Talouselämää Helsingissä vuonna 1809

Hypätään Aleksanterinkadun ihmisvilinästä museon hiljaisuuteen Sederholmin taloon. Vihreän huoneen seinältä tulijaa tarkastelee kauppias, laivanvarustaja ja tehtailija Johan Sederholm. Tämä ei ole ensimmäinen vierailu hänen kattonsa alla, sillä Sederholm kanssa kuljemme aikamatkan peilaten yrittäjyyden ja toisaalta virkamiehen arkea. Yrittäjän arki on ollut kautta aikain riskien ottamista, suhdannevaihteluita ja verojen kanssa taistelua.  

Helsinki, kauppiaiden kaupunki

Näky Sederholmin talolta Suurtorille oli karu. Suurpalon jäljiltä Helsinki oli sekasorron vallassa. Porvarit tarkastivat tilikirjojaan ja laskivat rahojaan taalereissa ja kopeekoissa.

Sederholm perusti ensimmäisen liikeyrityksen jo 1700-luvun puolivälissä. Tullivirkailijan pojalla riitti yritteliäisyyttä ja sosiaalisia taitoja. Liikeidea oli selkeä eli myytiin halvemmalla kuin kilpailijat. Menestyvän kauppiaan valtteja olivat silloin ja ovat edelleen kielitaito ja kansainvälisyys.

Yrittäjät ovat olleet aina liikkuvaista väkeä, eli uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Käsityöläiset ja kauppiaat muun muassa Baltiasta ovat olleet tuttu näky Helsingin kaduilla, mutta vasta vuonna 1879 annetussa asetuksessa säädettiin elinkeinovapaus. Sitä ennen elettiin sääty-yhteiskunnassa. Kaupunkiin pyrkivien uusien kauppiaiden ja käsityöläisten tuli saada lupa toimintaansa.

Sederholmin talon alakerrassa oli liiketiloja kaupankäyntiä varten. Talon korjauksen yhteydessä 1860-luvulla suurennettiin alakerran ikkunoita, joista tiettävästi tuli Helsingin ensimmäiset näyteikkunat.

Suhdanteiden aallokossa 

Kansalaisia ei odottanut tyypillinen verovuosi, kun Suomi sai autonomian. Kekseliäät virkamiehet säätivät lakeja nopeaan tahtiin. Yritystoiminnan monimuotoisuus on aina ollut kiinnostavaa, ja historian valossa se näyttäytyy erityisen kiehtovana. Verotus oli kulutusta ohjaavaa ja tuontitavaran ostamista pidettiin pahana. Tämä oli merkantilismin aikaa, jolloin rahat oli pidettävä kotimaassa.

Johan Sederholm osasi muuttaa suunnitelmiaan ja yritystoimintaansa sen mukaan, missä suotuisat tuulet puhalsivat ja niin sanotusti raha haisi. Hän perusti mm. Herttoniemen saviastia- ja kaakeliuunitehtaan sekä buldaani- eli purjekangastehtaan ja rakennutti laivoja. Sederholm lopetti ns. rihkamakaupan uransa aikaisessa vaiheessa ja keskittyi ulkomaille suuntautuneeseen vientikauppaan.

Hän oli arvostettu ja tunnettu hahmo myös seurapiireissä. Tästä kertoo muun muassa se, että Johan Sederholm oli yksi Kustaa IV Adolfin kummeista. Hän sai lahjaksi kaksi hopeista sokerikkoa, kun Kustaa IV Adolf vieraili Helsingissä syksyllä vuonna 1796.

Vihreän virkatakin hännyksillä

Autonomian ajan ensi puolisko oli virkamiehille oikea paratiisi. Palkat olivat korkeat, lisäpalkkiot tuntuvat, eläkkeet hyvät ja virkamiehillä oli huomattavat sosiaaliedut, korkea status ja bonuksena vähäinen työmäärä. Aateli menetti syntyperäänsä sidotun privilegion virkoihin, ja vuodesta 1817 virkoja täytettäessä vaadittiin korkeakoulututkinto.

Virkamiehiltä edellytettiin ehdotonta lojaalisuutta keisaria ja hallintoa kohtaan. Korkeisiin siviilivirkoihin nimitettiin Venäjällä palvelleita upseereita. Apulaiset hoitivat käytännön asiat, ja suomalaisia toimi muun muassa juristeina. Valtajärjestys muuttui Suomen ylimmällä hallintotasolla ja syntyi suomalaisista miehistä kokoonpantu keskushallinto. Tunnusmerkkinsä katukuvaan toivat kuvernöörit ja valtion virkamiehet, jotka käyttivät virkapukua. Tsaristisen ilmeen saanut virkapuku koostui valkoisista housuista ja vihreästä takista, jota kutsuttiin sortuukiksi. Tämä pitkä takki tuli varsinaisesti käyttöön 1800-luvun puolenvälin paikkeilla. 

Ajatuksia kakluunin lämmössä

Näkymä Sederholmin ikkunasta oli tapahtumien keskelle. Hän katseli näkymää
Senaatintorin itäosaan, jossa sijaitsivat 1800-luvun alussa Helsingin päätori Suurtori, raatihuone ja päävartio. Senaatintorin keskiosassa oli asuinkortteli ja luoteisosassa Ulrika Eleonoran kirkko, joka purettiin vuonna 1827, ja Aleksanterinkadun eteläpuoliskon kohdalla kulki Suurkatu. Senaatintalon eli nykyiseltä nimeltään Valtioneuvoston linnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1818. Keisarillinen Suomen Senaatti muutti taloon Senaatintorin varrelle vuonna 1822, ja Tuomiokirkon rakennustyöt aloitettiin 1830.

