Valokuvaaja K. E. Ståhlbergin Helsinki

Helsinkiläiset heräsivät eräänä aamuna helmikuussa 1889 jännittävään uutiseen: insinööri K. E. Ståhlberg oli avannut uuden, modernin valokuvausateljeen Aleksanterinkatu 17:ään. Ateljeessa hän käytti ja myi kaikkein uusimpia teknisiä keksintöjä, valokuvauslaitteita eli kameroita sekä tarvikkeita, joita hän toi ulkomailta.

Kaupungin asukkaat ja Helsingin kasvava harrastajavalokuvaajien joukko olivat innoissaan. Vakiintuneille valokuvaajille tämä tulokas oli kuitenkin epämieluisa kilpailija. Ståhlbergin valtteja olivat uusi tekniikka, hieno ja tilava studio, laaja valikoima tuotteita sekä edullisemmat hinnat.

Sekä helsinkiläiset että turistit kävivät ateljeessa kuvauttamassa itsensä, vaikka monet nousivat portaat viidenteen kerrokseen myös silkasta uteliaisuudesta. Jotkut vierailijat innostuivat niin paljon, että he itse aloittivat valokuvaharrastuksen. Heidän joukossaan oli valokuvaaja Constantin Grünberg (1891–1973). Hän kävi Ståhlbergin ateljeessa jo neljävuotiaana vuonna 1895 vanhempiensa Eugenie ja Constantin Grünbergin sekä perheen koiran kanssa.

Oulusta Helsinkiin

Karl Emil Ståhlberg (1862–1919), joka yleisesti tunnettiin K. E. Ståhlbergina, syntyi Kuhmoniemellä Oulun läänissä, nykyisessä Kainuun Kuhmossa. Jäätyään varhain isättömäksi hän pystyi kouluttautumaan vanhempien sisarustensa avulla. Ståhlberg kirjoitti ylioppilaaksi Oulun ruotsalaisesta reaalilyseosta ja aloitti vuonna 1883 opinnot Helsingin Polyteknillisessä opistossa.

Suoritettuaan diplomi-insinöörin tutkinnon hän matkusti Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan oppimaan lisää valokuvauksesta. Keväällä 1888 hän avioitui oululaisen Aurora Lindgrenin kanssa ja nuoripari asettui Helsinkiin. Jotkut Ståhlbergin sisaruksista saivat työtä ateljeessa tai auttoivat kotona lastenhoidossa.

Perinteiden rikkoja ja suunnannäyttäjä

Pääkaupunki avasi ovet Eurooppaan, mutta K. E. Ståhlberg kehitti monipuolisen toimintansa Helsingissä. Avatessaan ensimmäisen valokuvausateljeensa hän rikkoi useita perinteitä. Tulevien valokuvaajien odotettiin opiskelevan vakiintuneiden mestareiden opissa useita vuosia ennen oman ateljeen perustamista.

Ståhlberg ei ollut läheskään kärsivällinen, joten hän valitsi oikotien ja lähti ulkomaille, missä hänen ei tarvinnut odottaa vuoroaan. Helsinki ja muut valokuvaajat oppivat pian, että nuori herra Ståhlberg kulki omia teitään eikä piitannut siitä, mitä muut ajattelivat. Hänellä oli tulinen temperamentti, mutta myös huumorintajua ja etäisyyttä. Eräässä kuvassa hän teeskentelee heittävänsä valokuvatarvikelaatikon Imatrankoskeen.

Ståhlberg oli levoton sielu, jonka täytyi aina olla ensimmäinen tai ainakin oman alansa johtaja. Kun kilpailu kävi liian kovaksi, hän vaihtoi alaa. Seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana hän yllätti ympäristönsä useamman kerran, rikkoi tapoja ja loi uusia suuntauksia.

Tekniset laitteet ja koneet

K. E. Ståhlberg oli kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä valokuvaaja. Hän osoittautui monialaiseksi tekijäksi, jolla oli palava kiinnostus kaikenlaisiin teknisiin laitteisiin, koneisiin ja uusiin keksintöihin. Ståhlberg kuvasi ja tuotti ensimmäiset suomalaiset elokuvat, perusti maan ensimmäisen elokuvateatterin sekä toi ensimmäiset autot ja moottoripyörät Suomeen.

