Vuoden 1918 muistopaikat Helsingissä

Santahamina

Kun saksalaiset ja valkoiset Helsingin valtauksen jälkeen saivat kaupungin haltuunsa huhtikuussa 1918, ottivat saksalaiset Santahaminan tukikohdakseen. Siitä tuli saksalaisten joukkojen koulutus- ja huoltotukikohta, mutta saareen perustettiin myös kaksi eri vankileiriä.

Santahaminan leiritilat olivat pienempiä kuin Suomenlinnassa, sillä suuri osa Santahaminan kasarmeista varattiin saksalaisten käyttöön. Ensimmäiset vangit tuotiin Santahaminaan Helsingin valtauksen jälkeen huhti-toukokuussa, mutta heidät siirrettiin Suomenlinnaan ja Tammisaareen, sillä suunnitelmat suuresta vankileiristä eivät toteutuneet saksalaisten omien varuskuntatarpeiden takia. Santahaminan vankileiri perustettiin uudelleen 15. kesäkuuta, tällä kertaa naisvankilana, jonne keskitettiin vankeja Etelä-Suomen leireiltä. Enimmillään Santahaminassa oli 1100 naisvankia.

Santahaminassa kuolleisuus oli muita leirejä vähäisempi, koska siellä oli parempi muonitus. Naisvangit toimivat muun muassa saarella laiduntavan venäläisiltä jääneen karjan paimenina, ja karjaa teurastettiin vankileirien ja sotaväen tarpeisiin. Elokuun lopussa vankileirin toiminta lopetettiin ja viimeiset 250 vankia siirrettiin Suomenlinnaan.

Santahamina on monen vangin viimeinen leposija, sillä Helsingin vankileirien yhteinen hautausmaa perustettiin Santahaminaan. Santahamina valikoitui joukkohaudan paikaksi, sillä kivikkoisiin Suomenlinnaan ja Isosaareen ei vainajia pystytty hautaamaan. Myös iso osa teloituksista toimeenpantiin Santahaminassa.

Santahaminan vankileirin pastori Johannes Kunila siunasi ja kirjasi kaikki Santahaminaan haudatut vainajat. Hän myös antoi tietoja omaisille ja lähetti vainajien kotiseurakuntiin kuolintodistukset. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun vainajien tietoja on pyritty selvittämään, Kunilan laatimat luettelot kuolleista ja haudatuista ovat olleet arvokkain lähdeaineisto.

Helsingin vankileireillä menehtyi huhtikuun 1918 ja maaliskuun 1919 välillä noin 1550 vankia. Lisäksi 46 punavankia kuoli heti vapautumisensa jälkeen. Valtiorikosoikeuden päätöksellä teloitettiin 71 henkilöä, ja loput kuolivat nälän ja tautien heikentäminä odottaessaan oikeudenkäyntiä. Santahaminasta viimeisen leposijan sai hieman yli 1300 Helsingin vankileireillä menehtynyttä. Osa heistä luovutettiin omaisille uudelleenhaudattavaksi.

Santahaminaan haudatuista suomalaisia on 1242, venäläisiä 72, liivinmaalaisia kaksi ja latvialaisia kaksi. Venäläisten ja suomalaisten vainajien määrä voi olla suurempikin, sillä kaikkien henkilöllisyyttä ei ole kyetty varmistamaan.

Vainajat haudattiin Santahaminan keskiosassa olevan hiekkatasanteen puuttomalle länsireunalle vankien valmistamissa arkuissa. Aluksi arkut laskettiin venäläisten kaivamaan juoksuhautaan ja korsurakenteisiin ja niiden täytyttyä hiekkamaahan riveihin, joiden pituus oli noin 300 metriä. Vainajia haudattiin kolme arkkua päällekkäin. Viimeiset vankileireillä kuolleet haudattiin Santahaminaan 11.3.1919.

Saksalaisten sotilaiden jälkeen Santahaminasta tuli Suomen puolustusvoimien tukikohta, ja Santahaminan joukkohauta jäi suljetulle sotilassaarelle.

Vuonna 1920 Santahaminan hiekkakankaalle perustettiin Helsingin ensimmäinen lentokenttä. Punaisten joukkohauta jäi lentokentän alle. 1920-luvulla heräsi kohu, kun selvisi, että rykmentin sikala oli vanhan joukkohaudan päällä. Kohun myötä sikala siirrettiin ja 1930-luvulla alue metsittyi.

