Vuoden 1918 muistopaikat: Liisanpuistikko

Pellingin retken muistomerkki

Kruununhaan Liisanpuistikossa on valkoisille Pellingin ja Sigurdsin joukoille omistettu muistomerkki. Sisällissodan aikaan Uusimaa oli pitkälti punaisten hallussa, mutta alueella oli myös paikallisia valkoisten keskittymiä. Tällaisia oli esimerkiksi Kirkkonummella Sigurdsin maatilalla ja Porvoossa. Helmikuun alkupuolella joukko Itä-Uudenmaan ja Helsingin suojeluskuntalaisia vetäytyi Porvoon saaristoon. Pellingin saarella joukot joutuivat taisteluun punakaartilaisten kanssa. Taistelun jälkeen osa valkoisista jäi piilottelemaan Porvoon sisäsaaristoon ja maaliskuussa meren jäädyttyä pakeni Suomenlahden yli Viroon. Osa joukoista pyrki kohti Helsinkiä, mutta suurin osa heistä jäi punaisten vangiksi Helsingin itäpuolella.

Sigurdsin tilalle Kirkkonummelle oli puolestaan kerääntynyt noin viidensadan suojeluskuntalaisen joukko, joka antautui helmikuun loppupuolella punaisten piirityksen jälkeen. Sigurdsin joukoista 467 jäi vangiksi ja punaiset sijoittivat heidät Svenska Reallyceumin tiloihin Kruununhakaan.

Liisanpuistikon muistomerkki on pystytetty Pellingin ja Sigurdsin taisteluiden lisäksi Sipoossa, Keravalla ja Siuntiossa kaatuneille suojeluskuntalaisille. Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli ensimmäisen kerran muistomerkin pystyttämistä joulukuussa 1918. Vuonna 1921 paljastettiin arkkitehti Armas Lindgrenin ja kuvanveistäjä Gunnar Finnen tekemä muistomerkki. Gunnar Finne suunnitteli myös Vanhassa kirkkopuistossa olevan saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkin sekä Habsburg-höyrylaivan muistomerkin Tähtitorninmäellä.

Pellingin retken muistomerkin punagraniitista valmistetun mieshahmoisen patsaan jalustassa on teksti “In memoriam 1918”. Jalustaan on kaiverrettu 51 Uudenmaan taisteluissa kuolleen suojeluskuntalaisen nimet. Etelän puoleiselle sivulle on kaiverrettu Pellingin joukkoihin kuuluneiden kaatuneiden nimet ja pohjoispuolella on Sigurdsin joukoissa kaatuneet. 16.5.1921 vietetyn voittajien puolella kaatuneiden suojeluskuntalaisten muistomerkin paljastustilaisuutta juhlistettiin puhein, isänmaallisin lauluin sekä seppeleenlaskuin.

 

Lähteet

Nieminen, Jarmo (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Gummerus 2015.

Helsingin taidemuseo HAMin Helsingin julkiset veistokset esittelevä sivusto

Sisällissodan valkoisen puolen muistomerkkejä esittelevä sivusto: http://vapaussota.com/vapaussodan-muistomerkkeja/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)