Sederholmin talon yläkerta oli perheen asunto. Alakerrassa tehtiin Sederholmin yrityksen kirjanpito. Liiketoiminta oli niin laajaa, ettei kirjanpidosta selvitty omin voimin. Holvattuja kellareita käytettiin varastoina.

Ruotsalainen huippukeksintö vuodelta 1775 oli kaakeliuuni, jossa oli kiertävä hormisto. Verrattuna aikaisempiin uunityyppeihin se säästi polttopuuta ja varasi lämpöä. Kaakeliuunit ja suuremmat ikkunat johtivat sisustusten värien vaalenemiseen ja sisustuksen monipuolistumiseen muun muassa uusia huonekaluja käyttöönottamalla. Kaakeliuunin lämpöön oli kuitenkin ainoastaan eliitillä varaa.

Veroiltakaan ei vältytty. Kansa maksoi eri aikoina muun muassa maaveroa, hankintaveroa, tulliveroa, ikkuna- ja oviveroa, henkirahoja, viinaveroa, tuomarinveroa, linnarakennusapuveroa, sotalaitokseen liittyviä veroja, käsityöläisveroa, suostunta- ja ylellisyysveroja. Verotuksen kohteena olivat myös tupakka, taskukello, puuteri, vaunut, kiesit ja metsästyskoirat. Viinanpolttoa verotettiin luonnollisesti, samoin maanomistusta

Mustetta ja leimasimia

Keppiä ja porkkanaa osattiin käyttää verotuksessa. Keisari antoi verorästit anteeksi talonpojille ja pikkutullit poistettiin. Verotus oli monimutkaista ja vaihteli vuosittain.

Leimat ja sinetit kertovat hallintokoneiston tarinaa. Aikoinaan jopa silkkivaatteet leimattiin. Ainoastaan aatelisto sai käyttää silkkivaatteita ja silkki oli tarkoin säädeltyä. Niinpä silkkivaatteet merkittiin verottajan kirjoihin ja jokainen vaatekappale leimattiin. Merkinnät ovat tarkkoja: kuinka paljon ja minkälaisia vaatteita kukin omisti.

Päätösten merkitys ja seuraukset kansalle ilmenevät asiakirjoista. Suomen itsenäistymiskehityksen kannalta yksi tärkeimpiä päätöksiä tehtiin vuonna 1863, kun keisari allekirjoitti käskykirjeen suomen kielen saattamisesta yhdenvertaiseksi ruotsin kielen kanssa. Käskykirjeessä annetaan hallinnolle 20 vuoden siirtymäaika, joten hallinto ei elänyt aivan niin hektistä aikaa kuin tänä päivänä. 

Suudelmia ja baakelseja

Aika ajoin makeisvero ilmestyy keskusteluihin, mutta uudesta asiasta ei ole kyse. Kahvihetket leivonnaisten kera olivat todellista ylellisyyttä Sederholmin aikaan, jolloin sosiaalinen elämä oli vilkasta. Sokeri oli kallista, ja sen käyttö ei ollut olematonta. Keittokirjojen resepteissä näkee useinkin sokeria ja rasvaa käytettiin runsaasti.

Ensimmäinen leivos, joka Suomessa sai nimensä tunnetun henkilön mukaan, oli vaaleanpunainen Aleksanterin leivos. Se nimettiin Helsingissä vuonna 1818 vierailleen Venäjän keisari Aleksanteri I:n mukaan. Leivoksessa oli kahden murotaikinalevyn välissä marmeladia, päällä kerros omenamarmeladia ja sokerikuorrute.

Tähteet kuten kuiva leipä käytettiin tarkoin hyväksi ruoanlaitossa. Kahvi oli pitkään kielletty ylellisyystuote, mutta pikkuhiljaa siitä kehkeytyi kansanjuomamme.

Käsisuudelmien, runojen ja romantiikan aikana nosti liberalismi päätään. Suomalaiset vaikuttajat kuten J.L. Runeberg ja J.V. Snellman puhuivatkin painavia sanoja naisten oikeudesta saada tietoja ja taitoja. Naisia ei ollut virkamiehinä, joten myöskään naisen asemaa ei pohdittu siitä näkökulmasta. Lasikatoistakaan ei puhuttu, sillä ylioppilaaksi mielivä nainen joutui anomaan ”vapautusta sukupuolestaan" yliopiston kanslerilta.

Nykyisin korkeasti koulutettuja naisia on virkamieskunnassa paljon. Uusia haasteita tasa-arvon saralla nousee jatkuvasti pintaan, ja nyt pohdimme esimerkiksi tietoon ja sen luettavuuteen liittyvistä asioista tekoälyn ja hybridivaikuttamisen tiimoilta.

Aika kuitenkin kului ja Sederholmin talon sinisten seinien suojassa suunnitteli talon isäntä eläkepäiviään. Sederholm myi talonsa pojilleen, jotka omistivat kiinteistön vuoteen 1822 asti. Talo on kokenut monia vaiheita karkkitehtaasta Helsingin raastuvan toimistoon. Arvokkaana ja tyynenä talo katsoo elämänmenoa aitiopaikaltaan Senaatintorin kupeesta. Isot ja pienet tarinat vaiherikkaine tapahtumineen ovat tallentuneet talovanhuksen sanattomaan muistiin.