Esikoisromaani Ruumiin ikävä (1930)
Iiris Uurto debytoi 25-vuotiaana vuonna 1930 novelli- ja runokokoelmalla Tulta ja tuhkaa. Samana vuonna tapahtui hänen kirjallinen läpimurtonsa esikoisromaanilla Ruumiin ikävä. Romaani on jaettu neljään lukuun, jotka ovat Kotielämää, Mies yksinään, Kukin itsestään ja Tavataan jälleen.
Päähenkilöt Olli ja Paula Lassila ovat olleet naimisissa kaksi vuotta. Lassila on matematiikan opettaja, Paula on kotirouva. He asuvat kahdestaan Antinkatu 38:ssa. Heillä ei ole palvelijaa vaan Paula joutuu yksin tekemään kaikki raskaat ja ikävystyttävät taloustyöt. Heidän kotinsa ei ole niin hyvin hoidettu kuin silloiset kotirouvastandardit edellyttivät. Paula opiskeli ennen musiikkiopistossa ja haaveili laulajan urasta mutta menikin naimisiin. Arkkitehti Carl-Eric Thorpella on hieno asunto, auto ja palvelijatar. Paula vierailee usein hänen luonaan ja lähtee hänen kanssaan autoajeluille.
Paula lähtee Thorpen kanssa ulkomaille kertomatta miehelleen, jättää vain kirjeen pöydälle. Lontoossa Paula ja Thorpe juovat viiniä ja menevät sänkyyn. Paula kaipaa myöhemmin Thorpen kosketusta, mutta mies on lähinnä kiusaantunut ja selittää, että kyllä hänkin Paulan iässä tunsi suurta intohimoa, mutta nyt hän on jo 36-vuotias. Paula näyttäytyy ailahtelevaisena ja lapsellisena niin Lassilan kuin Thorpenkin silmissä. Iiris Uurron ihmiskuvaus ja sukupuolten välisten suhteiden kuvaus ammentaa freudilaisesta psykoanalyysista, joka oli 1900-luvun alkupuolella hyvin muodikas ja vaikutusvaltainen teoria. Esimerkiksi Thorpe julistaa, ettei voi koskaan kunnioittaa eikä rakastaa ketään muuta naista kuin äitiään. Psykoanalyysin lisäksi Uurto ammentaa myös Friedrich Nietzschen naiskuvasta ja kuuluisasta sanonnasta, jonka mukaan pitää ottaa ruoska mukaan, kun menee naisen luo.
Lassila tekee mekaanisesti työtään ja on turhautunut vaimonsa poissaoloon. Kotona on kaikki retuperällä, sillä eihän mies voi itse sijata vuodettaan, pesettää pyykkiään eikä varsinkaan siivota. Lassila kuljeskelee Helsingin katuja, katselee naisia ja miettii. Hänen ajatuksensa naisista ja omasta vaimostaan eivät ole kovin mairittelevia:
Oli tiistai. Pari viikkoa hän oli kuljeskellut siellä yksin ja kiroillut ääneen. Kaikki helvetin pahat henget olivat lakkaamatta piirissä hänen ympärillään. Ja ne olivat sietämättömiä. Paula oli hänen, luotu hänen elämänsä nautinnoksi, hänen jokapäiväiseksi leiväkseen. Kuka voi olla kauan vailla jokapäiväistä leipäänsä?
Lääketieteen opiskelija Eetu Valjakka on naimaton ja vierailee usein Lassiloilla. Hän tulee yksinäisen maisteri Lassilan luo ja puhuu pitkään naisista ja avioliitosta. Valjakka saa tietää Paulan lähteneen mutta arveleekin, että Paula on toiminut viisaasti. Lassila vannoo, että pärjää ilman ketään naista, mutta Valjakka laatii ilmoituksen, joka pannaan "Huusikseen: Sivistynyt nuori nainen saa paikan hoitamaan yksinäisen nuoren herran taloutta. Vastaus henkilötietoineen, mieluummin valokuvan kanssa, t. 1. kontt. nimim. Kodin luoja 124."
Lassilan luokse tulee lakimies, joka ilmoittaa, että Paula haluaa erota. Valjakka ilmestyy Lassilan luo ja tuo 16 vastausta lehti-ilmoitukseen. Kohtaus, jossa miehet käyvät niitä läpi, kuvastaa sukupuolten ja yhteiskuntaluokkien välistä kuilua 1920-luvun lopun Suomessa. Taloudenhoitajaksi valitaan Eeva, joka ei ole sivistynyt mutta ahmii mielellään maisterin kirjahyllyssä olevia kirjoja.
