Hyppää pääsisältöön

Kaleerilaivaston synty 1500-luvun Ruotsissa

Helsinki oli jo 1500–luvulla laivastotukikohta ja 1700–luvulla kaupungin edustalle rakennettiin Viaporin linnoitus, joka oli Etelä-Ruotsin Karlskronan ohella valtakunnan tärkein laivastoasema. Karlskronassa vihollinen oli Tanska, Suomenlahdella Venäjä. Helsingin ja myöhemmin Viaporin suojissa oli kaleeri- eli saaristolaivasto. Se koostui soudettavista aluksista. Mutta miten tämä antiikkinen ja välimerellinen alustyppi päätyi 1500–luvulla Pohjolaan ja Suomenlahdelle?Kuinka tieto ja rakennustaito levisivät? Oliko Ruotsi tiedollinen periferia?

Ruotsi, Venetsia ja kaleerit 1500-luvulla

 

Pitkillä ja kapeilla, airoilla ja purjeilla liikkuneilla aluksilla on Pohjolassa aina viikinkiaikaan ja ulottuva historia takanaan. Keskiajan Suomenlahden ledung-laivastot olivat soutulaivastoja. Varsinainen välimerentyyppinen sotakaleeri, soutamalla ja purjein liikkunut tykeillä aseistettu alus yleistyi Itämerellä vasta 1500-luvulla. Kaleerilla oli keskeinen rooli Ruotsin merisodassa vielä 1700-luvun lopullakin, soutualuksen pitkän historian loppuvaiheessa.  Viaporin suojissa oli soutulaivasto vielä 1800–luvun alussakin, viimeisenä maana maailmassa.

Piispa ja kartografi Olaus Magnuksen mukaan Kustaa Vaasa otti kaleerit käyttöön 1540-luvulla, kun hän alkoi varustaa saaristolaivastoa moskoviitteja (Venäjää) vastaan. Kustaa Vaasalla oli parhaimmillaan yli 30 kaleeria. Hän myös puuttui kaleerien rakentamiseen antaen kirjeissään ohjeita teknisistä yksityiskohdista. Aluksien avomerikelpoisuutta, liikkuvuutta ja tulivoimaa lisättiin. Muutostöiden teknisiä yksityiskohtia koskevat tiedot ovat niukat ja hajanaiset, mutta ne viittaavat siihen, että kuningas halusi modernisoida kaleerejaan käyttäen esikuvanaan Välimerellä tapahtunutta kehitystä. Merisota muuttui Välimerellä osana ns. sotalaitoksen vallankumousta (military revolution) heijastuen Pohjolaankin. Muutoksen aikaansai tuliaseiden tulo sodankäyntiin.

Edellä sanottu muutos koski myös soutulaivastoa. Kaleerista ja varsinkin se raskaasta versioista (gallea grossa) tuli Välimerellä keskeinen sota-alus 1500-luvulla. Uusi renessanssikaleeri poikkesi täysin antiikin ajan edeltäjästään. Niissä ei ollut soutajia triremien tapaan kolmessa kerroksessa vaan ainoastaan yhdessä. Uusien kaleerien takila kostui pelkän raakapurjeen sijaan latinalaispurjeista ja etupurjeesta. Kaleerit varustettiin tykeillä.

Tykistö mullisti maasodan ohella merisodankin. Kaleeri muuttui kuljetusaluksesta taktiseksi sota-alukseksi. Kaleerien tuli- ja soutuvoimaa lisättiin ja liikkuvuutta parannettiin. Raskas kaleeri ja sen parinsadan miehen vahvuinen soutumiehistö pystyivät kuljettamaan riittävän määrän tykkejä, joilla kaleeri kykeni taistelemaa uusia tulivoimaisia purjealuksia ja moderneja satambastioneja vastaan. Myös soutualusten purjehdusominaisuuksia parannettiin liikkuvuuden ja manööverikyvyn lisäämiseksi. Tuloksena oli tehokas ja tulivoimainen, ja jo melko paljon sotalaivaa muistuttava galleazza, renessanssiajan sotakaleeri. Sen partaille oli asennettu pienehköjä tykkejä, nikhakoja, joilla se pystyi ampumaan ”kevyenkaliiberin” täyslaidallisia. Laitatykistö oli tarpeen mm. merirosvojen entrausyritysten varalta. Galleazza kehitettiin Venetsiassa, jonka kuuluisasta telakasta Arsenalesta, tuli Välimeren johtava kaleeritekniikan keskus. Kaleerien rakentaminen perustui Arsenalella standardisoituihin osiin ja hyvin organisoituun sarjatuotantoon, jossa niitä valmistui ”liukuhihnalta”. Kaleeri pystyttiin kokoamaan Venetsiassa ja Genovassa erinomaisen nopeasti, vain muutamassa kuukaudessa ja takiloimaan ja lastaamaan parissa tunnissa, mistä jo Olaus Magnuskin oli perillä. Asiasta liikkui myös rakentamisnopeutta selvästi liioittelevia kuvauksia.

