Helsingin kovia kokenut kauppalaivasto
Kun laivojen elinkaari ei ylipäätään ollut kuin kymmenisen vuotta, tarvitsi kaupunki uusia aluksia tai ainakin niiden osia, joita voitiin käyttää rakenteilla olevissa aluksissa. Pitkän matkan alusten lisäksi tarvittiin myös pieniä ja keskikokoisia aluksia lähivesille ja Itämeren kauppaan. Kaupunki sai karikkoisilta lähivesiltään käyttöönsä paljon ulkomaisten alusten takilan osia ja lasteja, joita helsinkiläiskauppiaat ostivat hylkytavaran huutokaupoissa. Myös laivatuotantoa oli. Helsingissä oli kaksi päätelakkaa. Ullanlinnan telakka, jossa rakennettiin kauppalaivoja ja Viaporin telakka, jossa 1700-luvun jälkipuoliskolla valmistui saaristolaivaston sota-aluksia. Kummatkin telakat työllistivät paljon timpureita ja alihankkijoita.
Kolmas erikoisempi tapa, jolla valtiot täydensivät laivastojaan, oli vihollisalusten kaappaaminen sodassa. Tähän tarjoutui mahdollisuus, kun Ruotsi osallistui vuosina 1758–1762 käytyyn Pommerin sotaan. Itse sota ja sen lopputulos ei Ruotsia juuri hyödyttänyt. Tappiot olivat suuret, ja valtiontalous ajautui konkurssin partaalle. Sodan aikana armeija oli kärsinyt jatkuvasta puutteellisesta huollosta, mistä käytännön esimerkkinä mainittakoon Johan Sederholmin haaksirikkoutunut huukkarialus St Johannes. Sen oli ollut tarkoitus viedä jauhoja ja kenkiä armeijalle Pommeriin, minne alus ei koskaan päässyt. Helsinkiläisittäin tärkeän laivan pari vuotta sitten tehty pienoismalli on Lauttasaaren kirkossa votiivilaivana (ks. artikkeli Sederholmin laiva St Johannes).
Pommerin sodassa kaapatut kaljuutit tuotiin Viaporiin
Helsinki ja sen kauppalaivasto hyötyivät Pommerin sodasta. Ruotsalaisten onnistui nimittäin kaapata Preussilta Stettiner Hafin meritaistelussa 1759 viisi laivaa, jotka tuotiin Viaporiin sotasaaliina. Tyypiltään ne olivat kaljuutteja ja nimeltään König von Preussen, Ancklam, Printz Heinrich, Printz v. Preussen, Printz Wilhelm ja Alte Treu (”Vanha uskollinen”).
Kaljuutti oli 1700-luvun Itämeren perusrahtilaiva, kaksi- tai kolmimastoinen, keskikokoinen ja pyöreäperäinen kuljetusalus. Alukset hinattiin Helsinkiin. Ne olivat lähes kaikki huonokuntoisia. Ancklam, Printz Wilhelm, Printz von Preussen ja Alte Treu upotettiin Viaporin itärannalla olevan Lilla Varvetin aallonmurtajan pohjustukseksi, kuten meriarkeologi Minna Koivikko on tutkimuksissaan osoittanut. Kaksi alusta, König von Preussen ja Printz Hendrik, jäivät aktiivikäyttöön, edellinen muutettiin sairaalalaivaksi ja jälkimmäisen huusi helsinkiläinen kauppias Johan Niklas Myhr kauppalaivakseen. Jos muut kaljuutit olivat niin huonokuntoisia, että kelpasivat vain merenpohjan täytteeksi, oli Printz Hendrik hyväkuntoinen alus, mistä kertoo sen pitkä elinkaari. Sen rakennusvuosi ei ole tiedossa eikä siis tiedetä, kuinka vanha se kaapattaessa oli, mutta se oli käytössä vielä vuonna 1774, jolloin se lähti kohti Tanskan Flensburgia. Ei ole tiedossa, kuinka kauan se vielä tämänkin jälkeen oli käytössä.
Mutta miksi sitten huonokuntoiset kaljuutit ylipäätään tuotiin Helsinkiin? Syynä oli niiden arvokkaat takilat. Runkoja ei ilmeisesti ollut tarkoitustakaan käyttää muuna kuin täytemaana. Sitäkään ei voi vähätellä, sillä ne olivat hyvää perustusta rakenteilla olevaan aallonmurtajaan. Pommerin sodan seurauksena Helsingin kauppalaivasto oli näin lisääntynyt yhdellä aluksella, oli saatu arvokkaita takiloita omaan käyttöön ja täytemaata Viaporiin.