Kun hän ajoi hurjaa vauhtia (aikalaisten mukaan) uudella autolla Helsingin kaduilla, sekä jalankulkijat että kaikki muu liikenne pysähtyivät. Hevosvetoiset raitiovaunut aloittivat liikennöinnin Helsingissä jo vuonna 1891 ja vuonna 1900 otettiin käyttöön sähkövaunut, mutta molemmat olivat paljon hitaampia kuin Ståhlbergin ”vauhtihirviöt”.

Muotokuvat

Valokuvausateljee K. E. Ståhlbergista tuli niin suosittu, että omistaja saattoi pian ostaa muita liikkeitä ja avata sivuliikkeitä useisiin Suomen kaupunkeihin. Valokuvien vaihtamisesta sukulaisten, ystävien ja koulukavereiden kanssa tuli muotia, ja monet ihmiset ostivat albumeita ja alkoivat kerätä muotokuvia.

Muotokuvia varten pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin ja taustat valittiin huolellisesti. Valokuvan tausta oli tärkeä, sillä se kertoi kuvattavista, heidän asemastaan, mielipiteistään ja maustaan. Kuvia otettiin häistä, kasteista, syntymäpäivistä ja muista juhlista. Monet kuvat hääpareista otettiin Ståhlbergin valokuvausliikkeissä ympäri maata.

Vauvakuvien määrä lisääntyi 1890-luvulla. Se johtui osin valokuvien hintojen laskusta ja osin tekniikan kehittymisestä. Aiemmin kuvan onnistuminen edellytti täysin liikkumatonta asentoa. Pienokaiset harvoin pysyivät paikoillaan riittävän pitkään.

Tapahtumat

Tunnettuja henkilöitä kuvattiin usein merkkipäivinä, kuten syntymäpäivinä tai tärkeiden tapahtumien yhteydessä. K. E. Ståhlberg ja hänen valokuvaajansa olivat paikalla tunnetun hyväntekijän ja seurapiirinaisen Aurora Karamzinin (1808–1902) 90-vuotispäivänä vuonna 1898. He dokumentoivat myös kuuluisan kirjailijan ja historioitsijan Zacharias Topeliuksen (1808–1898) hautajaisia ja muita tärkeitä tapahtumia. Kuvia ja tauluja myytiin myöhemmin valokuvausliikkeissä.

Valokuvaajat olivat läsnä, kun arvohenkilöt ja kuuluisuudet vierailivat Helsingissä, yliopiston promootiossa, näyttelyissä ja muissa tapahtumissa. Kuvat auttoivat levittämään kokemuksia ja uutisia kaupungin tapahtumista.

Talvella 1892 helsinkiläiset kävivät esimerkiksi katsomassa taiteilija Emil Wikströmin (1864–1942) valaistua Halla-lumiveistosta. Wikström laati useita merkittäviä patsaita Helsinkiin, muun muassa Kansallismuseon edessä istuvan karhun, Elias Lönnrotin muistomerkin, Suomen Pankin edessä olevan J. V. Snellmanin muistomerkin ja rautatieaseman Lyhdynkantajat.

Juhlia ja ryhmäkuvia

1890-luvulta alkaen laitokset ja viranomaiset kutsuivat yhä useammin valokuvaajia ikuistamaan ryhmiä ja juhlia. Säädyt, yliopisto, valtion ja kunnan työntekijät, sanomalehtien toimitukset, kulttuurihenkilöt, yhdistykset ja työläiset halusivat kaikki kuvaan. Usein myös ystävät tahtoivat yhteiskuvia ateljeessa tai ulkona.

Yksittäisistä muotokuvista voitiin koota taulu valokuvausliikkeessä. Suvut, viranomaiset ja yritykset tilasivat mielellään muistoksi tai merkkipäiviä varten suuria julisteita, joissa oli muotokuvat ja nimet. Koko Suomen Pankin henkilökunta valokuvattiin pankin 85-juhlaa varten.

