Hyppää pääsisältöön

Historia Helsinki osaksi opetusta

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on ollut tiiviisti mukana rakentamassa Historia Helsinki -sivustoa. Sivusto tukee historian opetusta erityisesti lukiossa ja peruskoulun yläluokilla. Yhtä hyvin sitä voi käyttää esimerkiksi suomen tai ruotsin kielen opetuksessa. Sivustolla on aineistoa myös matematiikan, terveystiedon, ympäristöopin, maantiedon, yhteiskuntaopin ja katsomusaineiden opetukseen. Historia Helsinki tarjoaa konkreettista ja oppilaan omaan elinympäristöön liittyvää tietoa, joka soveltuu hyvin monialaisiin opintokokonaisuuksiin (MOK).

Löydät sivustolta lukuisia artikkeleita, jotka kytkeytyvät suoraan historian opetussuunnitelmien sisältötavoitteisiin. Oli opetuksen kohteena sitten antiikin perintö teollistuminen  tai Lucia-perinteen historia , sivustolla on laadukkaita ja runsaasti kuvitettuja artikkeleita, joiden avulla suurten ilmiöiden käsittelyyn saa paikallista perspektiiviä. 

Historia Helsingin artikkelit monipuolisine sisältöineen tarjoavat myös keinoja historian taitojen harjaannuttamiseen. Runsas kuvamateriaali menneiltä ajoilta auttaa havainnollistamaan eri aikakausien elämää. Kuvien lisäksi kartat, lehtileikkeet ja muut alkuperäislähteet tarjoavat materiaalia lähdetyöskentelyn harjaannuttamiseen. Käyttämämme kuvat ovat myös vapaasti kopioitavissa opetuskäyttöön CC-BY 4.0 -lisenssillä. 

Interaktiivisen historiakartan vertailutyökalu on erinomainen keino perehtyä muutokseen ja jatkuvuuteen kaupungissa tai vaikkapa jalkauttaa luokka tutkimaan omaa lähiympäristöään. Haluamme Historia Helsingin avulla muistuttaa, että historiaa eri aikatasoineen on kaikkialla ympärillämme, ei vain keskustan postikorttimaisemissa. 

Historian ammattilaisten tuottamat artikkelimme sisältävät aina kirjallisuusluettelon ja kuvat tarjoavat linkityksen Finna-palveluun tarkempaa tutustumista varten. Lisäksi artikkelit sisältävät usein linkityksiä ulkoisiin lähteisiin, kuten videoihin, artikkeleihin tai arkistoihin. Laajan lähdemateriaalin käyttäminen ja omatoiminen tutkiminen auttaa historiallisen tiedon luonteen ymmärtämisessä. 

Otamme mielellämme vastaan palautetta opetuksen ammattilaisilta siitä, miten voisimme kehittää Historia Helsinkiä entistä paremmaksi. Onko sinulla kehitysehdotuksia tai toiveita sisällöstä? Ota meihin yhteyttä osoitteessa palautteet.hel.fi . Jos haluat tilata Historia Helsinki -esitteitä tai esittää artikkelitoiveen suoraan sivuston tekijöille, voit olla yhteydessä päätoimittaja Eva Sundgreniin (eva.sundgren@hel.fi ) tai Ida Suolahteen (ida.suolahti@hel.fi ). 

Historia perusopetuksessa

Haitarista avautuu opetussuunnitelman kohdittain laadittu listaus artikkeleista, jotka soveltuvat erityisesti historian ja yhteiskuntaopin opetukseen.

S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty
S2 Vanha aika ja antiikin perintö
S3 Keskiaika

S4 Uuden ajan murrosvaihe

S5 Suomi osana Ruotsia

S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys

Myös alueet, esim.

  • Hakaniemi
  • Siltasaari
  • Herttoniemi

S2 Ihmiset muuttavat maailmaa

  • Myös alueet, esim. Senaatintori, Hakaniemi, Siltasaari
  • monet henkilöartikkelit, esim. Aurora Karamzin, Leo Mechelin

S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan

S4 Suurten sotien aika

S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen

Itämeri-kokonaisuus Merelle ja maailmalle

Ympäristöhistoriaa:  Kasvava Helsinki, muuttuva ympäristö , Kaupungin eläimet , Lemmikkejä ja loisia , Kaatopaikkojen Helsinki  sekä Merelle ja maailmalle monin osin

 

Sulje