Aluksen vaiheita valaisevia kirjallisia lähteitä ovat Helsingin kaupunginarkiston maistraatin arkistoon sisältyvät huutokauppakamarin pöytäkirja Printz Hendrikin rungon myynnistä vuodelta 1766, kaljuuttien Ancklam, Printz Wilhelm, Printz von Preussen ja Alte Treu takiloiden huutokauppapöytäkirjat vuodelta 1766 sekä Printz Hendrikin meriselitys aluksen keskeytyneestä matkasta Gotlantiin vuonna 1767 ja Helsingin merimieshuoneen miehistöluettelo, joka koskee aluksen edellä mainittua matkaa Flensburgiin. Yhdistämällä Printz Hendrikiä ja sen sisaraluksia koskevat tiedot voidaan selvittää, millainen ja kuinka merikelpoinen alus 1700-luvun kaljuutti oli.
Printz Hendrikin rungon huutokauppa 1766
Printz Hendrikin huutokauppa pidettiin Viaporissa 23.4.1766. Myyntikohteesta laadittiin pöytäkirja, jossa aluksen runko kuvailtiin pääpiirteissään. Sen mukaan aluksen vetoisuus oli 75 raskasta lästiä, mikä tarkoittaa, että se pystyi kuljettamaan 180 tonnin kuormaa. Ruumaan meni noin 900 tynnyriä (lästi noin 12 tynnyriä). Se ei siis ollut mikään pieni alus mutta kooltaan vain noin kolmasosan kaupungin suurimmista aluksista. Tammirunko oli limin ja kravellin yhdistelmä ja kansi mäntylankkua. Kravelli tarkoittaa tasakylkistä alusta, limi taas kylkeä, jossa laudat ovat osittain toistensa päällä, kuten perinteisessä soutuveneessä. Vesirajasta alaspäin runko oli tammivahvisteinen eli siinä oli ylimääräinen tammilautakerros. Se oli oman aikansa jäävahvistus ja suojasi runkoa muutekin kulumiselta vesirajan kohdalla.
Vaikka sitä ei pöytäkirjassa mainita, oli kölin pohjassa toinenkin suoja, ns. hiekkaköli, eli alaosaan pituussuunnassa kiinnitetty lankku, joka uhrautui pohjakosketuksessa. Näitä näkee vieläkin Suomenlinnan telakan historiallisissa aluksissa.
Printz Hendrikin pituus oli 79 jalkaa (23,7 m), leveys oli 23 jalkaa (6,9 m) ja ruuman syvyys runsaat 7 jalkaa (2,1 m). Ruumassa oli siis seisomakorkeus. Pituus ja leveys vastaavat melko tarkkaan Helsingin Purjelaivakonttorin yleisöpurjehdusalus Astrid-kaljaasia (25 x 7,1). Rungon lisäksi huutokauppaan kuuluivat aluksen kiinteätakila purjeineen sekä puusepän ja kokin varustukset. Näitä ei tarkemmin kuvailla. Alus oli heti samana vuonna purjehdusvalmis. Alus oli matkaan lähdettäessä kapteeninsa Anders Rönnqvistin myöhemmin antaman meriselityksen mukaan hyvin varustettu, ja sen runko oli tiivistetty tervariveellä. Alus oli kunnossa.
Rungon vasarahinta nousi 9000 taalerista 9520 taaleriin Myhrin huutaessa sen itselleen. Lähtöhinta oli jo korkea. Samassa huutokaupassa myydyt fregatti (kolmimastoalus) Erich Carl ja kaljuutti König von Preussen huudettiin halvemmalla. Ensin mainitun lähtöhinta oli 7300. Rahamies Johan Sederholm huusi sen 7305 taalerilla eli käytännössä lähtöhinnalla. Jälkimmäisen osti kaksi muuta henkilöä (toinen oli J. Stubbe, toisesta ei saa selvää) lähtöhinnan noustessa 4300:sta 5130 taaleriin. Printz Hendrik oli siis hinnankin perusteellakin huutokaupan halutuin ja hyväkuntoisin alus.