Kustaa Vaasa halusi rakentaa myös omat kaleerinsa uuden mallin mukaisesti. Hän halusi mm. parantaa kaleeriensa soututehoa lisäämällä soutajien määrää ja muuttamalla penkkijärjestelyjä. Kuningas alkoi varustaa kaleerilaivastoaan samaan aikaan kun  Välimerellä tehtiin kaleereihin merkittäviä muutoksia. Arsenale oli muutenkin juuri noihin aikoihin huomion keskipisteenä kahdesta syystä. Telakka-alue, omana aikanaan maailman suurin, laajeni ja siellä toimi aikansa johtava kaleerimestari Vittorio Fausto.

 

Kaleeritiedon leviämiskanavat 1500–luvulla

 

Miten kaleereja koskeva tekninen tieto sitten levisi Pohjolaan? Asiaa valaisevat lähteet ovat niukat, mutta ne osoittavat, että kaleeritekninen tietotaito levisi 1500-luvulla Ruotsiinkin. Tietotaito siirtyi pääasiassa kolmea väylää pitkin.

Tärkein teknologian siirtoväylä 1500-luvun Ruotsissa oli ulkomaisten asiantuntijoiden värväys. Vasakauden ”innovaatiokeskus” oli kuninkaan kanslia, jonne rekrytoitiin ulkomailta eri alojen asiantuntijoita. Kustaa Vaasan hankki palvelukseensa laivanrakentajia Danzigista, mutta tuliko Ruotsiin kaleerimestareita Välimereltä asti? Olaus Magnuksen mukaan Kustaa Vaasa rekrytoi palvelukseensa ”anteliaalla korvauksella” venetsialaisia mestareita. Jos ajatellaan yksinkertaisinta mahdollista selitystä, niin rakennusmestarin kutsuminen Ruotsiin oli helpoin tapa opettaa kaleerien rakentamista. Vaasakauden Ruotsissa työskenteli italialaisia rakennusmestareita linnojen parissa ja italiainen renessanssin fortifikaatio-oppi levisi heidän välityksellään Pohjolaan. Käkisalmessa vaikutti mm. Johan Babtista Brezzilesi vuonna 1586, ja valtakunnassa työskenteli myös muita italialaisia rakennusmestareita. Heidän välityksellään Ruotsiin levisi myös tietoa uusista kaleereista, sillä olihan kaleereihin Välimerellä tehdyt tekniset muutokset sidoksissa tykistön kehityksen kautta myös linnoitusarkkitehtuuriin. Italialaisten laivanrakentajien tiedetään kuitenkin työskennelleen Suomessa vasta nuoremman vaasakauden lopussa. Turun laivakartanossa rakennettiin tiettävästi galeijoita 1619 italialaisen Hieronymus Strossin johdolla.

Asiantuntijoiden värväys ulkomailta oli osa vaasakaudella ja varsinkin Kustaa Vaasan aikana tavallista asiansa osaavan väestön siirtoa, jossa myös innovaatioiden leviämisellä oli osansa. Kuningas siirsi Turusta ja Tammisaaresta porvarin ammatin hallitsevia ihmisiä Helsinkiin, kehäsahan rakentajia Pohjanlahden yli Suomeen, telakkatyöntekijöitä siirrettiin liikkuvien telakoiden mukaan. Myös venetsialaisten laivanrakennusmestaredien siirto Tukholmasta Suomeen sopisi tähän yleiskuvaan.

Juhana III valtakaudella (k. 1592) kulttuurivaihtoa ja teknologian siirtoa tapahtui myös  diplomatian ja ulkomaisten ja kotimaisten lähetystöjen välityksellä. Juhana III aikana Ruotsilla oli hyvät suhteet merkittävään kaleerivaltioon Espanjaan. Juhanalla ja Filip II:lla oli myös lyhytaikaisesti yhteistyötä laivastopolitiikan alalla. Hänen tarkoituksenaan oli antaa Ruotsin laivoja Espanjan käyttöön sodassa Alankomaita vastaan. Yhteistyö jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Juhanan kaleerilaivasto käsitti noin 30 alusta. Venetsialla, Espanjalla ja Turkilla oli n. 75-150 kaleeria.

