Nimistö pitää yllä historiallista kerroksellisuutta muuttuvassa kaupungissa. Paikannimet, kuten kieli ylipäätään, ovat kulttuurisidonnaisia ja ihmisten välisen kanssakäymisen synnyttämiä, ja nimistön kautta avautuu parhaimmillaan mielenkiintoisia ja yllättäviäkin näkymiä. Kaupunkiympäristössä nimien keskeisimpiä tehtäviä on toimia osoitejärjestelmän osana sekä auttaa kaupungin hahmottamisessa ja paikkojen löytymisessä. Paikannimet tulevat käyttäjilleen tutuiksi ja tärkeiksi, ja nimet voidaan nähdä myös siltana sukupolvien ja historian kerrostumien välillä.
Joidenkin Helsingin suomen- ja ruotsinkielisten paikannimien näennäinen ”eriparisuus” herättää toisinaan kysymyksiä. Ilmi tulleisiin tapauksiin on ollut hankala puuttua tai tehdä muutoksia yksinkertaisesti siitä syystä, että nimipari on ollut jo pitkään käytössä ja se on vakiintunut osaksi kaupunkia, kieltä ja nimimaisemaa. Vakiintuneiden ja varsinkin osoitekäytössä olevien kaavanimien varomaton muuttaminen aiheuttaisi sekaannusta pitkäksi aikaa ja katkaisisi arvokkaan historiallisen jatkumon.
Seurasaari – Fölisön
Suomenkielinen nimi Seurasaari lienee historiallisesti tarkasteltuna virheellinen käännös saaren ruotsinkielisestä nimestä Fölisön. Nimen on tulkittu sisältävän ruotsin sanan följe, joka tarkoittaa ’seuraa’, ’seuruetta” tai ’sakkia’, ja tämän tulkinnan voidaan katsoa heijastavan 1800-luvun lopun kulttuurista kontekstia ja saaren kehittymässä ollutta yhteisöllistä toimintaa. Saari oli ollut 1880-luvulta lähtien suosittu retkikohde, ja vuonna 1889 sinne perustettiin ajan muodin mukainen kaikelle kansalle avoin kansanpuisto.
Ruotsinkielisen nimen alkuperä on kuitenkin syvemmällä. Ruotsinkielisen nimen taustalla on todennäköisesti sana föl tai föling, joka tarkoittaa hevosen varsaa. Tämän perusteella on päätelty, että saari olisi toiminut Meilahden kartanon varsalaitumena, mikä asettaa nimen ja paikan menneisyyden aivan toisenlaiseen kehykseen. Saaren ruotsinkielinen nimi ilmenee jo 1600-luvun kartoissa.
1800-luvun loppupuolella nimi esiintyi suomeksi vielä useina erilaisina ruotsin kielestä mukailtuina muotoina, kuten Fölisaari, Fölissaari (1885) ja Föölissaari (1890). Nämä säilyttivät läheisemmän yhteyden nimen alkuperäiseen merkitykseen.
Nykyinen nimipari Seurasaari – Fölisön vahvistettiin virallisesti vasta vuonna 1909, mutta suomenkielinen nimi oli jo vakiintunut sanomalehdissä 1890-luvun alkuun mennessä.
Jätkäsaari – Busholmen
Jätkäsaarennimi juontaa saaren ruotsinkielisestä nimestä Busholmen, jonka on tulkittu pohjautuvan sanaan hamnbuse, merkityksessä ’satamajätkä’ tai ’hampuusi’. Nimivalinta kuvastaa aikakautensa suhtautumista syrjäisiin satama-alueisiin ja niiden sosiaaliseen ympäristöön. Suomenkieliseksi nimeksi Jätkäsaarta ehdotettiin jo vuonna 1909, mutta viralliseksi nimeksi vahvistettiin kuitenkin Busholma, joka säilytti läheisemmän yhteyden nimen ruotsinkieliseen alkuperään.
Vuoden 1910 kartassa nykyisen Jätkäsaaren nimeksi oli merkitty Mörkösaari. Tämä viittaa ruotsin kielen sanaan buse, joka merkitykseltään liittyisi ’pahantekijään’ tai ’mörköön’. Tämäkin nimivalinta heijastaa aikansa kielikuvia ja mahdollisesti saaren maineeseen niin ikään liitettyjä mielleyhtymiä. On myös tulkittu, että nimi Busholmen sisältäisi joko ruotsin kielen ’karjaa’ tarkoittavan sanan boskap (”Karjasaari”) taikka keskiaikaisen purjelaivatyypin, buzan, nimityksen. Tällä hetkellä pidetään todennäköisenä, että Suomen rannikolla esiintyvät muutamat bus-alkuiset paikannimet liittyvät vanhoihin, tietyntyyppisiin satamapaikkoihin.