Suomalaisia maisemia

Heräävä isänmaallisuus 1800-luvun lopulla muodosti tuottoisan markkinaraon Ståhlbergille. Asiakkaat halusivat mielellään tulla kuvatuiksi suomalaisten maisemien edessä ja ostaa suomalaisia tauluja ja postikortteja, joten Ståhlberg lähetti valokuvaajia ympäri Helsinkiä ja Suomea ottamaan uusia valokuvia.

Useat tunnetut kuvaajat aloittivat uransa Ståhlbergin liikkeissä tai saivat ymmärrystä ja rahoitusta toteuttaakseen valokuvausideoitaan. Valokuvaaja, journalisti ja kirjailija I. K. Inha (1865–1930) pyöräili ja kuvasi maisemia ja ihmisiä ympäri Suomea Ståhlbergin ateljeelle.

Pariisin palkinto

Ståhlbergin valokuvia ja myöhemmin myös elokuvia käytettiin usein ulkomailla mainostarkoituksiin Suomen tunnetuksi tekemiseksi matkakohteena. Vuonna 1892 K. E. Ståhlberg voitti palkinnon kuvillaan Pariisin ensimmäisessä valokuvauksen maailmannäyttelyssä. Suomalaiset maisemat ja varsinkin talvikuvat olivat erityisen eksoottisia. Turistit ja vierailijat vielä nykyäänkin  yllättyvät siitä, että suurkaupunki Helsingissä voi hiihtää ja luistella.

Perhe

Keväällä 1896 vaimo Aurora ja yksi Ståhlbergin viidestä lapsesta kuolivat sairauteen. Ståhlberg matkusti kesäksi Hankoon ja tapasi siellä nuoren, kauniin ja rikkaan puolalais-siperialaisen perijättären Sonja Gerasimoffin. He avioituivat saman vuoden marraskuussa. Sonjasta tuli hänen lähin työtoverinsa, muusansa ja rahoittajansa. He saivat seitsemän lasta.

Ståhlbergin perheestä tuli nyt erittäin kosmopoliittinen. Kansainvälisiä vieraita, jotka puhuivat ranskaa, saksaa, englantia, venäjää tai pohjoismaisia kieliä, kävi usein kylässä. K. E. Ståhlbergilla oli lisäksi useita ulkomaisia työntekijöitä valokuvausliikkeissään. Vanhemmat lapset kävivät suomenkielistä ja nuoremmat ruotsinkielistä koulua, mutta kaikki olivat ainakin kaksikielisiä. Sonja puhui seitsemän kieltä.

Eksentrinen Karl Emil, elegantti Sonja sekä yksitoista vilkasta lasta olivat pääkaupungin suosittu puheenaihe. Ståhlbergin perheellä oli siis sitä, mitä nykyisin kutsuisimme viihdearvoksi.

Kohtaamispaikat

Esplanadilla kaupunkilaiset kävelivät, juorusivat, tapasivat kahvila ja ravintola Kappelissa (perustettu vuonna 1867) sekä seurasivat uusinta muotia, jota Sonja Ståhlberg esitteli viimeisimmän Pariisin-matkansa jälkeen. Lapset tapasivat ystäviä ja tuttavia kieli- ja kulttuurirajojen molemmin puolin. Kansallisrunoilijan J. L. Runebergin patsas oli kohtaamispaikka kauan ennen Stockmannin tavaratalon rakentamista ja ennen kuin ”Stockan kellosta” tuli helsinkiläisten suosima tapaamispaikka.

Muut patsaat eivät olleet yhtä suosittuja kohtaamispaikkoja, mutta niillä oli historiallinen merkitys. Venäjän keisari Aleksanteri II:n patsas paljastettiin huhtikuussa 1894. Maaliskuussa 1899 valokuvaajat taltioivat patsaan ympärille kertyneen kukkameren ja mielenosoituksia, jotka ilmaisivat suomalaisten vastustusta valtion venäläistämispolitiikkaa kohtaan. Sensuuri oli ankara, mutta kuvaajat käyttivät eri tekniikoita ja näkökulmia heijastamaan ilmapiiriä ja mielipiteitä.