Lassilan ja Eevan suhde on ristiriitainen monestakin syystä. Ainakaan se ei ole asiallinen ja ammatillinen. Mutta Eeva ei ole pelkkä alistuva ja nöyrä piika vaan vaatii Lassilaa kuuntelemaan juttujaan ja kulkee asunnossa miten lystää. Eeva antaa maisterin vierailla sängyssään ja toivoo saavansa tältä rakkautta. Hän vaatii maisteria kanssaan elokuviin tai kävelylle, mutta tämä ei suostu. Eeva ei ymmärrä, että mies käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen vailla aikomusta mihinkään sitoutumiseen, sillä he ovat ihan eri yhteiskuntaluokista. Ei Lassila kehtaisi hänen kanssaan kulkea julkisella paikalla, joku tuttuhan voisi nähdä heidät. Eeva julistaa:
En itke maisterin tähden, vaikka minut muruiksi musertaisitte. Mutta sanon myöskin sen, etten ota vastaan teidän halveksimistanne. Olen minä ollut ylioppilaiden ja pappien seurassa ja tiedän sen, ettei sivistys riipu koulunkäynnistä, ja sivistyneen pitäisi olla aina vielä ystävällisempi alemmilleen kuin vertaisilleen. Siinä on oikea sivistys.
Aikalaiskriitikot kehuivat romaanin nasevaa vuoropuhelua mutta moittivat palvelijattarien repliikkejä epäuskottaviksi, sillä palvelijan kuului olla yksinkertainen olento, joka on olemassa parempia ihmisiä varten ja joka voidaan helposti sivuuttaa. Uurto on halunnut näyttää, että ihmisen sukupuoli, taloudellinen tilanne ja yhteiskunnallinen asema eivät ole hänestä koko totuus. Vallitsevat asenteet ja käytännöt kahlitsevat ihmisiä, estävät heitä kehittymästä ja kukoistamasta.
Jotta Eevalla olisi seuraa ja Lassila itse saisi olla rauhassa hänen häiritsevältä lörpöttelyltään, maisteri vuokraa ruokasalinsa Siiri Mikkoselle, joka on vakuutuskonttoristi eli hienompi kuin muut konttoristit, melkein yhtä hieno kuin pankkivirkailijat, kuten kertoja ironisesti luonnehtii. Mikkonen on naisasianainen, mihin Lassila suhtautuu pilkallisesti. Mikkonen on ylpeä siitä, että hän ei tarvitse silmälaseja, ja julistaa sen johtuvan runsaasta voin syömisestä. Eevan pitää joka päivä käydä ostamassa hänelle maitoa, kermaa ja voita, ja hän säilyttää omat ruokatarpeensa ruokakomeron erillisellä hyllyllä. Syömiseen ja ruokaan liittyvät kuvaukset ovat tärkeässä osassa Ruumiin ikävää, ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus näkyy siinäkin, että kaikki eivät saa joka päivä syödäkseen.
Lassilan työpaikka on fiktiivinen hieno Yhteiskoulu Valonkoti, jonka arkea kertoja kuvaa ensin ulkopuolisena ja sitten Lassilan näkökulmasta. Oppilaiden ja opettajien ulkonäöllä ja henkisillä ominaisuuksilla on yhteys, esimerkiksi laiha mustiin pukeutuva on tiukka ja ankara, kun taas lihava on leppoisa ja kiltti.
Lassila tutustuu naiseen nimeltä Margit Hedman. He kävelevät ja menevät ravintolaan. Siellä saa viiniä, vaikka onkin kieltolaki:
Lassila oli syödessä hiljainen, katseli toisen kasvoja, noita sinisiä varjoja silmien alla. Margit ajatteli itsekseen, ettei hänen ehkä olisi pitänyt tulla tänne. Tuo herra ei pitänyt hänen seurastaan. Hän puheli kuitenkin urhoollisesti. Kun oli juotu punaviiniä, jota limonaadipullo oli puolillaan, tuli Lassila hänen mielestään hauskemmaksi. Oli hyvä olla. Ihanasti vaikuttaa vanha burgundilainen ihmisessä. He nojasivat nahkaselustaan, nauttivat huimaavasti puhuessaan ja katsoessaan toisiaan silmiin — kaksi tuntematonta ihmistä. Kumpikin tunsi katseensa teräväksi, luuli huumaavansa toista silmillään. Jostakin kuului pianon ja viulun soittoa, toisesta huoneesta.
