Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous 1875

Tiistaina 12. tammikuuta 1875 kello viisi iltapäivällä kokoontuivat kuukautta aikaisemmin kunnallisvaaleissa valitut kaupunginvaltuutetut kunnallispormestari, hovioikeuden asessori Carl Adolf Öhrnbergin kutsusta maistraatin istuntosalissa Helsingin raatihuoneella. Paikalla oli 44 valtuutettua 48:sta. Kolme valtuutettua oli matkoilla ja yksi sairaana. Pöytäkirjaa piti virkaatekevä maistraatin sihteeri, varatuomari Bruno Sirén.

Hovioikeuden asessori Öhrnberg avasi kaupunginvaltuuston perustavan kokouksen muutamalla tervehdyssanalla. Hän luovutti juhlallisesti Helsingin kaupungin ja sen asiat kaupunginvaltuuston viisaaseen ja vaikutusvaltaiseen huolenpitoon sekä kehotti valtuustoa järjestäytymään ja ryhtymään käsittelemään tarpeellisia asioita.

Ensimmäisenä valtuusto valitsi yksimielisesti Aleksanterin-Yliopiston kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professori Leo Mechelinin johtamaan puhetta kokouksessa, sillä hän oli saanut kunnallisvaaleissa eniten ääniä. Tähän valintaan professori Mechelin vastasi myöntävästi mutta  katsoi kuitenkin, että vanhimman valtuutetun olisi pitänyt olla kokouksen puheenjohtaja siihen asti, kunnes valtuuston puheenjohtajan vaali oli suoritettu. Leo Mechelin oli vasta 35-vuotias ja nuorimpia valtuutettuja. 

Valtuuston puheenjohtajaksi valittu halusi heti erota

Vuoden 1875 valtuuston puheenjohtajan vaali oli mutkikas. Ensin valtuusto keskusteli siitä, pitäisikö puheenjohtaja valita äänten ehdottomalla enemmistöllä (yli puolet annetuista äänistä) vai yksinkertaisella enemmistöllä (eniten ääniä saanut). Lopulta selvisi, että kaupunkien kunnallishallintoasetuksessa oli säädetty, että vaalien tulos määräytyi äänten yksinkertaisella enemmistöllä, eli eniten ääniä saanut tulisi valituksi. Sen jälkeen valtuutetut keskustelivat siitä, voiko ennen puheenjohtajan vaalia asettaa ehdokkaita, joita valtuutetut äänestäisivät. Koska vaalit piti suorittaa asetuksen mukaan suljetuilla lipuilla, valtuuston enemmistö oli sitä mieltä, ettei ehdokkaita voinut asettaa vaaliin.

Vaaleissa sai eniten ääniä eli 33 ääntä senaatin kansliatoimikunnan pöytäkirjasihteeri Fredrik Pipping. Kun hänet oli ilmoitettu valituksi puheenjohtajaksi, hän pyysi, että valtuusto vapauttaisi hänet heti puheenjohtajan tehtävästä. 51-vuotias Pipping vetosi siihen, että hän oli hyvin sairas ja joutui pian lähtemään ulkomaille hoitamaan terveyttään. Muutama valtuutettu oli kuitenkin sitä mieltä, ettei valtuuston puheenjohtajuus ollut kovin vaativa tehtävä, ja mahdollisen esteen sattuessa varapuheenjohtaja voi hoitaa tehtävää. Lisäksi useat valtuutetut olivat sitä mieltä, ettei Pipping voinut luopua puheenjohtajuudesta. Pipping puolestaan arveli, että valtuusto pystyi erottamaan hänet. Lopulta kuitenkin valtuusto katsoi, ettei Pippingiä voitu pakottaa olemaan puheenjohtaja, ja valtuusto saattoi pyynnöstä esimerkiksi sairauden vuoksi antaa eron puheenjohtajalleen.

Puheenjohtaja Mechelin ehdotti, että valtuusto päättäisi, voidaanko Pippingin eropyyntö hyväksyä. Valtuusto alkoi sen jälkeen keskustella, voiko Pipping itse osallistua äänestykseen, joka koski hänen eroaan. Enemmistö valtuutetuista oli sitä mieltä, että Pipping oli jäävi osallistumaan äänestykseen, joka koski hänen omaa asiaansa. Muutamat valtuutetut olivat lisäksi sitä mieltä, että samaan päätökseen pitäisi sisällyttää tulkinta siitä, onko valtuustolla oikeus vapauttaa henkilö puheenjohtajuudesta. Kokouksen puheenjohtaja Mechelin kuitenkin vastusti tätä esitystä, sillä hänestä ei ollut asiallista äänestää laintulkintakysymyksestä. Lopulta valtuusto päätti äänestyksessä (26 ääntä puolesta, 15 ääntä vastaan) myöntää Pippingille vapautuksen puheenjohtajuudesta. 