Nykyinen suomenkielinen nimi Jätkäsaari sai virallisen aseman vasta vuonna 1928, jolloin nimeämisessä painottui tarve vakiinnuttaa suomenkieliset paikannimet nopeasti kasvavan kaupungin kartalle.
Helsingin kaupunki tilasi ja julkaisi kirjailija Hannu Mäkelältä (s. 1943) kertomuksen Jätkäsaaren historiasta. Mäkelän Hyvä jätkä -niminen romaani jaettiin Jätkäsaareen entiselle satama-alueelle muuttaneille uusille asukkaille vuonna 2009. Kirja kertoo kalastajaperheen pojan Johannes Viktor Frin silmin tarinan kasvuympäristön ja maailman muutoksesta ”Busholmenilla” 1890-luvulta lähtien.
Rastila – Rastböle
Aiempi kylännimi Rastböle nykyisen Vuosaaren kupeessa perustuu alkujaan talonnimeen Rasböle. Sen pohjalta on muodostettu paljon myöhemmin Rastilan (Rastböle) ja Meri-Rastilan (Havsrastböle) osa-alueiden nimet suomeksi ja ruotsiksi. Rastila on tunnettu leirintäalueena 1970-luvun alusta lähtien, ja jo sitä ennen paikalla oli kesämajoja ja partiotoimintaa.
Rastbölen nimen kirjoitusasuun vakiintunut t-kirjain ei liene kuulunut nimen alkuperäiseen muotoon, vaan se yleistyi kirjoitettuna vasta 1800-luvulla. Nimistöntutkija Åke Granlund on esittänyt, että nimen alkuosa ras- juontuu todennäköisimmin ruotsin murteellisesta sanasta rås. Sana rås tarkoittaa eri murteissa muun muassa ’laaksoa, vesijuoksua’, ’suota’ tai ’soista paikkaa kiinteällä maalla, josta lähtee vedenjuoksu’, sekä ’pitkää, matalaa laaksoa, joka tulva-aikaan on veden peitossa’. Nämä selitykset sopivat hyvin kuvaamaan alueen alkuperäistä maisemaa, erityisesti Meri-Rastilan seutua, joka todennäköisesti oli vielä varhaisessa vaiheessaan soistunutta ja tulvivaa.
Rastilan nimen merkitys ei siis liity suunnistukseen, levähdystaukoon eikä myöskään välituntiin (ruotsin rast), niin kuin äkkiseltään voisi päätellä. Nimiparina Rastila – Rastböle toimii silti aivan mainiosti nykyisellään.
Tallinnanaukio – Revalsplanen
Kun nykyisen Itäkeskuksen seutua alettiin suunnitella 1970-luvulla, valittiin alueen nimistön aihepiiriksi keskiaikainen hansaliitto. Hansaliittoon kuuluneet Itämeren kaupungit kävivät kauppaa vasta perustetun Helsingin kanssa 1500- ja 1600-luvuilla. Tästä taustasta syntyivät muun muassa kaavanimet Hansakuja – Hansagränden, Lyypekinaukio – Lybecksplanen, Riiankuja – Rigagränden ja Visbynkatu – Visbygatan. Ryhmänimistön aihepiiriä pidettiin alusta asti onnistuneena ja uuteen, vilkkaaseen asiointipaikkaan sopivana.
Tallinnanaukion ruotsinkielisestä nimestä nousi sen sijaan ihmetystä, kun nimi oli tullut käyttöön. Tallinnasta on aiempina vuosisatoina käytetty ruotsiksi saksalaisperäistä nimeä Reval; tästä syystä Itäkeskuksen nimistöön tuli nimenomaan Tallinnanaukio – Revalsplanen. Kaupungin vironkielinen nimi Tallinna (alun perin Taani linn) otettiin virallisesti käyttöön Viron itsenäistyessä vuonna 1918. Pian tämän jälkeen myös suomen kielessä siirryttiin käyttämään Tallinna-nimeä. Ruotsinkielisessä nimikäytännössä Tallinn syrjäytti vanhan Revalin vasta 1980-luvulla, ja kun alueelle suunniteltu kaavanimi viittaa hansakaupan aikaan, oli selvää, että käytetään kaupungista ruotsiksi tuon aikakauden mukaista nimitystä Reval. Suomenkielisessä kontekstissa Rääveli on nykyisin paljon tuntemattomampi.