Valjakka vierailee pitkästä aikaa Lassilan luona eikä ymmärrä tämän myrkyllistä asennetta. Kesän alkaessa Eeva ottaa lopputilin ja lähtee maalle. Hän on kolmannella kuukaudella raskaana, mutta sitä hän ei kerro kenellekään. Lassila sanoo itsensä irti opettajan virasta. Syksyllä hän aloittaa pankissa. Sielläkin hän katselee naiskollegoitaan ja arvostelee mielessään heidän ulkonäköään.
Tapaamme pitkästä aikaa Paulan maaseudulla kesäisen puutarhan verkkokeinussa. Hänestä tuntuu surulliselta, kun Eric on taas ongella. Sitä paitsi hän ei pidä lainkaan kalasta. Yksin kotona on taas kovin ikävää. Hänellä ei ole siellä mitään järjestämistä eikä valloittamista, sillä keittäjätär ja palvelijatar ovat huolehtineet kaikesta. Paula haluaisi saada Ericiltä kaiken mahdollisen huomion mutta ei saa. Onneksi hän on sentään raskaana, se ilahduttaa Ericiä. Paula oikuttelee kuin lapsi muttei pidä siitä, että Eric kohtelee häntä kuin lasta. Hän on jopa mustasukkainen palvelijatar Elsalle, kun Eric kertoo, mitä kaikkea Elsa on tehnyt ja että hän on antanut tälle juomarahaa. Kertoja näyttää, miten työväenluokallakin on hierarkiansa: Elsa on vakituisessa työssä Thorpen perheessä, kun taas Ester Viitala asuu surkeassa luukussa kellarin tasalla ja käy päivittäin tiedustelemassa töitä Myllyssä eli ”Helsingin kaupungin työnvälitystoimistossa länsirannalla”. Sieltä hänet lähetetään muutamaksi tunniksi Rouva Thorpen luo Elsan avuksi. Asunto on hieno, mutta rouva kohtelee häntä alentuvasti. Kertojan sympatiat ovat jälleen vähäosaisen puolella:
Kuului pientä naurua. Ester toisti: Tälle siivoojalle kahvia. — Se hiukan loukkasi. Olipa hän käynyt kauppakoulun ja ollut kaupassa, olipa asunut hyvässäkin perheessä. Tiesi hän, että ihmiset osaavat puhua mukavasti ja laatuisasti keskenään. Syövät kylläkseen. Menevät aikanaan nukkumaan, käyttävät yöpaitaa. Niinkuin Salmenkin Martta, joka aina istui yöpaidassaan sängyssään ja luki Nyyrikkiä. Onpas hienoja koteja ihmisillä. Onpas ilmapiiri kuin suitsutusta. Hyh — miten sitä on halveksittu ja huono, kun on hajallinen nuttu, ränsäiset kengät ja paksut sukat. Kuin olisi luotukin paksuksi, kömpelöksi ja hitaaksi. Ihan sitä vaivaa itse itseään. Taidankin olla paksumpi kuin tuo rouva, vaikka olenkin näin laiha. Mutta sillä onkin niin ruumiinmyötäinen puku, ihan nuoltu ihoa pitkin, helmat leveinä heilahtavat, valkoinen nahka kiertää. Miehensä sille ostaa kaikki, ja mistäkä hyvästä? Mistäkä hyvästä — sama koneisto joka muijalla.
Kun pojan syntymästä on kaksi viikkoa, Thorpet järjestävät ystävilleen kutsut. Paula on kauhean väsynyt. Lassila lähtee Polylle tanssimaan. Hän puhuu taas paikalla olevista naisista esineellistävästi muiden miesten kanssa. Seuraavana päivänä hän yllättäen näkee Paulan Stockmannin kohdalla. Paulan vastusteluista huolimatta Lassila taluttaa hänet pirssiin ja sanoo osoitteensa. Perillä Lassila raiskaa entisen vaimonsa ja selittää jälkeenpäin, ettei hän voinut sille mitään, mieshän voi kadottaa järkensä.
Useita kuukausia myöhemmin Thorpe soittaa Lassilalle ja kertoo, että Paula on Ensisairaalassa Merikadulla. Hänen tilansa on kriittinen ja hän on vaatinut saada Lassilan paikalle. Lassila kieltäytyy. Thorpe ajaa vuokra-autolla Lassilan luo ja vaatii tätä mukaansa.