Puheenjohtajaksi valittu Mechelin piti tehtävää liian vaativana

Tämän jälkeen valtuusto suoritti uuden puheenjohtajavaalin. Äänestyksessä Mechelin sai 31 ääntä ja toiseksi tullut Sixtus Calamnius 10 ääntä. Näin professori Leo Mechelin valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuodeksi 1875. Kiitospuheessaan Mechelin sanoi, että vaikka että hän täysin arvosti hänelle vaalilla osoitettua luottamusta ja vaikka lain määräyksen vuoksi hänen täytyi ottaa tehtävä vastaan, hän saattoi vain huolestuneena ja murheellisena ryhtyä toteuttamaan puheenjohtajan tehtävää, koska häneltä ei ainoastaan puuttunut tarvittavaa kokemusta tällaisesta vastuullisesta tehtävästä vaan myös koska muut virkatehtävät pitivät hänet hyvin kiireisenä. Sen vuoksi hän pyysi, että herrat kaupunginvaltuutetut voisivat ystävällisesti ottaa huomioon ne puutteet, jotka väistämättä tulisivat ilmenemään puheenjohtajuuden hoidossa.

Seuraavaksi valtuusto suoritti varapuheenjohtajan vaalin. Siinä eniten ääniä (27 ääntä) sai 48-vuotias senaatin esittelijäsihteeri Sixtus Calamnius. Myös hän pyysi heti, että hänet vapautettaisiin puheenjohtajan tehtävästä, sillä hän oli hyvin sairas ja kiireinen virassaan. Useat valtuutetut vastustivat tätä pyyntöä, sillä heidän mielestään pyynnön hyväksymiselle ei ollut juurikaan perusteita, sillä Calamnius hoiti muitakin tehtäviä virkansa lisäksi. Niinpä valtuusto päätti ylivoimaisella äänten enemmistöllä hylätä Calamniuksen eropyynnön. Näin Calamnius joutui vasten tahtoaan hoitamaan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajuutta vuonna 1875. 

Valtuusto päätti istumajärjestyksestä ja valitsi järjestelyvaliokunnan

Ensimmäisessä kokouksessaan valtuusto ehti käsitellä vain vähän toimintansa alkamiseen liittyviä kysymyksiä, joita se joutui pohtimaan myöhemmin ensimmäisenä vuonna, kuten kysymystä valtuuston vakituisesta istuntopaikasta ja valtuuston sihteerin palkkaamisesta.

Koska valtuustossa ei aluksi ollut erityisiä ryhmittymiä tai puolueita, valtuutettujen tuli päättää, missä järjestyksessä valtuustossa istutaan. Ensimmäisessä kokouksessaan valtuusto päätti Sixtus Calamniuksen ehdotuksen mukaisesti, että se istuu kokouksissaan siinä järjestyksessä, kuin valtuutetut oli mainittu maistraatin vaalipöytäkirjassa. Tämä tarkoitti, että valtuutetut istuivat saamansa äänimäärän mukaisessa järjestyksessä: edessä istuivat eniten ääniä saaneet ja takana vähiten ääniä saaneet. Jotkut valtuutetut tosin ehdottivat, että valtuutetut istuisivat aakkosjärjestyksessä. Toisten mielestä istumajärjestys oli toissijainen kysymys, sillä ensin olisi pitänyt päättää, missä valtuusto alkaisi vakituisesti pitää kokouksiaan. Myöhemmin samana vuonna valtuusto alkoikin suunnitella viereisen Seurahuoneen hankkimista kaupungintaloksi, jossa nykyisin valtuusto kokoontuukin.

Lopuksi valtuusto päätti perustaa valiokunnan, jonka tehtävänä oli tehdä esitykset valtuuston työjärjestyksestä, kanslian järjestämisestä ja muista valtuuston työskentelyyn liittyvistä asioista. Myöhemmin valtuusto perusti järjestelyvaliokunnan tilalle eräänlaisen nykyisen kaupunginhallituksen esiasteen eli pysyvän järjestelyvaliokunnan, jonka tehtävänä oli valmistella esityksiä kaupunginvaltuustolle ja jota johti valtuuston puheenjohtaja.

Kun muita asioita ei ollut, kokous päättyi kello 20. Kaupunginvaltuuston mutkikas ensimmäinen kokous kesti noin kolme tuntia. Puheenjohtajien valintojen vaikeus kertoo siitä, että valtuusto ja sitä koskevat säädökset ja toimintatavat olivat kaikille uusia. Valittujen kieltäytyminen ottamasta vastaan tehtäviään saattoi johtua siitä, että puheenjohtajat johtivat kokouksia ja valtuutetut osallistuivat kokouksiin ilman kokouspalkkioita, joita nykyisin maksetaan, joten puheenjohtajana toimiminen ilman korvausta oli varmasti suuri työ – olihan valtuustolla ensimmäisen istuntovuoden aikana lähes 50 kokousta. 

Lähde

Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat liitteineen, Ca:1 (Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 12.1.–23.2.1875). Helsingin kaupunginarkisto, Sinetti-arkistotietojärjestelmä.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)