Kekri vai sadonkorjuujuhla?
Suomessa sadonkorjuujuhlan perinteinen nimitys on kekri tai keyri, köyri, köyry ja jopa kööri ja sitä on juhlittu jo ennen 1000-lukua. Sadonkorjuujuhla ei ollut sidottu kalenteriin vaan kunkin maatilan syystöiden päättymiseen. Sadonkorjuun yhteydessä on juhlittu vuoden vaihtumista, ja palvelusväki sai pitää lomaa tai etsiytyä uuteen paikkaan. Kekri on ollut yhdistelmä runsasta syömistä ja juomista, karnevalistista huvittelua ja vakavia rituaaleja tulevan vuoden ennustamiseksi ja seuraavan vuoden sato-onnen takaamiseksi. Myös tontut ja vainajien henget piti ottaa huomioon, ettei niitä suututtaisi. Juhlinta saattoi kestää kaksikin viikkoa.
Kaupunkiin muuttaminen merkitsi 1900-luvulla uuden elämäntavan omaksumista ja toisinaan myös kulttuurisokkia. Lehdissä kerrottiin entisajan juhlatavoista ja muisteltiin nostalgisesti omia kokemuksia maaseudulla. Koska Suomi oli vielä 1950-luvulla maatalousvaltainen maa, jossa työt tehtiin lihasvoimin, kaupunkilaiset matkustivat sankoin joukoin maaseudulle auttamaan sukulaisiaan loppukesän heinätöissä ja syksyn sadonkorjuu- ja kylvötöissä. Pääkaupunkiin muuttaneiden kytkös maaseutuun säilyi vahvana pitkään.
Helsingissäkin vietettiin ”Niemelän torpassa Seurasaarella wanhanaikaista kekrijuhlaa talkkunoineen ja monine muine asiaankuuluwine warusteluineen, kertoo nimimerkki Olli Helsingin Sanomissa 26.11.1911. ”Ihmeitten ihme” oli tuvan nurkkaan asetettu ukko, ilmiselvästi vanhanajan kekrijumala, joka onnistui pelästyttämään juhlavieraita hämärässä tuvassa. Eräskin neito huomasi sen vasta, kun oli sovittelemassa suuhunsa ensimmäistä talkkunalusikallista, ja hän oli säikähdyksessään vähällä nielaista kalkkunan ohessa puulusikankin. Kaksi muuta vierasta oli katsellut tupaa kovin arvostelevasti ja huomannut vanhassa savutupakulttuurissa sen ongelman, että kun päre palaa loppuun, valo sammuu. Heidän sähkönsä on siis hirveän paljon parempi, he toteavat, ja toinen huikkaa nurkassa seisovalle ukolle vahtimestari ja viittaa päreeseen. Mutta ukko ei ollut tietääkseenkään ja komentajat taisivat pelästyä ja luikkivat tiehensä.
Elonkorjuulla tarkoitettiin lähinnä viljan korjuuta, sadonkorjuulla muiden ravintokasvien kuten juuresten korjuuta. Lehdissä sadon- tai elonkorjuujuhlista ilman kekri-sanaa puhuttiin lähes pelkästään ulkomaiden yhteydessä. Kerrottiin esimerkiksi suurista sadonkorjuujuhlista Puolassa, Saksassa ja Unkarissa. Etenkin Saksassa sadonkorjuujuhlat valjastettiin 1930-luvulla natsipropagandan käyttöön. Myös Mussolinin kerrottiin käyneen vahvistamassa kansansuosiotaan tanssittamalla talonpoikaisnaisia elonkorjuujuhlissa.
Sadonkorjuuta on toki juhlistettu muuten vain, ilman kekri-sanaa ja siihen liitettyjä vanhoja tapoja. Esimerkiksi Vallilan siirtolapuutarhassa järjestettiin 21.8.1938 elonkorjuujuhlat, joiden ohjelmassa oli muun muassa ongintaa, nuolenheittoa, lasten laulua, lausuntaa ja esitelmiä. Insinööri Salin kertoi sähkön taloudellisesta käytöstä, mikä oli hyvin ajankohtaista, sillä siirtolapuutarhaan oli lähitulevaisuudessa tulossa sähkö. Kotitalousneuvoja Jutkas ja konsulentti Irma Koskinen puolestaan neuvoivat vihannesten säilömisessä.
Vainajien muistopäivä
Kristinuskon levittyä maahamme perinteisiin juhliin sekoittui kristillisiä elementtejä. Kirkko paheksui pakanallisia perinteitä, ja koska niiden kitkeminen oli lähes mahdotonta, niihin alettiin liittää kristillisiä merkityksiä. Kirkko sijoitti pyhäinpäivän eli vainajien muistelupäivän loppusyksyyn, ja kekrin tavat siirtyivät jouluun. Aluksi puhuttiin pyhäinmiestenpäivästä, sittemmin pyhäinpäivästä tai vainajien muistopäivästä. Ortodoksisessa kirkossa on kirkkovuoden aikana neljä erityistä yleistä vainajien muistelupäivää eli sielujen lauantaita sekä muita kalenteriin merkittyjä muistopäiviä. Yksikään niistä ei ole samaan aikaan kuin evankelis-luterilaisella kirkolla.