Kaupunkilaiset tapasivat usein myös Kauppatorilla, jossa käytiin vilkasta kauppaa. Sonja kävi torilla ostamassa tuoreita vihanneksia ja juttelemassa ”ryssämuijien” kanssa, jotka myivät torilla. Vaikka Ståhlbergin perheellä kuten muilla varakkailla perheillä oli palvelusväkeä, Sonja vastasi siitä, että arki yhdentoista lapsen kanssa sujui. K. E. Ståhlberg oli usein poissa matkoilla tai istui koko päivän ateljeessa ja pitkälle iltaan liikeillallisilla.

Muuttuva kaupunki

Vuoden 1900 tienoilla Helsingin keskusta laajeni ja kehittyi. Valokuvaajat kameroineen kulkivat kaupungilla kaikkina vuodenaikoina. He kuvasivat sekä ulkoa että sisältä tärkeitä rakennuksia, kuten Ritarihuonetta, Säätytaloa, Keisarillista palatsia eli nykyistä Presidentinlinnaa, Kansallisarkistoa, yliopistoa ja yliopiston kirjastoa, Ylioppilastaloa, Polyteknillistä opistoa ja Normaalilyseota. Sisäoloissa riittävä valaistus oli tärkeä valokuvan onnistumiselle.

Ståhlbergin perhe ei ollut uskonnollinen ja piti kirkkoja lähinnä nähtävyyksinä. Kuvissa esiintyvät Nikolainkirkko (nykyinen Suurkirkko tai Tuomiokirkko), Johanneksenkirkko, Saksalainen kirkko sekä ortodoksiset Uspenskin katedraali ja Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Vaikka K. E. virallisesti oli luterilainen, hänet ja Sonja vihittiin Uspenskin katedraalissa, koska Sonja oli ortodoksi.

Kaupunkiväestön kasvaessa lisääntyi myös tarve vapaa-ajan, huvittelun ja virkistyksen paikoille. Kesällä oli paljon mahdollisuuksia olla ulkona, käydä katsomassa nähtävyyksiä ja näyttelyitä tai osallistua tapahtumiin ja juhliin. Talvella sään salliessa helsinkiläiset hiihtivät, luistelivat jäällä tai kelkkailivat Tähtitorninmäellä.

Suosittuja retkikohteita

Ståhlbergin lapset tunsivat Helsingin läpikotaisin ja liikkuivat vapaasti kaupungilla. He palasivat kotiin vain nälän yllättäessä. Päivän seikkailuista keskusteltiin vilkkaasti ruokapöydässä. Valokuvaajaisä sai usein kuvaideoita lapsiltaan, jotka kävivät kaikkialla ja kuulivat ja näkivät kaikki jännittävät kaupungin tapahtumat.

Kaupunkilaiset kävelivät Kaisaniemessä, Talvipuutarhassa, Kaivopuistossa ja ylhäällä Tähtitorninmäellä, jossa järjestettiin muun muassa laulujuhlia. Eläintarha oli vierailukohde, jossa helsinkiläiset saattoivat nauttia luonnosta tai ihailla hienoja huviloita ja näkymää Töölönlahdelle.

Useissa puistoissa ja nähtävyyksien yhteydessä oli ravintoloita, jotka tarjosivat aterioita tai kahvia ja kakkuja sekä usein myös viihdettä. Kameran linssi näyttää miellyttävän ja elävän Helsingin, jossa kesäisin oli monia vehreitä alueita, jotka talvella muuttuivat lumella peittyneeksi lumikuningattaren valkoiseksi, taianomaiseksi valtakunnaksi.

Retkiä kaupungin ulkopuolelle

Jos helsinkiläiset halusivat tehdä pidempiä retkiä kantakaupungin ulkopuolelle, he saattoivat matkata esimerkiksi Meilahteen, Laajasaloon, Seurasaareen tai Korkeasaareen. Vuonna 1889 avattu Korkeasaaren eläintarha oli luonnollisesti lapsiperheiden suosikki.

Ståhlberg kuvasi muun muassa näkymiä saarelta sekä sarjan paviljonkeja, vuohipatsaan ja ankkalammen. Valokuvissa on mukana myös suosittuja eläimiä, kuten jääkarhu, sekä huomiota herättävä kuva kolmesta karhusta. Ensimmäinen kivinen Karhulinna valmistui 1890-luvulla, mutta nykyinen laaja Karhulinna rakennettiin vasta 1952.