Lassila lähti, hän oli kuin lyöty kuullessaan, että synnytyslaitoksella. Thorpe oli niin suuttunut, ettei kyennyt puhumaan. Hän oli vähintään yhtä vihainen Paulalle kuin tuolle ruokottomalle miehelle, jonka kanssa hänen piti sopia samaan autoon.
Paula tietää kuolevansa, ja hän haluaa kertoa Lassilalle, että tämä on lapsen isä, jotta Lassila voisi järjestää lapsen hoidon. Mutta Paulan lisäksi kuolee myös lapsi.
Romaanin kerronta dramaattista ja onnetonta loppua myöten on värikästä ja eläväistä. Miksi siitä ei ole tehty näytelmää tai elokuvaa? Niin tai näin, sitä on hedelmällistä analysoida monesta näkökulmasta.
Ruumiin ikävä (1930) sai aikoinaan ristiriitaisen vastaanoton. Sen varmaa ihmiskuvausta kehuttiin mutta suorasukaisuutta kavahdettiin: ”Iiris Uurto on kirjallinen kirurgi, joka leikkelee ihmisiä kova ja halveksiva iva silmissään”, kirjoittaa Uuden Suomen kriitikko (6.12.1930, s 21)
Kaikki arvostelijat eivät huomanneet tai arvostaneet Iiris Uurron huumoria ja ironiaa. Jotkut moittivat sivuhenkilöiden ja yksityiskohtien määrää ja pitivät seksuaalisuuden suorasukaista kuvausta moraalin ja hyvän maun kannalta arveluttavana. Romaanin kansikin herätti närkästystä, vaikka se on nykykatsojan silmään ihan viaton. Ajan tavan mukaan teosta arvosteltiin usein suhteessa tekijänsä sukupuoleen: tyylin katsottiin olevan naiselle harvinaisen asiallista ja rohkeaa, toisaalta myös karkeaa. Hämmästeltiin myös kirjailijattaren kykyä kirjoittaa uskottavasti miehen sielunelämästä, sillä naisen ja miehen katsottiin olevan toistensa vastakohtia. Joidenkin kriitikoiden mielestä sivuhenkilöitä oli liikaa ja nämä jäivät irrallisiksi, mutta mielestäni heidän tehtävänsä on tuoda kertomukseen uusia äänenpainoja ja havainnollistaa sitä, että suurkaupungissa on monenlaisia ihmisiä. He ovat osa kertomuksen yhteiskunnallista ja kulttuurista maisemaa siinä missä katujen ja paikkojen kuvaukset.
Joissakin aatteellisissa julkaisuissa kirjallisuutta arvioitiin ensisijaisesti suhteessa johonkin ideologiaan. Kristillisissä julkaisuissa, kuten Heräävä nuoriso, katsottiin moraalisesti epäilyttäviä tapahtumia kuvaavan kirjallisuuden vaikuttavan lukijoihin tuhoisalla tavalla. Kevätvyöryssä, joka oli ”Neuvostoliiton suomenkielisten kynäilijäin kevätjulkaisu” tiedettiin, että nykyajan kirjallisuus ilmentää kapitalistisen yhteiskunnan rappiota, ja haukuttiin liuta teoksia.
Mutta Ruumiin ikävä sai myös varauksettomia kehuja. Esimerkiksi kirjailija, esseisti Olavi Paavolainen kirjoitti siitä Helsingin Sanomiin 30.11.1930 ylistävän arvion otsikolla Voittoisa nainen. Paavolainen oli kuitenkin modernismin uranuurtaja ystävänsä Mika Waltarin ohessa.
Huomiota Ruumiin ikävä ainakin sai, sillä siitä otettiin pian toinen ja kolmaskin painos. Ilmeisesti teos poiki jäljittelijöitä, tai sitten se vain niputettiin nuorten kirjailijoiden Helsinki-kirjallisuuteen, jonka lähtölaukaus oli Mika Waltarin läpimurtoromaanissa Suuri illusioni (1928) ja jota pilalehti Tuulispää intoutui parodioimaan:
Kappale uutta kirjallisuutta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kypsyminen (1935)
Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt romaani Kypsyminen ei aiheuttanut samanlaista kohua, mutta siitäkin otettiin lyhyessä ajassa kolme painosta. Kysymyksessä on mitä kiinnostavin aikalaiskuvaus, johon sisältyy muun muassa kuvaukset joulun vietosta, työttömän kohtaamasta byrokratiasta ja lääkärillä käynnistä. Lukija saa myös tietoa muun muassa 1930-luvun alkupuolen asuinoloista ja opiskelijan toimeentulosta Helsingissä. Monesti lukija ajattelee: Kas vain, jo siihen aikaan.