Helsinginkatu – Helsingegatan
Alppiharjun eteläreunaa halkovan ja pieneltä osin Töölönlahden rantaa kulkevan Helsinginkadun nimi ei viittaa Helsingin kaupunkiin vaan kaupunkia aikoinaan ympäröineeseen Helsingin pitäjään eli Helsingeen. Tämä seikka paljastuu vasta kadun ruotsinkielisestä nimestä. Erikoinen ratkaisu olisikin, jos kantakaupungissa olisi kaupungin itsensä mukaan nimetty katu.
Alppiharjun ja Vallilan alueella on myös monia muita Suomen maakuntiin, kaupunkeihin ja pitäjiin liittyviä kadunnimiä. Helsingin pitäjän eli Helsingen suomenkieliseksi nimeksi tuli Helsingin maalaiskunta vuonna 1865, mutta ruotsinkielisenä nimenä toimi edelleen Helsinge. Helsinginkadun nimi vahvistettiin 1909.
Tilkkalänken mutta Tilkgatan
Ruskeasuon kaupunginosan Pikku Huopalahdessa on ryhmä Tilkka-aiheisia nimiä, joiden ruotsinkielisissä vastineissa vaihtelevat hämmentävästi Tilk- ja Tilkka-alkuosat. Uusimmat kaavanimet ovat Tilkka-alkuisia, esimerkiksi Tilkkalänken (Tilkanvierto) vuodelta 1989 ja Tilkkabacken (Tilkanmäki) vuodelta 2026. Monissa vanhemmissa nimissä alkuosana on taas lyhyempi Tilk-: Tilkgatan, -torget, -ängen (Tilkankatu, -tori, -niitty).
Tilkka tuli alueelle perustetun sairaalan ja sairaala-alueen nimenä käyttöön jo vuonna 1907. Silloin tontin nimenä oli asiakirjoihin merkitty Tilkka äng, ja kun uusille paikoille tarvittiin nimiä, lähdettiin siitä tulkinnasta, että tähän karttanimeen sisältyi ruotsin paikallismurteessa käytetty sana tilk = pieni viljelysalue (vrt. suomen tilkka tai tilkku = pieni ala peltoa, niittyä tms.). Ruotsinkieliset kaavanimet Tilkgatan, -torget ja -ängen yhdistyvät siis vanhaan niitynnimeen Tilkängen, kun taas Tilkka-alkuiset nimet liittyvät alun perin pikemminkin Tilkan keskussotilassairaalaan ja viittaavat katuihin, jotka johtavat sairaalan suuntaan tai sijaitsevat sen lähellä.
Nykykaupunkilaiselle alueen sairaalamenneisyys on toki tutumpi kuin vanha Tilkängen.
Lauttasaaren lintuja
Lauttasaaressa Helsingin länsireunalla merellisessä ympäristössä katujen nimeämisen aihepiirinä on aikanaan käytetty muun muassa vesilintujen ryhmänimistöä. Näitä ovat esimerkiksi Haahkatie – Ådvägen, Kaakkurikuja – Lomgränd, Kajavatie – Trutvägen, Kuikkarinne – Doppingbrinken, Lokkikuja – Måsgränd ja Telkkäkuja – Knipgränd. Nimet ovat olleet käytössä jo 1950-luvulla. Yhä uudelleen nousee esiin kysymys, miksi esimerkiksi Doppingbrinken on suomeksi Kuikkarinne (kuikka = storlom) eikä *Uikkurinne (uikku = dopping), niin kuin sanakirjan mukaan voisi olettaa.
Näin jälkeenpäin on vaikea tietää, mihin silloinen kadunnimikomitea on 1950-luvun alussa pyrkinyt ja minkälaisia keskusteluja aiheesta on käyty. Se kyllä tiedetään, että aihetta on aikanaan perusteellisesti selvitetty, mutta sekä suomea että ruotsia hyvin osaavan helsinkiläisen mielestä nimipari selvästi ontuu. Uikku on ruotsiksi aivan yksiselitteisesti 'dopping', kun taas kaakkuri on 'smålom'; kuikka on puolestaan 'storlom'. Vaikuttaa siltä, että ruotsinkielisiä nimiä annettaessa on haluttu pitäytyä lyhyeen lajinimeen ’lom’, joka on yhteisnimitys kuikalle ja kaakkurille, ja sen rinnalle on otettu ruotsiksi riittävän erilainen ’dopping’. Suomen kielessä ei ole ollut samaa ongelmaa; kaakkuria ja kuikkaa ei ole sanastollisesti niin vaikea pitää erillään kuin ruotsinkielisiä nimityksiä smålom ja storlom.
