 1600-luvun navetan jäännöksiä Snellmaninkatu 4–6:n pihalla Helsingin keskustassa.
Vielä 1800-luvun lopulla Helsingin sanomalehdissä oli ilmoituksia pihalta karanneista pässeistä tai kadulta löydetyistä uuhista. Nykyään lampaita voi nähdä kesäisin vaikkapa keskellä Vanhankaupunginlahtea Kuusiluodossa, jossa ne auttavat pitämään saaren maiseman avoimena.
Kana oli luksusta
Myös maatiaiskanat olivat yleinen näky kaupungin pihapiireissä 1500-luvulta asti. Suurempia kanaloita ei juuri ollut, ja kesäisin lasten puuhaa olikin munien etsintä, kanat kun tekivät pesiään piiloon pihojen nurkkiin. Kaupungissa kanoille oli kysyntää etenkin yläluokan piirissä, koska säätyläisten ruokapöytiin kuuluvissa leivonnaisissa munat olivat tärkeä raaka-aine. Hienoissa ruokapöydissä herkuteltiin myös kananpojalla. Kansa ei kanaa syönyt. Munia syötiin, kun niitä oli saatavilla: villien vesilintujen munia keväällä ja kananmunia kesällä, kun kanat munivat.
Kanat katosivat Helsingin kivisiltä pihoilta 1900-luvun alussa. Kaupassa munat olivat kalliita, eikä niitä syöty usein. Munista ja broilerista tuli arkiruokaa vasta 1960–70-luvuilla suurkanaloiden ansiosta, kun broilerintuotanto muuttui teolliseksi.
