Hyppää pääsisältöön
Kauppiaiden ja virkamiesten Helsingistä kehittyi 1800-luvun jälkipuoliskolla merkittävä teollisuuskaupunki. Teollisuus kasvoi voimakkaasti maailmansotien välisenä aikana ja 1950-luvulla liki kolmannes Helsingin työvoimasta työskenteli teollisuudessa. Teollinen perintö elää yhä kaupunkikuvassa, vaikka suuri osa alan työpaikoista onkin nyky-Helsingistä kadonnut.

Kauppapaikasta teollisuuskaupungiksi

Sosiologi Heikki Wariksen mukaan “se Helsinki, josta vuosisadan alussa maan pääkaupunki tehtiin, oli kokonaan käsityöläisten ja kauppiaiden kaupunki”. 1800-luvun alussa Helsingin suurin teollisuuslaitos oli Sederholmin hamppukangastehdas, jossa työskenteli kymmenkunta henkeä. Suomi oli periferiaa jonne teollistumisen aallot rantautuivat hitaasti, eikä Helsinki ollut poikkeus. Elinkeinoista käsityö ja kauppa hallitsivat pääkaupungin talouselämää 1800-luvun puoliväliin saakka.

Suurteollisuutta kehittyi ja keskittyi ensin muualle Suomeen: Tampere oli 1800-luvun aikana pitkään Suomen johtava teollisuuskaupunki ja siellä kankaita valmistanut Finlayson maan ylivoimaisesti suurin työllistäjä. Teollisuutta nousi muuallakin maassa erityisesti vesireittien yhteyteen.

Teollisuuden kasvuedellytyksiä paransivat 1860-luvulla erityisesti teknologinen kehitys ja parantuneet kulkuyhteydet. Raaka-aineet ja valmiit tuotteet liikkuivat höyryvoimin niin raiteita kuin vesistöjäkin pitkin. Hakaniemestä Vanhaankaupunkiin johtava Hämeen maantie kunnostettiin ja nimettiin uudelleen Itäiseksi viertotieksi (nykyään Hämeentie). Pasilasta rakennettiin ratayhteys Sörnäisten uuteen, moderniin satamaan. Rautatien tulo Helsinkiin oli merkittävää myös sisämaan raskaalle teollisuudelle, erityisesti puuteollisuudelle.

Helsingin kolme merkittävintä teollisuudenalaa ovat olleet metalli-, elintarvike- ja graafinen teollisuus. Jo 1800-luvulla syntynyt ja maailmansotien välisenä aikana voimakkaasti koko Suomessa kasvanut metalliteollisuus työllisti suurimmillaan jopa puolet Helsingin teollisesta työvoimasta. Graafisen teollisuuden edelleenkin vahvaa asemaa taas selittävät Helsingissä sijainneet suuret sanomalehdet ja kirjapainot sekä kustannusyhtiöt.

Tehdaskaupunki

Helsingin ensimmäiset tehdasrakennukset sijaitsivat pääasiassa kaupungin keskustassa, kunnes kaupunki vuonna 1825 määräsi, että tehtaat ja työpajat oli tulipalovaaran takia sijoitettava Vironniemen ulkopuolelle. Ensimmäiset varsinaiset teollisuusalueet syntyivät Munkkisaaren ja Hernesaaren alueille sekä Sörnäisten rantaan. Eteläinen kantakaupunki säilyi kuitenkin merkittävänä teollisuusalueena aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Nykyisen keskustan alueella suuria teollisuusrakennuksia olivat esimerkiksi Sinebrychoffin panimo Bulevardilla ja Töölön sokeritehdas Töölönlahden rannalla.

1800-luvun jälkipuoliskolla erityisesti Siltasaari, Hakaniemi ja Sörnäinen kehittyivät teollisuuskeskuksiksi höyryvoiman ansiosta. Pitkänsillan pohjoispuolelle keskittyi erityisesti metalli- konepaja- ja sähköteollisuutta. Samalla Kalliosta alkoi muodostua tiiviisti asuttu työläiskaupunginosa. Teknologian kehittyessä lihasvoimaan perustuvat työpajat korvattiin suuremmilla ja tehokkaammilla tuotantolaitoksilla. 1910-luvulla teollisuudelle kaavoitettiin myös ns. Mäkelän alue Vallilassa.

Rautatie synnytti teollisuutta myös kauemmaksi itäiseen Helsinkiin. Jo ennen vuoden 1946 suurta alueliitosta, alueen kuuluessa vielä Helsingin maalaiskuntaan, ryhdyttiin Herttoniemeen suunnittelemaan laajaa teollisuusaluetta. 1930-luvulla Herttoniemeen rakennettiin sivuraide Oulunkylästä ja rantaan päätettiin rakentaa öljysatama. Alueelle kaavoitettiin varastoja ja pienteollisuutta ja vuonna 1943 se nimettiin virallisesti Herttoniemen teollisuusalueeksi.

Tehtaiden poismuutto

1950-luvulla Helsinki eli huippuvuosiaan teollisuuskaupunkina: kolmannes väestöstä työskenteli teollisuudessa ja parhaimmillaan joka viides teollisuuden työpaikka Suomessa sijaitsi Helsingissä. Vähitellen koko maassa käynnistynyt elinkeinoelämän rakennemuutos kuitenkin korostui Helsingissä: pääkaupungissa teollisuuden työpaikkojen väheneminen oli erityisen nopeaa ja mittaluokaltaan suurta.

Toimivia tehtaiden savupiippuja on kaupungissa enää vähän raskaan teollisuuden siirryttyä muualle ja uusien työpaikkojen synnyttyä erityisesti palvelualoille. 

Kirjallisuutta

  • Cantell, Timo ja Lahti, Tero (toim.): Helsinki tiedon kohteena: Helsingin kaupungin tietokeskus 100 vuotta. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 2011.
  • Hakkarainen, Helena: Pitkänsillan pohjoispuolen teollisuusalueiden syntyvaiheista ja rakentumisesta. Teoksessa Marja-Liisa Lampinen (toim.): Narinkka 1982. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 1983.
  • Hoffmann, Kai: Elinkeinot. Teoksessa Turpeinen, Oiva ­- Herranen, Timo - Hoffman, Kai: Helsingin historia vuodesta 1945. Osa 1.  Helsinki: Helsingin kaupunki, 1997.
  • Waris, Heikki: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Osa I. Helsinki: Suomen historiallinen seura,  1932.