Kypsyminen-romaani kuvailee enemmän aikansa sosiaalista, aatteellista ja moraalista miljöötä kuin fyysistä. Päähenkilö on ylioppilas Lauri Pallas, jolla on suhde 30-vuotiaan Marian kanssa, joka jakaa asunnon neiti Reimanin kanssa. Lauri halveksii äitipuoltaan rouva Pallasta, joka on kuuden oman lapsen ja miehensä kahden lapsen kotiäiti. Kirjan alussa herra Pallas jättää perheensä ja menee asumaan rouva Bergin luo. Hän maksaa kuitenkin rouvansa elatuksen, mutta sen hän tekee kirjeitse, koska ei halua tavata rouvaa.
Rouva Pallas on järkyttynyt miehensä käytöksestä (s. 87–88):
Luonnotonta, aivan luonnotonta. Noin suuri edesvastuuttomuus sivistyneellä ihmisellä. Jos joku puolisivistynyt kohtelisikin noin kotiaan, olisi se ymmärrettävää, mutta hän, sivistynyt, hyväsydäminen mies. Hänen täytyy olla jotenkin epänormaali, epänormaali, siltä laidalta. Tuo ajatus, että hänen miehensä siltä laidalta oli epänormaali, se valtasi samassa hänen mielensä kokonaan kauheudellaan, siinä oli hänelle jotain yhtä hirveää, kuin olisi hän todennut miehestään: homoseksuelli. Samassa tuo kauheus häntä hiukan lohdutti ja puolusti, hänen ääretön katkeruutensa jäi ilman kyyneliä. Eikä hänen sydämensä olisi löytänyt kyyneliä, sillä hän ei ollut koskaan ehtinyt itkeä avioliitossaan.
Ehkä Iris Uurto ei itse ajatellut homoseksuaaleista noin, mutta yllä oleva kohta liittyy konservatiiviseen ja naiiviin rouva Pallaahan (näin Uurto taivuttaa). Kiinnostavaa kyllä, aikalaiskriitikot eivät tarttuneet homoseksuaalisuusteemaan. Signe Stenbäck-Lönnberg, joka ruotii kirjaa Astra-lehdessä tuumii ainoastaan, että rouva Pallas ja häntä lohduttamaan rientänyt pastorska lähinnä keksivät miehen epänormaaliuden selittämään tapahtunutta, eihän homoseksuaalisuus ollut salonkikelpoinen puheenaihe tuohon aikaan. Arvostelija mainitsee rouva Pallaan lihavuuden kolme kertaa tavalla, jota nykyään pidettäisiin loukkaavana, esimerkiksi: ”Och så får han komma till rätta med den fettomslutna infantilism den lagliga hustrun på dygdens väg bjuder honom.” (Astra 1.3.1936, 13) (Ja niin hän saa selvitä siitä rasvan ympäröimästä lapsekkuudesta, jota laillinen vaimo hyveen tiellä hänelle tarjoaa.)
Lauri istuu iltaa Marian ja neiti Reimanin luona. He keskustelevat siitä, mitä kukin toivoo. Maria haluaisi elämäänsä paljon kirjoja ja matkoja. Neiti Reiman lausuu Marialle (s. 121):
Minä tiedän erään rikkaan miehen, hirveän rikkaan, sinun pitäisi toimittaa itsesi hänen kanssaan naimisiin. Ei sinun tarvitse ajatellakaan, että siinä olisi jotain vastenmielistä, hän on nimittäin homoseksualisti, mutta hän tarvitsee vaimon nimellisesti, että saisi olla paremmin rauhassa. Ajattelehan, miten loistavasti voisit saada; sinun ei tarvitsisi täyttää mitään vaimon velvollisuuksia, hän on miellyttävä humaani mies, kulkisit joskus hänen rinnallaan, ja sinulla olisi kaikki rikkaan vaimon oikeudet, voisit mennä ja tilata Kanervalan ensimmäisen painoksen ja keväällä matkustat Italiaan katsomaan katselemaan vanhoja paikkoja.