Pitkänsillan toiselle puolelle

Kun muut valokuvaajat tyytyivät kuvaamaan vaikuttavia rakennuksia keskustassa ja hienosti pukeutuneita ihmisiä liikkeissään, Ståhlberg hakeutui vähemmän arvostetuille alueille, kuten Hakaniemeen ja Sörnäisiin. Pitkänsillan toisella puolella alue koostui vielä enimmäkseen puutaloista ja avarista maisemista.

Harva ymmärsi, miksi hyvin koulutettu ja hieno herra kuten K. E. Ståhlberg piti köyhiä kortteleita kuvaamisen arvoisena. Sörnäisissä sijaitsi myös keskusvankila. Ståhlbergin olisi tunnetun juristin ja poliitikon, myöhemmin Suomen ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin (1865–1952), sekä Suomen Pankin johtajan Karl eli Kaarlo Basilierin (1860–1951) serkkuna pitänyt tietää paremmin!

Vangit työskentelivät työpajoissa muun muassa puuseppinä tai suutareina. Valokuvat otettiin todennäköisesti näyttämään nykyaikaista vankilaa. Vankeja kohdeltiin hyvin ja vartioitiin tarkasti, ja he työskentelivät ahkerasti, joten he eivät muodostaneet vaaraa yhteiskunnalle.

Teollisuus

Suomi kaupungistui ja teollistui 1800-luvun lopulla. Erityisen ryhmän Ståhlbergin kokoelmissa muodostavat teollisuuskuvat Helsingistä ja Tampereelta. Niiden joukossa on Gottfrid Strömbergin ensimmäinen dynamotehdas, joka perustettiin vuonna 1891 Eerikinkatu 14:ään Helsingissä.

Nimestään huolimatta paja koostui alkuvuosina pienestä huoneesta, jossa työskenteli vain neljä henkilöä. Pajassa rakennettiin ja korjattiin sähkömoottoreita ja generaattoreita. Strömbergin yhtiö kasvoi 1900-luvun alussa yhdeksi Suomen johtavista teollisuusyrityksistä.

Elokuvat

Häämatka Sonjan kanssa Pariisiin vuoden 1896 lopulla innosti Ståhlbergia ostamaan elokuvaprojektorin. Projektorin olivat edellisenä vuonna esitelleet Ranskassa Lumièren veljekset. Keväästä 1897 lähtien Ståhlberg esitti ulkomaisia elokuvia kiertueilla eri puolilla Suomea.

Vuonna 1904 Ståhlberg avasi Suomen ensimmäisen pysyvän elokuvateatterin Mikonkatu 5:een. ”Elävät kuvat” vetivät paljon yleisöä. Sonja ja tyttäret soittivat pianoa esitysten aikana, koska elokuvat olivat vielä mykkiä. Tuhannet ihmiset kävivät katsomassa filmejä elokuvateatterissa Wärlden Rundt – Maailman Ympäri, mutta he vierailivat edelleen myös valokuvausateljeessa hankkimassa muotokuvia, postikortteja ja tauluja.

Ståhlberg ja hänen valokuvaajansa alkoivat nyt myös itse kuvata uutisia ja tapahtumia. Laulu- ja voimistelujuhlat sekä urheilutapahtumat olivat erityisen suosittuja, mutta ne vaativat valokuvaajalta suurta ammattitaitoa ja erinomaisia kameroita. Ensimmäiset elokuvat olivat usein vain muutaman minuutin mittaisia dokumentteja. Vuonna 1907 K. E. Ståhlberg tuotti Suomen ensimmäisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat.

Valokuvista tuli helposti epätarkkoja, kun paljon ihmisiä liikkui yhtä aikaa. Nopeat liikkeet ja liikkuvat elementit, kuten virtaava vesi, olivat vaikeita saada kuvaan, mutta liikkeet muuttuivat paljon elävämmiksi ja todellisemmiksi elokuvissa.