Tietoa innovaatioista, ja miksei myös kaleereista, levisi niin ikään kaupan välityksellä. Venetsian kaukokauppa oli vastatuulessa atlanttisen kilpailun sekä Turkin aikaansaamaan Levantin kaupan katkeamisen takia. Tasavalta etsi kaupallisia kontakteja yhä kauempaa. Tässä vaiheessa sen kaupallinen toiminta ulottui ensimmäistä kertaa myös Puolaan ja Ruotsiin. Kaupan suuntautumista pohjoiseen lisäsi osaltaan myös puuvarojen väheneminen tasavallan omalla alueella. Se jopa lähetti tutkimusretkikuntia Afrikan rannikolle sekä Norjan rannikolle. Näiden tarkoituksena oli etsiä kauppareittiä itään, ja tasavalta suunnitteli kanavaa Punaiselle merelle. Ruotsilla oli dynastinen ja kulttuurinen yhteys Puolaan vallanperijä Sigismund Vasan kautta, ja tätä kautta siis kaupallinen yhteys Venetsiaan. Juhanan vaimo Katarina Jagellonica oli milanolaista Sforza-sukua.

Neljäs teknisen tiedon leviämisväylä vaasakaudella olivat painotuotteet. Renessanssin aikana Euroopassa otettiin käyttöön uusi merkittävä tekninen innovaatio, tekniset piirustukset, kaaviot, selostukset ja mallit. Italialainen linnoitusteoreettinen kirjallisuus levisi myös Ruotsiin. Kaleerinrakennukseen liittyviä ohjekirjoja (partison de fondo) alettiin julkaista 1400-luvun lopulla. Kustaa Vaasan kirjeenvaihdosta ilmenee, että teknisten seikkojen havainnollistamiseen käytettiin piirustuksia, malleja ja karttaskissejä. Hollantilaista laivanrakentajaansa, mestari Adriania hän kertoo neuvoneensa shapluunojen (skamplunor) avulla. Vielä 1500–luvulla ruotsalaiset eivät tiettävästi tehneet itse opintomatkoja Välimerelle hankkiakseen kaleeriteknistä tietoa.

Aktiivinen henkilökohtainen tiedonhankinta protestanttisesta Ruotsista katoliseen Italiaan oli vähäistä, koska suurin osa opiskelijoista ja peregrinaatioista suuntautui Saksan pohjoisosien protestanttisiin yliopistoihin kuten Wittenbergiin. Yksi Italiassa oleskellut ja vieläpä luonnontieteellisesti ja teknisesti orientoitunut ruotsalainen kuitenkin löytyy. Hän oli Johan Skytte, joka vietti vuosia mm. Napolissa.  Se miten paljon tämän tekniikasta kiinnostuneen ja kuninkaan kansliassa vaikuttaneen oppineen kautta tuli kaleereihin liittyvää tietoa, jää kuitenkin hämärän peittoon. Varmaa on, että hän Italiassa ollessaan näki sellaisia ja varmaan myös liikkui niillä, ja osasi tämän perusteella myös neuvoa niiden rakentamisessa palattuaan kotimaahansa.

Pietari Suuri tuo kaleerit uudelleen Suomenlahdelle

 

Suurvaltakaudella kaleereja ei käytetty ja ne menettivät merkityksenä yli sadaksi vuodeksi. Vaasakaudella hankitun tietotaidon traditio katkesi, kun Ruotsin kaleerilaivasto rappeutui 1500-luvun lopulla. Kaleerit ilmestyivät uudelleen Itämerelle 1700-luvun alussa. Tällä kertaa aloitteentekijänä olivat venäläiset. Pietari Suuri perusti 1700-luvun alussa nimeään kantavan kaupungin ja sen yhteyteen laivastoaseman Kronstadtiin. Venäjän itämerenlaivaston ytimenä olivat kaleerit. Euroopan kiertomatkaltaan tsaari toi Venäjälle 750 eri alojen asiantuntijaa.

Lähteet

 

Glete, Jan. `Vasatidens galärflottor´. Teoksessa Hans Norman (red.) Skärgårdsflottan. Uppbyggnad, militär användning och förankring i det svenska samhället 1700-1824. Falun 2000.

Huhtamies, Mikko. ”Labyrinth of War – Archipelago fleets and society in early modern Gulf of Finland (1520-1809)”. International Journal of Maritime History Vol 26. No 3 (August 2014).

Huhtamies, Mikko. ”Kelluvat armeijat. Saaristolaivastot 1700-luvun Suomenlahdella”. Historiallinen Aikakauskirja  2/2011.

Huhtamies, Mikko. ”Olaus Magnus ja kaleerit. Erään kartografisen yksityiskohdan kulttuurimaantieteellis-historiallinen konteksti”. Terra.  Maantieteellinen aikakauskirja. 2011:123:1.

Huhtamies, Mikko. Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä. John Nurmisen Säätiö 2014.

Konstam, Angus. Renaissance War Galley 1470-1590. Oxford 2002.

Lane, Frederic C. Venice. A Maritime Republic. Baltimore 1973.

Norman, Hans (red.) Skärgårdsflottan. Uppbygnad, militär användning och förankring i det svenska samhället 1700-1824. Falun: Historisk media.