Romaanin nuoret ja avarakatseiset henkilöt suhtautuvat avioliittoon käytännöllisesti eivätkä romantisoiden. He ymmärtävät sen olevan yhteiskunnallinen instituutio, jota ei pidä sotkea romanttiseen ja eroottiseen rakkauteen.
Rouva Berg on sivistynyt, henkevä, avarakatseinen ja huumorintajuinen. Hän eli aikaisemmin yltäkylläistä elämää rikkaan upseerin puolisona mutta tympääntyi muun muassa siihen, että hänen miehensä ei koskaan tehnyt mitään itse vaan juoksutti turhamaisen omahyväisesti aina palvelijoita tyhjän päiten. Kun mies ei suostunut eroon, rouva kiristi häntä ovelasti uhkaamalla kiistää hänen olevan lastensa isä. Mies oli kovin saamaton – ”Että naisen aina täytyy olla voimakkaampi kuin mies, valitti hän siinä.” (s. 184)
Rouva Pallas on romaanin sivuhenkilö mutta kirjallisuustieteen käsittein ilmaistuna motiivi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hänen mustasukkainen ja neuroottinen hahmonsa ilmentää vanhanaikaista patriarkaalista naiseutta. Kun rouva Bergin tyttäret ihmettelevät, miksi herra Pallas on heillä eikä kotonaan, rouva Berg selittää, että rouva Pallas ”voi saada kauheita kohtauksia vaikka keskellä yötä, teatterista tultua, tai kadullakin. Sitä paitsi hän pitää suursiivousta joka päivä”.
Iris Uurto käsittelee yhteiskunnallisia epäkohtia mutta ei paasaa. Aikana, jolloin kirjallisuus oli jakautunut poliittisiin leireihin, hänet leimattiin vasemmistolaiseksi, mutta hän oli pikemminkin pasifisti, humanisti ja feminismi.
Valvoja-Ajassa nimimerkki R. K. kirjoitti Kypsyminen-romaanin yhteydessä enemmän Dostojevskista eikä vaikuta saaneen otetta Uurron romaanista.
Tuntematon Iiris Uurto
Iiris Uurto oli taiteilijanimi, jonka taakse kätkeytyi Lyyli Ester Ripatti, o.s. Mielonen. Hän syntyi 28.1.1905 Etelä-Savossa vaatimattomiin oloihin ja muutti Helsinkiin paremman elämän perässä, kuten moni muukin. Kirjoittaminen innosti häntä jo lapsena. Hän avioitui nousevan August Ripatin kanssa, joka oli aloittanut kirjailijauran nimellä Aku Rautala. Iiris Uurto jäi leskeksi 26-vuotiaana, kun hänen miehensä kuoli jäätyään Hakaniemessä raitiovaunun alle. Heillä oli yksi lapsi. Uurto ei antanut haastatteluja eikä kaivannut julkisuutta. Hän vietti toisinaan pitkiäkin aikoja ulkomailla ja eristäytyi muista ihmisistä.
Iiris Uurron poika Aku-Kimmo Ripatti (1931–1994) oli opettaja, journalisti ja kirjailija. Hänen viimeiseksi työkseen jäi romaani Iris (1988), joka perustuu Iiris Uurron kotitilan aitasta löytyneeseen päiväkirjaan vuodelta 1919. Iiris Uurto jäi pojalleen etäiseksi, sillä poika kasvoi lähinnä äitinsä lapsuudenkodissa. Siirry lukemaan romaanista Iris(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Aiheesta lisää muualla verkossa
Yle: Kirjojen Suomi. 101 kirjaa. Iris Uurto: Ruumiin ikävä – Feminismiä suoraan 1930-luvulta. Julkaistu 3.1.2017 (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lähteet
Aamulehti 23.1.1931, s. 5 Ruumiin ikävä.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Ajan Sana 17.11.1930, s. 5.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin Sanomat 30.11.1930, s. 16.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Heräävä nuoriso No 1, 1.1.1938, s. 130. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kirjallisuuslehti 18–24, 1.12.1935, s. 124–126. Kypsyminen.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lotta-Svärd 15.11.1935, s. 16.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Oksanen, Kimmo: Kirjailija Iris Uurto Ruumiin ikävän ja viisauden kertoja. Kuolleita. Helsingin Sanomat 6.4.1994.
Ruovesi no 2, 7.1.1931, s. 3–4.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Uusi Suomi 6.12.1930, s. 21.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Valvoja-Aika 1.1.1935, s. 61–62.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