Siirtolaisten halloween
Ensimmäiset maininnat halloweenista suomeksi ilmestyneissä sanomalehdissä löytyvät Pohjois-Amerikasta vuodelta 1908. Siirtolaisten lehdissä uutisoitiin juhlinnan yhteydessä sattuneista ylilyönneistä ja niiden seuraamuksista sekä kerrottiin tulevista juhlista, joihin kehotettiin osallistumaan. Juhlia järjestettiin usein rahan keräämiseksi jollekin yhdistykselle. Siirtolaiset julkaisivat runsaasti sanomalehtiä, kuten Amerikan Suometar, Amerikan Uutiset, Päivälehti, Raivaaja, Toveritar ja Työmies. Lehdissä ei selitetty, mikä on halloween, sillä se lienee selvinnyt siirtolaisille paikan päällä muutenkin.
Marraskuun alussa 1949 useimmissa Suomessa ilmestyneissä ruotsinkielisissä sanomalehdissä (esim. Vasabladet, Syd-Österbotten) oli samansisältöinen artikkeli halloweenin vietosta Yhdysvalloissa. Suomessa ilmestyneissä suomenkielisissä lehdissä oli pitkään hyvin niukasti mainintoja halloweenista. Helsingin Sanomat kertoi 31.12.1970, että halloween on se tunnettu päivä, jona Tenavat-sarjakuvan Eppu odottaa taikakurpitsan ilmestyvän puutarhaan. Lehti kertoo, että pyhäinmiesten päivää vietetään USA:ssa virallisesti vain Louisianan osavaltiossa, mutta sen aattoa juhlitaan näkyvästi ympäri maata. HS haastatteli Yhdysvaltain suurlähetystön lehdistöavustajaa, joka valitti, ettei Suomesta saa samanlaisia kurpitsoja kuin Yhdysvalloissa. HS kertoo amerikkalaisperheiden ylläpitävän perinteitä Suomessa etupäässä lastenkutsuin.
Helsingin Sanomissa oli 3.11.1983 Täällä Washington -kolumni otsikolla Taikuutta ja kurpitsaa, jossa kerrottiin, miten juhlan ensimmäiset merkit alkoivat näkyä jo viikkoa ennen, sillä pihoille ilmestyi kurpitsoja ja lehtiin kurpitsareseptejä.
Sotainvalidien veljesliiton naisjaosto järjesti halloween-juhlia ravintoloissa, kuten Adlonissa, Kalastajatorpalla ja Kaivohuoneella, vuosina 1950–1957. Säilyneen filminpätkän perusteella kysymyksessä oli naamiaiset, joissa oli esityksiä ja tanssia, mutta kovin kauheaa teemaa niissä ei näytä olleen. Kenties se ei kuulunut asiaan aikuisten juhlissa tuohon aikaan.
Halloween-juhlat näyttävät jääneen 1950-luvulla ohimeneväksi ilmiöksi, sillä niiden jälkeen ei ole ainakaan mediassa kerrottu halloween-juhlista Suomessa. Pienimuotoisia yksityisiä juhlia on tietysti voitu järjestää ilman, että siitä on kerrottu lehdissä, mutta yhtenäiskulttuurin aikana se ei ole ollut kovin todennäköistä.
Joka tapauksessa Suomalais-Amerikkalainen Yhdistys ilmoitti Helsingin Sanomissa 9.11.1962 järjestävänsä jäsenilleen ”Perinteellisen Halloween Partyn” ravintola White Ladyssä sinä iltana klo 19.30.
Halloween rantautuu Suomeen
Halloween saapui Suomeen varsinaisesti 1990-luvulla amerikkalaisten elokuvien ja tv-sarjojen kautta. Kurpitsalyhtyjen kaivertaminen, kurpitsapiirakan leipominen ja pelottavaksi hahmoksi naamioituminen viehättävät etenkin lapsia. Koteja ja pihoja koristellaan, kouluissa vietetään teemapäivää ja yksityisiä juhlia järjestetään. Mutta tapa kiertää ovelta ovelle kysymässä karkki vai kepponen ei ole Suomessa yleistynyt, kenties siksi, että meillä on jo trulliperinne.
Aikuisille tarkoitettuja halloween-juhlia alettiin harvakseltaan mainostaa Helsingin Sanomissa syksystä 1991. Koristeita oli ennen maltillisesti, ja ne tehtiin itse esimerkiksi vanhoista lakanoista. Pikkuhiljaa halloween alkoi kaupallistua, muoviset kertakäyttökoristeet ja halloween-karkit ilmestyivät kauppoihin. Nykyään niitä mainostetaan jo syyskuun alussa, ellei jo elokuussa.
Kekrin perinteitä alettiin seuraavalla vuosikymmenellä elvyttää vastapainoksi kaupalliselle tuontijuhlalle. Talonpoikaskulttuurisäätiö on julkaissut kattavan tietopaketin kekristä ja sen viettämisestä. Siirry lukemaan tietopakettia(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Ylen artikkeli ja videoita
Lähteitä
Amerikas stora Blåkullafest. Syd-Österbotten 1.11.1949, 3.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin Sanomat 26.11.1911, 10.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin Sanomat 22.8.1938, 1.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin Sanomat 3.11.1983, 17.
Köyrin vietosta. Kotiliesi no 21, 1.11.1924, 8–9.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Noidat, haamut ja temput suurta kurpitsajuhlaa. Helsingin Sanomat 31.10.1970, 8.
Päivälehti 10.11.1909, 3.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Suomen sosialidemokraatti 17.7.1938, 8.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Vanhan palvelijan muistoja. Naisten Ääni no 34, 4.11.1916, s. 12.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