Atelier Apollo

Ståhlberg kiinnostui yhä enemmän elokuvasta, teatterista ja opereteista. Hänen mielestään oli jo liikaa valokuvauksen ammattilaisia ja harrastajia. Monet kopioivat hänen tyyliään, aiheitaan ja tekniikoitaan sekä kävivät samoissa paikoissa, joita Ståhlberg tai hänen alaisensa olivat aiemmin kuvanneet.

Sonjan tuella Ståhlberg laajensi toimintaa ja perusti Atelier Apollon vuonna 1899. Atelier K. E. Ståhlberg keskittyi tästä lähtien lähinnä edullisempaan muotokuvaukseen, kun taas Atelier Apollo tuotti laadukkaampia kuvia ja myös elokuvia.

Vuonna 1910 Ståhlberg avasi elokuvateatterin, teatterin, hotelli ja ravintola Apollon Eteläesplanadi 10:een. Apolloteatterin näyttämöllä poseerasivat Ståhlbergin tyttäret ja heidän opettajansa tanssituntien aikana, sillä aikaa kun valokuvaajaisä testasi kameroita, valaistusta ja muita teknisiä yksityiskohtia.

Sonja valvoi toimintaa ja hoiti kaikki käytännön asiat Apollon talossa, koska Ståhlberg oli usein matkoilla ulkomailla palkkaamassa uusia artisteja. Apolloteatterista tuli vakava kilpailija Helsingin vakiintuneille teattereille, kuten Svenska Teaternille, Aleksanterin teatterille ja Kansallisteatterille.

Apollon näyttämöllä tanssittiin Suomen ensimmäinen tango vuonna 1913 ja muut teatterit kopioivat heti uutta tangomuotia. Teatteri Apollo esitti pääasiassa kevyttä viihdettä, kuten operetteja, revyytä, päivänäytöksiä ja konsertteja.

Esitykset olivat useimmiten ruotsiksi ja muilla kielillä, koska suurin osa taiteilijoista tuli Pohjoismaista tai Manner-Euroopasta. Ståhlberg kuvasi näyttelijöitä heidän rooleissaan omalla näyttämöllään ja myös muissa teattereissa, ja yleisö keräsi tunnettujen näyttelijöiden ja laulajien kuvia.

Avarat näkymät

Meri ja avarat näkymät olivat erityisen tärkeitä K. E. Ståhlbergille. Hän oli innokas purjehtija ja vuonna 1861 perustetun Nyländska Jaktklubbenin jäsen. Jos hän tarvitsi lomaa, hän lähti purjehtimaan. Matkan aikana hän kokeili uusia kameroita ja tekniikoita, jotta hän voisi kuvata purjehduskilpailuja, maisemia ja veneitä saaristossa ja ulapalla.

Purjehduskilpailut, purjehdusretket, omat ja muiden purjeveneet sekä näkymät saaristosta tallentuivat kuviin ja myös filmille. Ståhlberg teki joka kesä pitkiä purjehdusretkiä rannikkoa pitkin kuvaajiensa, perheensä tai ystävien kanssa, ja hän sai joskus myös toimeksiantoja kuvata asiakkaiden purjematkoja.

K. E. Ståhlbergin ja hänen kuvaajiensa satoja valokuvia on nykyään useissa arkistoissa Suomessa ja ulkomailla. Monet kuvat on myös digitoitu. Ståhlbergin valokuvissa usein näkyvät avarat näkymät ja perspektiivit heijastavat hänen tarvettaan saada tilaa uusien, aiemmin toteuttamattomien tekniikoiden ja hankkeiden kehittämiseksi. K. E. Ståhlbergin kaltaiselle tienraivaajalle avoimet maisemat ja täydellinen vapaus olivat koko elämäntyön edellytys.

Kirjallisuus

Hirn, Sven 2001. Apolloteatteri. Yliopistopaino.

Hirn, Sven 1977. Ateljeesta luontoon: valokuvaus ja valokuvaajat Suomessa 1871–1900. Suomen valokuvataiteen museon säätiö.

Ståhlberg, Sabira 2013. K. E. Ståhlberg: Fotograf, filmskapare och entreprenör. Svenska litteratursällskapet i Finland.