Punaisten teloitettujen ja vankileirillä kuolleiden hautamuistomerkki

Vasta 1940-luvulla talvi- ja jatkosodan jälkeen tuli mahdolliseksi muistaa Santahaminaan haudattuja, vankileireillä kuolleita punaisia. Santahaminan muistomerkin pystytti Helsingin Entiset Punakaartilaiset ry vuonna 1949. Työväen taidekerhon järjestämän punavankien muistomerkkikilpailun voitti taidemaalari Uuno F. Inkisen ehdotus ja muistomerkin veisti kiviveistäjä Jorma Silfsten.

Punaisten teloitettujen ja vankileirillä kuolleiden muistomerkin etusivulla on vuosiluku 1918 ja kohokuva, joka esittää maassa makaavaa seppelöityä sotilasta ja häntä surevaa naista ja lasta. Hautamuistomerkki on valmistettu vertauskuvallisesti sopivaksi katsotusta punagraniitista. Kivipaaden sivuilla on kullatut tekstit: “Luokkasodassa kansanvallan puolesta taistelleiden valkoisen voittajan koston uhriksi joutuneiden teloitettujen ja nälkään näännytettyjen muistoksi pystytti Entiset punakaartilaiset ry toisten myötämielisten työläisten avulla tämän patsaan v. 1949.” ja “Tuhansien punakaartilaisten henki haastaa tässä kalmistossa meille valkoisten harjoittamasta julmuudesta ja verivirroista, se kehottaa meitä valppaasti varjelemaan ja pelkäämättä taistelemaan kansanvallan puolesta.”

Muistomerkin pystyttämiseen varuskunta-alueelle saatiin lupa silloiselta puolustusministeriltä Emil Skogilta, joka oli itsekin entisenä punakaartilaisena ollut Suomenlinnan vankileirillä. Muistomerkki paljastettiin 18.9.1949.

Santahaminan joukkohauta ja myöhemmin pystytetty muistomerkki sijaitsevat suljetulla sotilasalueella. Pystytyksen jälkeen Santahaminan joukkohaudan muistomerkille on järjestetty kunniakäyntejä ja vierailuja.

Santahaminaan haudattujen henkilöllisyys ja nimitietojen esiin tuominen

Santahaminan joukkohauta oli 2000-luvun alkuvuosina laajasti esillä mediassa. Haudattujen lukumäärästä esitettiin erilaisia arvioita muutamasta sadasta kaikkiin Etelä-Suomessa kadonneisiin tuhansiin punaisiin asti. Joukkohaudan sijaintia epäiltiin, ja oli epäselvää, missä laajuudessa Santahamina oli toiminut Helsingin vankileirien hautausmaana.

Toukokuussa 2005 kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen teki aloitteen Santahaminan joukkohaudan selvittämisestä. Aloitteen allekirjoitti 44 valtuutettua. Vuodenvaihteessa 2006–2007 käynnistettiin tutkimustyö Helsingissä ensimmäisen maailmansodan sotasurmissa menehtyneistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan tapahtumissa nykyisen Helsingin alueella kuolleiden tai haudattujen henkilöiden kuolin- ja hautaustiedot sekä niihin liittyvät tapahtumat.

Vuodesta 2009 alkaen Helsingin sotasurmat -tutkimushanke sai tukea kaupungin historiatoimikunnalta ja tietokeskukselta. Vuonna 2015 hankkeen tuloksista julkaistiin tutkimushankkeen johtaja Jarmo Niemisen toimittama painettu teos Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – Sotasurmat 1917–1918 sekä nettisivustoja kuten Sotasurmasampo 1914–1922(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tämä 1918 muistopaikat Helsingissä -sivusto on toteutettu osana Helsingin kaupunginmuseon ja Helsingin kaupungin historiatoimikunnan hanketta Santahaminan vankileirin yhteyteen haudattujen vainajien nimien esiin tuomiseksi.

Tutkimuksessa varmistuneet nimitiedot löytyvät erillisestä artikkelista Santahaminaan haudatut sekä virtuaalitodellisuuskokemuksesta (VR), joka on nähtävissä keskustakirjasto Oodissa.

Lähteet

Kolbe, Laura & Nyström, Samu: Helsinki 1918. Pääkaupunki ja sota. Minerva Kustannus 2008.

Lindgren, Liisa: Monumentum. Muistomerkkien aatteita ja aikaa. Karisto 2000.

Nieminen, Jarmo (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Gummerus 2015.

Peltonen, Ulla-Maija: Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2003.

Helsingin taidemuseo HAMin Helsingin julkiset veistokset esittelevä sivusto

Työväenmuseo Werstaan sisällissodan punaisen puolen muistomerkkejä esittelevä sivusto: http://www.tyovaenliike.fi/muistomerkit/punaisten-muistomerkki-21/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)