Voi myös pohtia, mikä on synnyttänyt nimiparin Haahkatie – Ådvägen ”oikeamman” nimiparin Haahkatie – Ejdervägen asemesta. Tien ruotsinkielinen nimi oli vuoden 1932 rakennussuunnitelmassa Ejdergränd, ja se oli pohjana vuonna 1951 vahvistetulle Haahkatien nimelle. Suomen ’haahkaa’ vastaa ruotsin sana ’ejder’, minkä lisäksi ruotsissa on erikseen koirashaahkaa tarkoittava sana ’guding’ ja naarashaahkaa tarkoittava ’åda’. Haahkatien nykyisestä nimestä (Haahkatie – Ådvägen) ilmenee siis ruotsinkielisen nimen kautta, että nimi viittaakin erityisesti naarashaahkaan eikä pelkästään lintusuvun nimitykseen.
Itäkeskuksen luonnonkukkia
Itäkeskuksessa sijaitsee Voikukantie – Smörblommevägen, jonka nimi on tullut käyttöön 1970-luvun lopulla. Nykyruotsissa ja Ruotsin puolella voihin ja voinkeltaiseen väriin viittaava smörblomma tarkoittaa yksiselitteisesti niittyleinikkiä. Suomen kielen voikukkana tunnetun kasvin nimenä oli ruotsissa aiemmin myös smörblomster (sananmukaisesti ”voikukka”), mutta kasvionimeksi vakiintui sittemmin ihan toinen nimitys, maskros.
Voisiko olla niin päin, että Voikukantien nimi viittaa itse asiassa niittyleinikkiin, sillä vanhastaan Hämeessä, Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa niittyleinikki on tunnettu kansankielessä voikukkana? Voikukantien lähialueen nimistössä on nimittäin muitakin luonnonkukkia: Kangasvuokontie – Mosippsvägen, Lehdokkipolku – Nattviolstigen, Maksaruohonpolku – Fetknoppsstigen ja Tupasvillanpolku – Ängsullsstigen. Kaikkiin näihin kasveihin liittyy vanhaa kansanperinnettä ja kansankielisiä nimityksiä.
Luonnonkukkien aihepiiri jatkuu laajemmin Puotilan puolella, jossa on myös teemaa kokoavana kadunnimenä Kukkaniityntie – Blomängsvägen.
Lopuksi
Paikannimiä syntyy spontaanisti tai niitä suunnitellaan tarpeeseen. Edellä kerrotut tapaukset osoittavat, että paikannimen alkuperäinen tarkoite tai merkitys joskus saattaa muuttua, hämärtyä tai kadota – joko tietoisena osana kulttuurista ja kielellistä sopeuttamista tai tahattomasti.
Kaksi- tai monikielisillä alueilla voi olla eri lähtökohdista syntyneitä erilaisia nimiä samalle paikalle. Erikielisten nimien ei tarvitse vastata toisiaan sataprosenttisesti, vaan aina on oltava tilaa kielelliselle ja kulttuuriselle vaihtelulle, jotta tuloksena on toimiva kokonaisuus.
Paikannimiä voi jossain määrin käyttää kielenoppimiseen ja kielten vertailuun. Sukupolvesta toiseen kielitietoiset kaupunkilaiset oppivat uutta ja saavat oivalluksia ympäröivän nimimaiseman välityksellä.
Lähteet
Painetut lähteet
Harling-Kranck, G. (1999). Helsingin ruotsinkieliset kadunnimet. Teoksessa Helsingin kadunnimet 3 (s. 46–55, 127–137). Helsingin kaupunki.
Kepsu, S. (2005). Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1027).
Lipponen, M. (2010). Rastböle: Maiseman historiaa Vuosaaressa. Kellastupa.
Mäkelä, H. (2009). Hyvä jätkä: kertomus. Helsinki: Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus.
Paikkala, S., Mikkonen, P., Pitkänen, R. L., Slotte, P., & Aapala, K. (2007). Suomalainen paikannimikirja. Karttakeskus. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 146).
Terho, O., Pesonen, L. A., & Pesonen, L. A. (toim.). (1981). Helsingin kadunnimet 1. Helsingin kaupunki.
Nimistötoimikunta. (1999). Helsingin kadunnimet 3. Helsingin kaupunki.
Verkkolähteet
Helsingin kaupunki. Helsingin nimistö. Helsingin karttapalvelu. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