Arvokkaat moniosaiset takilat
Printz Hendrikin takilan huutokauppapöytäkirjaa ei ole löytynyt mutta sen sisaralusten pöytäkirjojen perusteella voidaan selvittää, millainen se oli. Aluksessa oli isomasto (korkein) ja mesaani (takamasto eli mesaani mainitaan myös meriselityksessä vuodelta 1767) sekä puksprööti eli keulapuu. Se oli pitkä, sillä sen jatkona oli vielä jagarebom eli pukspröötin puomi, jossa oli kiinni jagaresegel (jaakari) eli yläharuspurje. Isomastossa oli isopurjeen lisäksi ylhäällä toppipurje (pieni ylin raakapurje) ja takana kahvelipurje. Mesaanissakin oli raakapurje (beginesegel, pekiinipurje), mikä on jossain määrin poikkeuksellista. Alus oli siis kaksimastoinen raakapurje-kahvelitakilayhdistelmä. Raakapurje on vaakasuorasta raakapuomista roikkuva suorakaiteen muotoinen purje, kahvelipurje taas oli mastossa kiinni alhaalla olevan puomin ja ylhäällä yläviistoon taaksepäin osoittavan puomin välissä. Pukspröötissä oli viistoleikatut etupurjeet eli halkaisijat ja klyyvarit (nimityksiä oli monia).
Kaljuuttien arvo oli niiden takiloissa, ja haaksirikkoaluksista pyrittiin ottamaan nimenomaan takila talteen. Yksittäisessä takilassa oli pitkälle toistasataa osaa, ja niitä koskevat huutokauppapöytäkirjat ovat pitkiä ja yksityiskohtaisia. Takilat olivat kysyttyjä. Kaupungin johtava laivanvarustaja Johan Sederholm huusi yksin kaikkien kaljuuttien takilat. Pelkästään kaljuutti Anklamin takilakokonaisuuden vasarahinta nousi 6110 taaleriin ja takiloiden kokonaishinnaksi tuli 19 590 taaleria.
Kurssi Gotlantiin
Printz Hendrik lähti Viaporista kohti Gotlantia 24.10.1766. Se oli myöhäinen ja riskaabeli ajankohta aikana, jolloin luotettavia sääennusteita ei ollut. Lokakuisella Suomenlahdella alus alkoi kovassa merenkäynnissä vuotaa. Runko ei ollutkaan niin tiivis kuin sen kapteeni Rönnqvist oli antanut ymmärtää, tai ainakaan sen rakenteet eivät pitäneet kovassa merenkäynnissä laudanvälejä kiinni. Ehkä juuri tämän takia Rönnqvist olikin maininnut aluksen tiivistyksen meriselityksessään: aluksen tiivistäminen oli siis hoidettu. Rönnqvist yritti päästä Hangon redille (satamaan) suojaan, mutta yltyvän vuodon takia se ei onnistunut ja aluksen oli käännyttävä takaisin. Rönnqvist piti lokikirjaa, jossa on kiinnostavia merenkulusta kertovia merkintöjä, kuten se, että Hiidenmaan Kõpun tulimajakka suunnittiin ja matka siihen arvioitiin. Kõpun majakassa siis oli tuli – asia, jota toisinaan on epäilty. Siihen suuntaan ei kannattanut liikaa mennä, koska Hiidenmaalla oli vaara joutua ryöstetyksi (ks. artikkeli Vaarallinen Hiidenmaa). Rönnqvist kirjoitti aluksen nopeuden olleen noin 8–12 peninkulmaa vahdin aikana. Se oli mitattu laskemalla. Navigointi oli silmämääräistä, sillä kunnollisia kaukoputkia ei vielä ollut.
Porkkalan kohdalla Rönnqvist kertoo nähneensä jo uloimmat tyrskyt, mutta hänen onnistui pitää aluksensa niiden eteläpuolella, ja lisäksi otti suunnan avomerelle selville vesille. Matkaa jatkettiin, vettä tyhjennettiin taukoamatta kahdella pumpulla, mikä uuvutti miehistöä. Yksityiskohtana Rönnqvist mainitsee, että mesaanin jungfru eli köyden kiristämiseen käytetty kolmireikäinen puinen ploki hajosi. Tämä muutaman taalerin arvoinen osa mainitaan takilahuutokaupoissa. Kyseinen purje oli siis pois käytöstä. Matka jatkui avomerellä itään ja jonkin ajan päästä oltiin jo niin pitkällä, että maston huipusta tähystettiin Helsingin edustan Miölö eli Isosaari suunnassa NW till W (länsiluoteessa). Se oli siis jo ohitettu. Kun Helsinkiin ei päästy, kapteeni päätti mennä suojaan Pellinkiin. Sinne hänen onnistui päästä ”Jumalan avulla” (gudi låf) karien ja tyrskyjen läpi. Siellä Printz Hendrik oli kuukauden, kunnes alus luotsin opastuksella palasi sisempää saaristoreittiä ja jäi kaupungin redille. Lopputulos oli, että Gotlannin sijaan päädyttiin lähtöpaikkaan nähden taaksepäin itään. Tämä ei ollut 1700-luvun purjelaivoille mitenkään tavatonta (ks. artikkeli Sneckan − Helsingin epäonninen alihankkija 1759).
