Torilla tavataan
Helsingissä järjestettiin uudenvuoden vastaanotto Senaatintorilla 1930-luvun alusta vuoteen 2019. Alkuaikoina juhlan luonne oli isänmaallinen ja uskonnollinen, ja virsi Jumala ompi linnamme kuului pitkään ohjelmaan. Vuoden vaihtumisessa on ollut jotain juhlavaa ja kohtalokastakin, siihen ei sopinut suhtautua liian kevytmielisesti. Ajan henki sekä sisä- ja ulkopoliittiset olosuhteet ovat tietysti vaikuttaneet juhlapuheiden sisältöön ja yleiseen tunnelmaan: sota- ja pula-aikoina juhlinta on ollut hillittyä ja vaatimatonta mutta hyvinä aikoina karnevalistista ja yltäkylläistä. Uudenvuoden ilotulituksia järjestettiin 1930-luvulla joillakin Suomen paikkakunnilla mutta ei vielä Helsingissä. Ilotulitusten järjestäminen oli tuohon aikaan huomattavasti yleisempää loppukesästä.
Oodi-kirjaston ja Kansalaistorin valmistuttua 2010-luvun lopussa Helsinki-seuran juhla siirtyi Kansalaistorille. Pormestarin puhe, suositut esiintyjät ja ilotulitus ovat edelleen ohjelmassa. Ilotulitusperinne juontaa juurensa muinaiseen uskomukseen, jonka mukaan uudenvuodenyönä pahat henget ovat liikkeellä, ja ne voi säikyttää tiehensä meluamalla.
Monenlaisia kortteja
Joulukortit ja uudenvuodenkortit olivat ennen tärkeä osa tapakulttuuria. Niitä lähettivät yritykset ja yksityishenkilöt, ja niiden tyyli vaihteli pelkistetyn virallisesta humoristiseen. Joihinkin kortteihin oli painettu vain toivotus ja kenties lähettäjän nimi, joissakin oli yksi tai useampi lähettäjän toimialaan tai asemaan liittyvä valokuva tai piirros ja joissakin taiteellisia kuvia, joihin usein oli kuvattu vuoden vaihtumiseen ja onneen liittyvää symboliikkaa, kuten viikatetta kantava vanhus ja hevosenkenkää tai neliapilaa pitelevä lapsi. Kuohuviinipullo tai -lasi ei ole tavaton kuva-aihe sekään. Korttien avulla kiitettiin kuluneesta vuodesta ja toivotettiin onnea ja menestystä tulevalle vuodelle.
Hillitystä railakkaaseen juhlintaan
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä lehdissä kirjoitettiin uudenvuoden juhlinnasta agraaristen perinteiden, historian ja muissa maissa, kuten Japanissa, tapahtuvan näyttävän juhlinnan kuvaamisen kautta. Kotimaassa ja sen pääkaupungissa uusi vuosi otettiin vastaan hillityn arvokkaasti kirkoissa, yhdistyksissä sekä kodeissa suvun kesken, 1920-luvulta lähtien radion äärellä kirkollista ohjelmaa ja konsertteja kuunnellen. Myöhään valvominen ei kaikille sopinut, ja juhlistaminen painottui tällöin uudenvuodenpäivään. Riehakas maallinen juhlinta ei ollut yleistä, mutta sitä paheksuttiin aatteellisessa lehdistössä.
Juhlintaa kodeissa ja ravintoloissa
Kaupungissa ja varsinkin pääkaupungissa tarjolla oli viime vuosisadan alussa huomattavasti enemmän vaihtoehtoja kuin maaseudulla, jossa esimerkiksi ei saanut olla ravintoloita. Kaupungissa oli tarjolla monenlaista ohjelmaa aatteellisista iltamista elokuviin, teatteriin ja ravintoloiden ohjelmallisiin päivällisjuhliin. Suurempi asukastiheys, lyhyemmät välimatkat ja julkinen liikenne mahdollistivat vieraiden kutsumisen kotiin myös yhdeksi illaksi eikä päiväkausiksi.
Valtiovalta juhlii
Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe on monen suomalaisen arvostama perinne, joka sai alkunsa vuoden 1935 ensimmäisenä päivänä. Presidentti Svinhufvudin pitämä puhe on Ylen vanhin säilynyt ohjelmatallenne. Puheet tulivat aluksi radiosta, vuodesta 1958 lähtien myös televisiosta. Nykyisin presidentin uudenvuodenpuhe on itsestäänselvyys, mutta näin ei ole aina ollut, sillä presidenteistämme Ståhlberg, Relander ja Mannerheim eivät pitäneet koskaan uudenvuodenpuhetta, ja muutaman kerran puheen on pitänyt joku muu kuin presidentti, esimerkiksi pääministeri.
Juhlistamista työpaikoilla
Maatalousyhteiskunnassa työrytmiä sääteli luonnon kiertokulku ja valon määrä. Moderniin kaupunkielämään kuuluu töiden monimuotoisuus ja se, että joidenkin on oltava töissä myös pyhäpäivinä ja yöllä. Lohdutukseksi työnantaja tai työyhteisön jäsenet ovat usein halunneet järjestää jotain pientä mukavaa, kuten yhteisen kahvihetken. Työpanoksesta on myös haluttu kiittää järjestämällä työpaikalla juhlia, joilla myös halutaan edistää työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta.
