Maaliskuun vallankumous
Helsinki oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina ja maan toiseksi suurimpana teollisuuskaupunkina vuoden 1917 tapahtumien keskeinen poliittinen näyttämö.
Maaliskuussa 1917 valtakunnan pääkaupungissa Pietarissa puhkesi vallankumous, joka pakotti keisarin luopumaan vallastaan. Helsingissä vallankumous synnytti Itämeren-laivaston merisotilaiden keskuudessa kapinan, jonka aikana 16.–18.3. surmattiin lähes sata upseeria. Venäläinen valta Helsingissä siirtyi radikalisoituneelle armeijalle.
Helsingissä oli vuonna 1917 tuhansia venäläisiä sotilaita (elokuussa n. 20 000), joilla oli usein huomattava rooli kaupungin kuohuvissa tapahtumissa.
"Joka puolella kaupunkia marssi suuria sotilasosastoja. Kaduilta kuului torvisoittoa ja hurraa-huutoja sekä ajoittaisia laukauksia. Tunnelma oli riehakas mutta myös jännittynyt -- välillä kaduilta kuului laukausten ääniä, ajoittain ammuskelu tuntui olevan kovaa. Ammuskelun alkaessa kaupunkilaiset pakenivatkin paniikin vallassa porttikäytäviin ja muille kaduille. -- Tilanteet ratkesivat kuitenkin nopeasti. Kadulle palaavat kaupunkilaiset löysivät ammuttuja upseereita. Lähitaloissa saattoi nähdä luodinreikiä ja rikkoutuneita ikkunoita."
― Samu Nyström: Helsinki 1914–1918. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva, 2013.
Pulaa ja levottomuutta
Korttijärjestelmä ja jonotus, siinä on kaksi nykyajan ilmiötä. Maitojonotus, halkojonotus, jäsenkirjain jonotus, lihajonotus ja nyt wiimeksi korttijonotus.
Jonottaminen oli kuulunut helsinkiläisten jokapäiväiseen elämään maailmansodan alusta (1914) alkaen. Maaliskuussa tilanne vaikeutui entisestään, kun viljan tuonti Venäjältä tyrehtyi. Samalla rahan arvo heikkeni, ja vaikka elintarvikkeita olisi saanutkin, niiden hinta karkasi kaupunkilaisten ulottumattomiin.
Elintarvikekriisi kärjistyi elokuussa useita päiviä kestäneisiin voimellakoihin, joiden aikana 17.8. kaupunginvaltuusto oli hetken aikaa vihaisten väkijoukkojen panttivankina.
Kamppailu vallasta
Maaliskuun vallankumouksen jälkeen kaupungissa alkoi sosialistien ja porvarien välinen valtakamppailu. Kaupunginvaltuustossa valtaa pitivät porvaripuolueet, joten sosialistit perustivat sen kilpailijaksi "Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan". Työväenliike turvautui myös joukkovoimaan – mielenosoituksiin, lakkoihin ja mellakoihin – saadakseen läpi tavoitteensa, erityisesti kahdeksantuntisen työpäivän ja demokraattisen kunnallishallinnon.
Taistelu järjestysvallasta alkoi pian maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Helsingissä järjestysvaltaa ylläpitämään perustetun miliisin jäsenistä valtaosa kuului järjestäytyneeseen työväkeen. Porvarillisten piirien epäluottamus miliisilaitosta kohtaan kasvoi ajan kuluessa, ja ne pyrkivät korvaamaan miliisilaitoksen uudella järjestysvallalla.
Miliisiin tyytymättömät porvarilliset ryhmittymät rupesivat perustamaan omia vartiointi-, turvallisuus- ja järjestyksenpitojoukkojaan. Voimellakat olivat viimeinen pisara, jonka jälkeen perustettiin sekä uusi poliisikoulu miliisilaitoksen kilpailijaksi että Helsingin suojeluskunta.
Työväestössä kilpaileviin hankkeisiin suhtauduttiin jyrkän kielteisesti. Työmies-lehdessä ne niputettiin usein yhdeksi ja samaksi työväen vastaiseksi "lahtarikaartiksi". Vastareaktiona työväestö alkoi perustaa omia aseellisia kaartejaan.
Vuosi 1917 huipentui 13.–19. marraskuuta yleislakkoon, jossa työväestö ajoi läpi vaatimuksensa kahdeksantuntisesta työpäivästä ja kunnallisesta äänioikeudesta.
Helsingissä sytytettiin yöllä 14.11. Työväentalon torniin punainen lyhty yleislakon merkiksi. Aamulla tornissa liehui punainen lippu.
Yleislakko johti Helsingissä työväenkaartien tekemiin kotietsintöihin ja noin 200–300 henkilön vangitsemiseen. Helsingissä ja sen lähiseuduilla surmattiin yhteensä 14 henkilöä, joista valtaosa kaupungin ulkopuolella.
Itsenäisyys ei tuo ratkaisua
Venäjällä tapahtui marraskuun lopulla 1917 bolševikkivallankumous, joka sai Suomen hallituksen irrottautumaan kiireesti emämaasta ja julistautumaan itsenäiseksi.
Senaatin 4.12. antama ja eduskunnan 6.12.1917 vahvistama itsenäisyysjulistus vastaanotettiin Helsingissä varsin laimeasti. Vaikka itsenäisyys oli laajasti hyväksytty tavoite, menettelytavoista oltiin erimielisiä ja kaupunkilaisia kalvoi huoli tulevaisuudesta.
Virallisesti itsenäisyyttä juhlittiin vasta tammikuussa 1918, kun Suomi oli saanut itsenäisyydelleen tunnustuksen ensin Neuvosto-Venäjältä 4.1. ja sen jälkeen Ranskalta, Ruotsilta ja Saksalta.
Kirjallisuutta
Katajisto, Kati. Sodasta sovintoon. Helsinki: Otava 2018.
Nyström, Samu. Helsinki 1914–1918: Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Helsinki: Minerva 2013.
Nyström, Samu. Poikkeusajan kaupunkielämäkerta: Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914-1918. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2013. Saatavissa Helsingin yliopiston E-thesis-tietokannasta https://helda.helsinki.fi/handle/10138/40334(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Paaskoski, Jyrki. Venäjän lokakuun vallankumous 1917. Suomenlinna-verkkosivusto: Venäläinen Viapori. Saatavissa: https://suomenlinna.fi/krepostsveaborg/ven-auml-j-auml-n-lokakuun-vallankumous-1917.html(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Wuokko, Maiju. Miliisi Helsingissä vuonna 1917 maaliskuun vallankumouksesta Pörssitalon mellakkaan. Historiallinen aikakauskirja 107 (2009) : 4, s.403-413.