Kapina-alus ja viimeinen matka
Prinz Hendrikin elinkaareen liittyy poikkeuksellinen korkean tason poliittinen episodi. Ruotsissa oli 1770-luvulla voimistunut ns. kuningaspuolue, joka tahtoi palauttaa yksinvaltiuden ja lopettaa säätyvallan, jossa valtiopäivillä oli korkein valta. Kuninkaan valta oli muodollisuus. Kuningaspuolueen johtohahmo oli eversti Jacob Magnus Sprengtporten. Hän saapui 1772 Helsinkiin tavoitteenaan nostattaa Viaporin varuskunta kapinaan ja kuljettaa se Tukholmaan kaappaamaan valta valtiopäiviltä. Kuljettaakseen 800 miestä pääkaupunkiin Sprengtporten tarvitsi lisää laivoja ja vuokrasi siinä tarkoituksessa Myhriltä Printz Hendrikin miehistönkuljetukseen. Vastatuulen takia laivat eivät kuitenkaan päässeet lähtemään kuin vasta viiveellä ja Tukholmasta tuli tieto, että Kustaa III oli jo kaapannut vallan itselleen. Printz Hendrik kuitenkin purjehti Tukholmaan osana viiden aluksen eskaaderia. Tämäkin osoittaa, ettei se ollut aivan pieni alus. Viidessä laivassa oli keskimäärin 160 miestä, mikäli ne olivat suurin piirtein samaa kokoluokkaa.
Viimeinen tieto Printz Hendrikistä on, että se vuonna 1774 lähti kohti Flensburgia Tanskassa. Flensburg oli Helsingille tärkeä kaupunki, koska sen kautta avautui kaupallinen yhteys Ranskaan ja Atlantin satamiin ilman, että tarvitsi mennä Tanskan salmien läpi. Sieltä tuotiin arvolastia, kuten viiniä, kankaita ja hedelmiä (omenia).
Printz Hendrikin sisaralukset päätyivät täytemaaksi Viaporin itärannalle mutta Printz Hendrikin loppuvaiheista ei ainakaan vielä ole tietoa. Yleisen käytännön mukaisesti käytöstä poistetun aluksen takila ja irtaimisto uusiokäytettiin mahdollisuuksien mukaan. Omistaja Johan Niklas Myhr kuoli vuonna 1774.
Arkistolähteet ja kirjallisuus
Helsingin merimieshuoneen nimiluettelot 1774–1785. Ba:2. Nro 7. Tiedosto 6. Namn rulla på besättningen med galljasen Printz Hindric om 60 läster destinerat till Flensburg. 10.6.1774. https://yksa.fi/100211/150988004405400(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kaljuuttien Ancklam, Printz Wilhelm, Printz von Preussen ja Alte Treu takiloiden huutokauppapöytäkirjat HKA. Huutokauppakamarin pöytäkirjat 1765–1766. Ca:7. s. 6-18v. https://yksa.fi/100211/150988728509800(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Maistraatin pöytäkirjat 1766
Printz Henrikin meriselitys: HKA. Maistraatin ptk. 1767 Ca:73, s. 1139–1141. Maistraatin tuomiokirjat 31.10.1767–22.12.1767 : https://yksa.fi/100211/149384228064500(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Aalto, Seppo, Gustafsson, Sofia ja Granqvist, Juha-Matti. Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808. Helsinki 2020.
Hornborg, Eirik. Helsingin kaupungin historia II osa, Helsinki. Helsinki 1950.
Huhtamies, Mikko. Haaksirikkoja ja riskinhallintaa 1700-luvun Suomenlahdella. Ennen ja Nyt. Historian Tietosanomat. VOL 23 NRO 1 (2023).
Huhtamies, Mikko. Hylkytavaran huutokaupat 1700-luvun puolivälin Helsingissä – Mikä laivoissa maksoi ja mitä haaksirikkodokumentit kertovat epäsuorasti itse onnettomuudesta? Nautica Fennica 2020.
Huhtamies, Mikko. “Kolme mailia Helsingin pookista merelle”. Onnettomuus ja onni. Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600–1800-luvuilla. Historiallisia Tutkimuksia 279. Helsinki 2019.
Koivikko, Minna. Recycling Ships. Maritime Archaelogy of the UNESCO World Heritage Site. Suomenlinna. Academic Dissertation. Helsinki 2017.
